Syksy Rivaripihalla

Rivaripihan syksyä luonnehti muutama aivan erityinen asia. Ensimmäinen seikka, mikä minulle tästä puutarhasyksystä jäi mieleen, on värit. Jostain ihmeellisestä syystä Rivaripihalle ilmestyi syksyllä punaista, oranssia ja keltaista, vaikka olen tietoisesti näitä värejä vältellyt perennaistutuksissani.

Ylimmäisessä kuvassa näkyvät syyshohdekukat (Helenium ’Loysder Wieck’) osoittautuivat eriväriseksi kuin tuotemerkinnässä ollut valokuva antoi ymmärtää. Tuotekuvassa kukinto oli todella tumma, sellainen sekoitus violettia, burgundia ja rusehtavaa, mutta kovin puna-keltavoittoiselta ostamani taimet näyttävät.

Keväällä esikasvatin kesäpäivänhattuja (Rudbeckia hirta var. pulcherrina ’Cherry brandy’), joiden piti olla burgundinpunaisia. Kuinka ollakaan, kaikki osoittautuivat keltaisiksi. Mitä tuuria!

Pihlajanmarjojen lisäksi pihamaata punastutti mustikoiden ruska, ja välistä ihmettelinkin, mitä puutarhani johdonmukaisesti suunnitellulle kylmälle värimaailmalle on päässyt käymään.

Täytynee talven aikana miettiä, miten paikkailisin tilannetta paremmin omia mieltymyksiä vastaavaksi. Ruskasta pidän kovasti, mutta punaiset ja keltaiset kukat ovat edelleen pannassa.

Toinen syksyä leimannut asia oli pienen piharakennuksemme valmistuminen. Kävin siipan kanssa melkoisen väännön väristä. Hänen konservatiivista makuaan olisi miellyttänyt neutraali punamulta tai ruskea (!), minä halusin ehdottomasti hiilenmustan, koska koin sen sointuvan kauniisti pihaamme rajaavaa kalliota vasten. Lisäksi mielestäni pihan vihreys saa syvyyttä tuosta mustasta maalista. Lopulta siippa taipui tummaan ja on kuin onkin todella tyytyväinen lopputulokseen.  Istutin jo pari kärhöä mökkerön itä- ja eteläpuolille. Taidan myös siirtää aidan vierustalta säleikkövilliviinin (Parthenocissus inserta) piharakennuksen seinustalle.

Kolmas syksyä luonnehtinut asia on ollut Rivaripihan tunnelma. Puutarhassamme on mielestäni hyvä henki. Pihalla viihtyy paljon erilaisia lintuja ja orava käy säännöllisesti ruokailemassa sille varta vasten hankitulla ruoka-automaatilla. Olemme myös seuranneet metsähiiren seikkailuja ja ihmetelleet tikanpojan edesottamuksia harakkakolmikon kanssa. Kesällä tarkkailimme sammakoita, heinäsirkkoja, perhosia, erilaisia kovakuoriaisia ja toukkia. Yllätimmepä pihastamme myös supikoiran. Siiliä varten olen kasannut kallion vierustalle ison oksista, sammaleesta ja lehdistä kootun keon, jonne siipukka voisi rakentaa talvipesän.

Viihdyn nykyisessä asuinpaikassamme Länsi-Uudenmaan rannikolla erinomaisesti. Vaikka välistä haikailen lasikuistia, katettua terassia ja isompia tiluksia, jossa olisi tilaa kasvihuoneelle, luonnonkukkaniitylle ja puulämmitteiselle saunalle, en voisi ainakaan tässä vaiheessa kuvitella jättäväni Rivaripihaa taakseni. Koen, että olen aloittanut jotain uutta ja jännittävää, jonka kehittymistä haluan seurata vielä useamman tovin.

Talvi on koittamassa, mutta katseeni on jo visusti keväässä ja tulevan vuoden puutarhasuunnitelmissa. Niistä lisää myöhemmin.

Pikkuiset kynttilälyhdyt

Pidän kovasti metallisista kynttilälyhdyistä, joita olen keräillyt puutarhaani  jo useampia. Ehdoton lempparini on äidiltä saamani kauniisti patinoitunut lyhty. Tänä kesänä lyhtyä pitkin kiipeili köynnöskrassi (ei niin onnistunut ratkaisu), ensi kesänä lyhdyn nurkilla saa majailla muratit ja tuoksuherneet.

Puutarhassa on tällä hetkellä niin paksut kinokset lunta, että en pääse napsimaan kuvia vanhoista öljylampuista, joita niitäkin on kertynyt jokunen. Sen sijaan terassin vierellä kasvavasta kiiltotuhkapensaasta löytyy muutama pieni tuikkulyhty, joista sain pari räpsyä

Luonnon elementeille altistuessaan metalli saa pintaansa kauniita kerroksia. Tämä pikkuruinen tuikkulyhty oli uudenkarheana kiiltävä, mutta nyt, vajaa kaksi vuotta myöhemmin lyhdyn pinta näyttää itse asiassa kaarnalta. Lasiseinäisessä tuikussa lämpökynttiläkin tuikkii iloisesti useamman tunnin.

Lyhtynä  tämä pieni metalliverkkotuikku ei toimi lainkaan, sillä pienikin tuulenvire sammuttaa kynttilän liekin alta aikayksikön. Ruosteen patinoima tuikku on kuitenkin suloinen. Saisinkohan tuohon tuikkupesään kasvamaan jonkun pienen kasvin ensi kesäksi? Maahumalahan ei suuria vaadi, samoin suikeroalpiakin voisi kokeilla.

Rakastan pieniä maakuntakirppiksiä, koska niistä teen yleensä kivoja löytöjä sopuhintaan. Tämän kauniin kynttilälyhdyn löysin Parkanosta parilla hassulla eurolla. Tässä lyhdyssä öljykynttilä jaksaa kylminä päivinä lepatella jopa kolme vuorokautta putkeen.

Suomen talvessa todellakin tarvitaan lisävaloa ja lyhdyt ovat oiva ratkaisu tähän, mikäli kynttilöiden ainainen sytyttely sormet kohmeessa ei haittaa. Haluaisin myös löytää jostakin aurinkokennokäyttöiset koristevalot, jotka voisin ripustaa kiiltotuhkapensaaseen ja pihapihlajaan. Löytyisikö teiltä suosituksia?

 

Mitä lokakuun puolivälissä kukkii?

Tulevia vuosia ajatellen päätin listata tällä hetkellä Rivaripihalla kukkivat kasvit. Maksaruohoista kirjoitinkin jo täällä, ja niitä mielelläni haalin vielä lisää syksyä värittämään. Suurin yllättäjä lienee komealupiini (Lupinus polyphyllus), joka yllätti kasvattamalla kauniin monivärisen kukkavanan keskellä kalseaa lokakuuta. Pidän lupiineista kovasti ja jotenkin syksyllä ne sykähdyttävät jopa enemmän kuin kesien ensimmäiset yksilöt. Ja se tuoksu – sekin korostuu kuulaina syyspäivinä ja tuo tuulahduksen taakse jääneestä kesästä.

Bongasin katkaistun koivun juurelta malvan nupun. Tämä taitaa olla myskimalva (Malva moschata). Toivon kovasti, että loppukesästä istutettu taimi selviäisi talven yli, sillä se sopisi loistavasti kokoelmaani tuoksuvalehtisiä kasveja. Tätä kasvia voisi ensi vuonna yrittää löytää valkokukkaisena.

Etelänruusuruohossakin (Knautia macedonica) on vielä jokunen hassu kukka. Näiden väri on hulppea fuksia, joka loistaa syksyn murrettujen värisävyjen keskellä. Tätä sain valtavankokoisen pehkon äidiltäni ja odotan yltäkylläistä pom-pom-hehkua ensi kesäksi sekä minun että pörrinkäisten suureksi riemuksi.

Uusia silkkiunikkoja tupsahtelee edelleen sieltä täältä ja näkyypä pihalla edelleen orvokkejakin. Samoin kurjenkelloja on vielä sekä kukassa että nupulla.

Aivan sattumalta huomasin pari hopeasyysvuokon (Anemone tomentosum ’Robustissima’) nuppua, joita olen seurannut kuukauden päivät. Nyt vielä jännään, ehtiikö isoin nuppu avautua. Täällä kaiketi joskus harmittelin, miten ensimmäisenä puutarhakeväänä istuttamistani syysvuokoista ei ole näkynyt jälkeäkään. Olisipa ihana kruunaus aivan valloittavalle puutarhavuodelle, mikäli saisin nähdä vielä ’Robustissiman’ kukkivana.

Komeat kosmokset

Ensimmäisenä puutarhakesänä kosmosistutukseni eivät onnistuneet alkuunkaan. Ostin suuresta ketjuliikkeestä kolme punakosmoksen tainta, jotka yksi toisensa jälkeen nuupahtivat saatuani ne kohopenkkiin. Siinä ei auttanut hellittely, tekohengitys tai itkupotkuraivaritkaan.

Vahingosta viisastuneena ostin 50 sentillä pussillisen punakosmoksen (Cosmos bipinnatus ’Sensation’) siemeniä, jotka viskasin suoraan pölyttäjäpenkkiin. Ilman esikasvatusta kosmokset alkoivat kukkia vasta elokuun alkupäivinä, mutta pölyttäjäpenkki pysyi mielenkiintoisena muiden yksivuotisten, kuten ruiskaunokin ja unikkojen, ansiosta.

Kukintaa onkin sitten riittänyt kahden kesän edestä. Olen yllättynyt siitä, miten kosmokset ovat kestäneet koviakin mereltä puhaltaneita myrskytuulia katkeilematta. Yksi kosmos tosin otti osumaa ilmeisesti pihalla mellastavilta harakoilta, mutta muuten ne ovat kestäneet loistavasti tuulet, tuiverrukset ja jopa yöpakkaset.

Kosmokset ovat yllättävän kauniita myös takaapäin. Nappasin yhtenä aurinkoisena päivänä kuvia tuulessa huojuvista kosmoksista ja tietokoneen ruudulta vasta äkkäsin, miten ainakin näiden ’Sensationien’ verholehdissä on erikoinen suonikuvio.

Ensi kesänä laitan uuden satsin kosmoksia, tosin en vielä tiedä, tekisinkö niistä sillä kertaa ruukkukukkia. Se on varmaa, että näiden punasävyisten lisäksi Rivaripihalle tulee myös valkoisia ja vaaleankeltaisia kosmoksia.

Mahtavat maksaruohot

Puutarhaa perustaessani tulin summamutikassa ostaneeksi komeamaksaruohon (Sedum ’Herbstfreude’) kolme tainta. Ensimmäisenä syksynä leikkelin niitä maljakkoon ja havaitsin, että nehän kasvattavat juuret verrattain nopeasti. Päättelin tästä, että maksaruohoja olisi suht helppo lisätä pistokkaista.

Elokuussa napsin ’Herbstfreudesta’ tyvipistokkaita ja tökkäsin ne suoraan kasvupaikalle multiin. Pidin mulloksen kosteana ja jo kuukauden kuluttua kaikki pistokkaat pukkasivat uutta rotevaa kasvua pistokkaan juurelta.

Näyttää siltä, että sain tällä tavoin kuusi uutta ’Herbstfreuden’ tainta. Tällä hetkellä pari vaaksan mittaista pistokasta jopa kukkii! Täytyykin suojata pistokkaat maan routaannuttua pahimmilta pakkasilta, mikäli tänä(kään) vuonna ei saada kunnon lumipeitettä.

Komeamaksaruohot ovat Rivaripihan todellisia hyönteismagneetteja näin syksyllä. Niissä on päiväsaikaan jatkuvasti jos jonkinlaista pörrääjää tankkaamassa varantoja täyteen tulevaa talvea varten.

Komeamaksaruohot ovat juuri se paikka, johon myös perhoset malttavat laskeutua. Olen bongannut niistä amiraali-, nokkos- ja neitoperhosia. Lehahtipa kerran yksi sitruunaperhonenkin apajille.

Haaveissani on, että ensi vuonna saisin hankittua muutaman uuden maksaruoholajikkeen. Pari alennusmyynnistä nappaamaani ’Red Caulia’ istutin jokunen viikko sitten. ’Carl’ olisi upea yhdistelmä aniliininpunaisia kukkia, harmahtavan vihreitä lehtiä ja punertavia varsia. Sitäkin löytää onneksi helposti.

Allt om Trädgård -lehdestä bongasin ’Frosty Morn’ -lajikkeen, jolla oli upean raidalliset lehdet. Kotipuutarha-lehdessä puolestaan esiteltiin kotimainen harvinaisuus ’Atlanta’, jolla niin ikään on kaksiväriset lehdet. Kaksiväristä linjaa jatkaa ’Autumn charm’, jonka kukat ovat vaaleat. Olisipa hienoa löytää näitä kaksivärisiä lajikkeita perennapenkkejä ryhdistämään ja syyspuutarhaa piristämään!

 

Myöhään syksyyn kukkivat silkkiunikot

Silkkiunikkoja (Papaver rhoeas) siemenestä kylviessäni kuvittelin nakkelevani maahan kesäkukkia. Mitä vielä! Kun kaikki muut kesäkukkakylvöt ovat jo aikoja sitten lopettaneet kukintansa ja lakastuneet, nämä silkkiunikot sen kun puskevat yhä uusia nuppuja kukkavarsistaan.

Nakkelin silkkiunikon siemeniä sekä kohopenkkiin että ihan vain metsänpohjalle polun viereen. En näe eroa kukinnassa. Kohopenkissä kukinta alkoi ehkä hieman aikaisemmin, mutta jaksavat nämä kauniisti ponnistaa ihan humuksestakin.

Nämä kerrannaiskukkaiset ja ikään kuin akvarelleilla väritetyt ovat ’Shirley’-lajiketta. Siemenpussissa olleen kuvan perusteella odotin todella kirkasväristä, punasävyistä sekoitusta, mutta ainakin täällä meillä kaikki ovat olleet hempeän vaaleita. Mahtaako johtua maaperästä, mene ja tiedä.

Nämä valkoiset, puuteripaperimaiset ovat puolestaan ’Bridal Silk’ -lajiketta. Niin kauniita kaikessa hauraudessaan!

Suoraan humukseen nakkelemani siemenet olivat kerrannaiskukkaista ’Dawn Chorus’ -lajiketta. Näissä on jänniä sävyjä. Esimerkiksi näissä vaaleanpunaisissa heteet ovat selkeän sinivihreät. Todella kauniita!

Ensi kesänä täytyy kylvää silkkiunikon siemeniä tuplamäärät!

 

Syksy jo saa Rivaripihaan

Viime viikolla puutarhassa saattoi täydellä varmuudella aistia syksyn saapuneen. Soisin mielelläni elokuun olevan varsinainen kesäkuukausi, mutta luonto päättää viisaudessaan välillä toisin. Vaikka vannoutuneelle kesäihmiselle syksyn saapuminen tuo myös tiettyä haikeutta mukanaan, pidän silti kovin myös tästä vuodenajasta – etenkin aurinkoisena ja lämpimänä.

Rivaripihalla tämä syksy näyttää jo nyt kovasti kauniimmalta kuin viime syksy. Lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris) ovat ihania koko kasvukauden: ensin kevään suloisina lehtiruusukkeina, sitten kesän kukkivina kaunokaisina ja lopulta dramaattiseen syysväriin pukeutuneena. Huomasin, että syysväri on kehittynyt hyvin erityisesti niihin yksilöihin, jotka eivät vielä tänä vuonna kukkineet. Täytyykin ensi vuonna kokeilla kukkavanojen poistamista ennen siementen kehittymistä, josko se vaikuttaisi akileijojen lehdistön ruskaan.

Ruska hohkaa myös säleikkövilliviinin (Parthenocissus inserta) lehdistössä. Olen istuttanut yhden villiviinin taimen kallion kupeeseen, jossa se jo kauniisti kiipeää kalliolla kasvavien puiden juuristoja pitkin. Ensi keväänä taidan laittaa sinne vielä yhden tai kaksi taimea lisää komeamman syysloiston toivossa.

Koska suurin osa puutarhasta on mustikanvarpujen (Vaccinium myrtillus) peitossa, pihan varsinainen syystunnelma tulee mustikan lehdistön ruskavärityksestä. Aurinkoisilla alueilla lähes koko varvikko on jo punertava, varjoisilla alueilla vihannan varvikon joukosta pilkistää jokunen punakka yksilö. Vihertävät lehtisuonet punaisella pinnalla, kerrassaan upeaa!

Lisäväriä puutarhaan tuovat kahden suuren pihlajan (Sorbus aucuparia) alati punertuvat marjatertut. Tänä vuonna pihlajanmarjoja riittää, joten toivotan ilolla marjoja syövät herkkusuut pihlajiimme pidoille.

Varsinaisia syyskukkijoita minulla on aika vähän. Orvokit (Viola × wittrockiana) ovat uskollisesti kukkineet joko ruukussa tai avomaalla huhtikuun alusta lähtien. Samoin heinäkuussa kukintansa aloittanut loistosalvia (Salvia nemorosa ’Schwellenburg’) jaksaa edelleen ilahduttaa kirkkaan violetilla kukinnallaan.

Punakosmokset (Cosmos bipinnatus) ovat upeita syyskauden kukkijoita, vaikka en oikein tuosta tillimäisestä lehdistöstä välitäkään. Punakosmos puolustaa kuitenkin rotevakasvuisena yksivuotisena kukkana paikkaansa syyspuutarhassa, sillä se ei sateen loikotuksista ja tuulen puhinoista oikein tunnu välittävän.

Suurena vuokkojen ystävänä olen haikaillut runsaiden syysvuokkoistutusten perään, mutta jo kahtena keväänä laittamistani juurakoista ei edelleenkään näy jälkeäkään. Ostin kesän alennusmyynneistä muutaman valmiin taimen, mutta ne eivät ole juurikaan lehdistöään kasvattaneet. Kukintaa on siis turha odotella tänä vuonna. Hieman pelkään, että minun on vain myönnyttävä siihen, että syystä tai toisesta syysvuokot eivät täällä Rivaripihalla menesty.

Kaikkea syysväritystä kirkastamaan nakkelin valkoisen silkkiunikon (Papaver rhoeas ’Bridal Silk’) siemeniä kukkapenkkeihin juhannuksen tienoilla. Ajoitus oli tänä kesänä oikea, sillä silkkiunikot poksahtelevat kukkaan nyt, kun illat jo hämärtyvät ja täyteläiset värit valtaavat puutarhan. Ostoslistalla on myös jokunen valkokukkainen syysleimu, jotka suunnittelen istuttavani pihan perälle kallion kupeeseen.

Entäpä te hyvät lukijat, onko elokuussa vielä kesää jäljellä vai humiseeko puutarhoissanne jo syksyn sävel?