Kevään merkkejä Rivaripihalla

Jokusella asteella lämmenneet päivät ja aurinko ovat saaneet Rivaripihalla ihmeitä aikaan. Nurmen, karikkeen ja sammaleen seasta pilkottaa vaikka mitä piippoja.

Ostin viime keväänä kerrattukukkaisen puistolumikellon (Galanthus nivalis ’Flore pleno’) sipuleita ”vihreänä”, eli suoraan kukinnan jälkeen. Tökkäsin ne heti ostopäivänä paraatipenkkiin muhevan maan syliin. Näyttäisi siltä, että lumikellot nousevat terhakkaina jopa jään läpi. Mielenkiinnolla odottelen tämän lajikkeen kukkimista.

Täysin metsän pohjalle istuttamani puistolumikellot alkavat myös nousta karikkeen seasta. Toivon kovasti, että nämä innostuisivat leviämään puutarhassa.

Maasta nousee myös jotain kookkaampaa. Mitäköhän nämä lienevät? Tähän paikkaan istuttaneeni kirjopikarililjan (Fritillaria meleagris) sipuleita, mutta nämä piipot ovat huomattavasti kookkaampia kuin kirjopikarililjan piipot. Onkohan minulla mennyt sipulit syksyllä sekaisin ja olenkin epähuomiossa nakellut tähän tulppuja? Kevät näyttää.

Terassipenkistä nousee kevätkaihonkukkaa (Omphalodes verna). Olen iloinen, että tämä kevätkukkija viihtyy meillä, sillä sen herttamaiset lehdet ovat todella kauniit koko kasvukauden. Yritin viime vuonna lisätä kevätkaihonkukkaa rönsyistä. Kohta pitäisi selvitä, oliko lisäysyritys onnistunut.

Ja niitä pioninpiippoja pukkaa ihan urakalla. Vedin viime kesänä pionipenkin nurmettomaksi, mutta niin vain siellä kasvaa jotain pitkää kortta. Miten ihmeessä tämän saisi pelkälle mullokselle? Viime vuonna piippoja oli yhteensä 25, mutta nuppuja avautui vain neljä. Katselen vielä tämän kesän, miten pionit natsaavat puutarhan tunnelmaan. Jos fiilikset jatkuvat viime vuotisissa merkeissä, lahjon lähipiiriä juurakoilla ja keksin jotain metsäistä pihamme korkeimmalle kohdalla.

 

 

 

 

Advertisement

Rivaripihan virhehankinnat

Monesti täällä blogimaailmassa näkee ja kuulee onnistumisista ja täydellisistä yhdistelmistä. Minä puolestani ajattelin valottaa muutamia virhehankintojani, jotka ovat opettaneet kantapään kautta, mikä metsäiselle pihalleni sopii ja mikä ei. Jostakin luin, että erityisesti pienen pihan puutarhurille tärkeämpää olisi hahmottaa, mistä kannattaa luopua ja mikä jättää hankkimatta kuin se, mitä kasveja mihinkin ostetaan. Minulla kun ei ole aikaisempaa kokemusta puutarhuroinnista, niin virhehankinnoilta en ole pystynyt välttymään.

Yksi harmittavimmista virheostoksista ovat daaliat. Niin ihania kuin ne ovatkin, daaliat eivät minun puutarhaani sovi muutamasta syystä. Suurin syy piilee puutarhurissa. En halua puutarhaani kasveja, jotka vaativat joka syksyistä ylöskaivamista ja talvettamista. Yritin daalioiden mukuloiden talvettamista kylmäkellarissamme, mutta mukulat homehtuivat ilmeisesti liian kosteissa oloissa.

Toisekseen daaliat ovat silmääni liian ”puutarhamaisia” kasveja, jotka eivät mielestäni kaikessa koreudessaan istu mustikanvarpujen, saniaisten, metsävadelmien ja humuksen joukkoon.

Daalioita saattaa löytyä myös vaatimattomamman oloisia yksilöitä, mutta minun valintani ovat olleet kaikkea muuta kuin huomiota herättämättömiä. Daalioiden lisäksi samat ongelmat kohtasin miekkaliljojen kanssa, joita istutin useita kymmeniä ensimmäisen puutarhakesäni aikana. Pistetään kokemattomuuden piikkiin.

Virhesiirroksi luen myös krassien kasvatuksen. Haaveissani oli, että krassit köynnöstelisivät pihlajapenkkiäni koristavaa lyhtyä pitkin, mutta joku ötö teki jatkuvasti selvää krassin lehdistä. Reikäisyyden lisäksi lehdet kellastuivat, enkä keksinyt, missä vika loppupeleissä voisi olla. Ja ne kukat, niiden piti olla purppuraisia, mutta kirkkaanpunaista ja oranssia siitä siemenpussista sikisi. Viime viikolla menetin lopullisesti hermot tähän kasviin ja annoin kompostin lahottajille lisää töitä.

Virhesiirtona pidän myös näiden kaunokaisten istuttamista ruukusta maahan. Ruukussa kaunokaiset toimivat tosi kivasti tummansinisten lemmikkien rinnalla, mutta multavassa maassa nämä ovat kasvaneet holtittomiksi hujopeiksi. Haluaisin tuohon pienelle nurmitilkulle sinne tänne päivänkakkaramaista kaunokaisen muotoa, mutta en ole mistään löytänyt niiden siemeniä. Vinkkejä otetaan vastaan!

Pionien kanssa vielä arvon. Vaikka mielestäni pionien kukat ovat erityisesti nuppuvaiheessa ihaninta ikinä, en ole varma, sopivatko ne tämän pihan tunnelmaan.

Ajattelin, että katson vielä ensi kesän tilannetta, kun puutarhan rakenteet ovat silloin pengerrystä ja pikkumökkiä myöten kasassa. Ehkäpä pengerrys jakaa tilan silloin niin selkeästi, ettei pionipenkki nurmialueen keskipisteenä enää haittaa.

Entäpä te rakkaat lukijat, millaisia virhehankintoja tai -siirtoja te olette tehneet?

 

 

Ihan pihalla

Lämpöiset ilmat ovat pitäneet tämän puutarhaihmisen ihan pihalla, jopa niin, ettei tänne blogiin ole tullut kirjatuksi asioita, vaikka kamera onkin puutarhapuuhissa tiuhaan räpsynyt. Olen suureksi ihmetyksekseni todennut viihtyväni puutarhassa myös sateella, kunhan ei ole liian kylmää. Nytkin sataa, joten päivitänpä tänne joutessani kesäkuisia ihanuuksia Rivaripihalta.

Tarhaorvokit (Viola × wittrockiana) ovat suuria lemppareitani. Viime syksynä pitkin maita ja mantuja viskotut siemenet alkoivat taimettua toukokuun lämpiminä viikkoina ja nyt niihin avautuu kilvan kukkia. Rakastan näitä pieniä väripilkkuja!

 

Orvokkeja löytyy niin monissa väriyhdistelmissä, että pitäisi varmaan tehdä jonkinlainen kuvakollaasi muistoksi tämän kesän värityksistä.

Kiinanpioni (Paeonia lactiflora ’Karl Rosenfield’) innostui sateen jälkeen avaamaan nuppunsa. Se on kertakaikkisen upea ja väri on juuri kuin minulle tehty! Nyt tässä on vain tämä yksi kukka. Ensi vuodeksi toivon muutaman nupun lisää!

Olen hieman epäilevästi suhtautunut Lidlistä hankkimiini juurakoihin, joista ainakin siperiankurjenmiekoista, kieloista ja idänkurjenpolvista ei ole istuttamisen jälkeen näkynyt jälkeäkään. Siksi alppiakileija (Aquilegia alpina) pääsi yllättämään oikein iloisesti perhosmaisella kukinnallaan.

Näissä alppiakileijoissa näyttäisi olevan useampikin nuppu, joten odottelen tyytyväisenä syksyn siemenkylvöjä, jotta voin levittää tätä kaunokaista puutarhan useampiin kolkkiin.

Kurjenkellokin (Campanula persicifolia) aloittelee hissukseen kukintaansa. Kurjenkello on levinnyt pihan perälle naapurin vanhalta leidiltätervetuliaisiksi saatujen kevätesikoiden vanavedessä, enkä lainkaan pistä pahakseni. Niin herkkiä!

Huomaan, että kesäkuu vaikuttaa hyvin sinivoittoiselta ja sehän passaa. Mikäli lämpöä piisaa, perhospenkissä alkaa kohta tapahtua toden teolla. Siitä lisää myöhemmin.

 

Kuolanpioni kukkii

Voi onnea! Ihka ensimmäinen pionini avasi nuppunsa ja kukkii. Kyseessä on kuolanpioni (Paeonia anomala), joka on yksi kestävimmistä pioneista. Kestävyydestä on kiittäminen ettei tämä ihanuus juurikaan ottanut nokkiinsa viime kesän ja syksyn siirtelyistä.

Tällä hetkellä kuolanpionissa on kaksi nuppua. Tämän lajikkeen pitäisi levitä kohtalaisen helposti ja nopeasti, joten jos luontoäiti sallii, ensi kesänä saamme nauttia suuremmasta kukkaloistosta.

Liki hellelukemat tekevät kukinnasta intensiivisen mutta lyhyen. Onneksi pionipenkistä löytyy myös muiden lajikkeiden nuppuja, joten kenties vielä kesäkuussa saan nauttia uusista pioninkukista.

Aurinkoa palvova pioni

Pisti meinaan himppasen hymyilyttämään tämä pionin piippo. Läheltä katsottuna näyttää aivan siltä, kuin pioni olisi ojentanut ristityt kätensä kohti aurinkoa. Tämä yksilö on muistaakseni valkoinen kiinanpioni (Paeonia lactiflora ’White Charm’ ). Pionipenkistä löytyy myös tummakukkainen ’Buckey Belle’, pinkki ’Pink Panther’ ja koristeellinen ’Mme Emilie Debatene’.

Jos minulla olisi iso piha, kartuttaisin pionipenkkiä ehdottomasti ’Do Tell’-, ’Ama-No-Sode’ ja ’Laura Dessert’ -lajikkeilla, joilla kaikilla on varsin runsas ja koristeellinen keskustatupsu.

Millaisia pioneja sinulta löytyy?

Krookuksia ja pionin piippoja

Onni on oma puutarha! Juuri kun sitä luulee, että talvi on onnistunut katkaisemaan kamelin selän, antaakin kevät merkkejä itsestään. Pihalla on pienen pieniä pälviä siellä täällä. Muutaman kaivonkannen kohdalla paljasta maata näkyy paikoin enemmän. Erityisen sykähdyttävää on huomata, miten uutta kasvua pukkaa maan ollessa vielä jäässä.

Nuo punaiset pionin alut otan suurella kiitollisuudella vastaan. Puutarhanoviisina istutin ensin pionini aivan liian varjoisaan paikkaan. Syksyn tullen riivin ne ylös maasta ja istutin ne uudelleen pihan korkeimpaan ja valoisimpaan kohtaan. Arvelin, että kaikki viisi pioniani taisivat mennä kompostimateriaaliksi kaikessa siinä siirtelyssä ja uudelleenistutuksessa, mutta tuolta sitä uutta tulokasta näyttäisi pukkaavan. Taidanpa pitää viikonloppuna puutarhapäivän ja napsautella nuo edelliskesän varret mataliksi.

En muista nakanneeni krookuksia pionipenkkiin, mutta krookuksen aluilta nuo vihreät töröt kovasti vaikuttavat. Olisikohan käynyt niin, että maata mönkiessäni edellisen omistajan liian syvään istuttamat sipulit olisivat nousseet lähemmäs pintaa ja nyt ne innostuvat taimettumaan?

Jokusen sentin krookuksenalkuja löytyy pälvipaikoista enemmänkin. Pari seuraavaa päivää pitäisi näillä seuduilla lämpötilan kohota lähemmäs kymmentä astetta. Saapa nähdä, mitä se saa aikaan taimirintamalla.