Matti kevään tuopi

Jos Matinpäivän ennustuksiin on uskominen, saamme odotella kevättä vielä hyvän tovin. Matina meillä pyrytti. Vanha kansa tietää kertoa, että tässä tapauksessa lunta tulisi vielä monta kertaa ennen kevättä. Toisaalta Mattina tullut lumisade ennustaisi hyvää marjavuotta, ja tätähän en suinkaan pistäisi pahakseni.

Talven selkä ei todellakaan tunnu taittuneen. Olen jo saanut oman osani talvesta ja päätin lasteni kanssa askarrella hieman kevätfiilistä kotiin. Lähimetsikössä tehtiin joulu- ja tammikuussa paljon metsänhoitohakkuita, joten kävimme poimimassa koivunoksia ja koristelimme ne höyhenillä. Karhulan vanhassa keittiötölkissä oksat saavat tuoda talven harmauteen tuulahduksia keväästä. Tölkin vieressä virallisena kevään odotuksen valvojana Riihis,  äidiltäni nelikymppislahjaksi saamani Oiva Toikan Riihipöllö.

 

 

Advertisement

Odottavissa tunnelmissa

Pieni puutarhuri kastelupuuhissa.

Olen könynnyt sairaspäivien ratoksi Instagramissa ja huokaillut tanskalaisten ja brittiläisten puutarhaintoilijoiden valokuvia. Noilla kolkilla kevät on jo hyvässä vauhdissa, ja ihmiset iloitsevat maasta putkahtelevista sipulikukista. Itsekin odottelen, miten on mahtanut käydä muutamille viime vuonna istuttamilleni kukkaisystäville.

Olen aina rakastanut sinivuokkoja (Hepatica nobilis). Kun hokasin, että niitä kasvaa pieninä tuppaina siellä täällä mustikanvarpujen seassa, päätin investoida muutamaan lisätaimeen näiden pienten jalokivien lisääntymisen toivossa. Nyt talvella löysin Särkän perennataimiston sivuilta lehtosinivuokon aniliininpunaisen muodon, kuinka ihana se onkaan!

Naapureidemme pihalla kasvaa runsaasti myös kieloa. Harmittelin kovasti, kun meidän pihaltamme kielot uupuvat kokonaan. Kenties edelliset asukkaat ovat repineet kaikki maasta kielon myrkyllisyyden vuoksi. Koska maaperä kuitenkin on varsin suotuisa kieloille, istuttelin viime vuonna useamman vaaleanpunaisen kielon (Convallaria majalis ’Rosea’) ja jokusen tarhakalliokielon (Polygonatum multiflorum x odoratum), joiden toivoisin leviävän suuremmaksi kasvustoksi pihan perälle. Täytyy myös toivoa, että naapureidemme pihamailta kielot innostuisivat leviämään meillekin.

Nakkailin maahan myös useampia sipulikukkia krookuksista helmililjoihin ja hyasinteista narsisseihin. Narsissithan pukkasivat jo joulukuussa kunnon piipot mullasta esiin, joten saa nähdä, mitä niiden kanssa lopulta käy. Jos kalenteriani oikein tulkitsen, niin neljän viiden viikon päästä olisi jo toivoa nähdä ensimmäiset kevätkukkien pilkahdukset täälläkin. Siihen asti haaveillaan ja ollaan odottavissa tunnelmissa.

 

Kaunis kallio

Kirjoittelin edellisessä postauksessani rivaripihani kuusista, jotka raksittiin marraskuussa tukkipuiksi. Kuten tuosta alla olevasta kuvasta näkyy, kuusten takaa häämötti aavistus sammalpeitteistä kalliota, joka ei kuitenkaan kuusten varjoista päässyt oikeuksiinsa pihani katseenvangitsijana.

Nyt kun kuuset on kaadettu, kallio suorastaan varastaa kaikki katseet. En arvannut, miten ihana tuo kallio oikein onkaan! Nyt talvella kallio suorastaan hohkaa vihreän eri sävyjä.

Myös kalliossa esiintyvät erilaiset pintarakenteet tarjoavat kiinnostavaa tutkittavaa, kun pihan muut alueet ovat lumen peitossa. Sammal- ja jäkäläpeitteet elävöittävät kallion pintaa kaikkina vuodenaikoina, erilaiset ruohot ja varpukasvit taas pääsevät oikeuksiinsa kasvukautena.

Kuusten kaaduttua kalliosta paljastui myös mukavia, suurten ruukkujen levyisiä ulokkeita, joita suunnittelen hyödyntäväni kevään sipulikukkaruukkuja asetellessani. Ehdinpä viime keväänä istuttaa yhdelle näkyneelle ulokkeelle jokusen tarhakylmänkukan (Pulsatilla vulgaris supbs. vulgaris ’Papageno’), joskin nyt epäilyttää, mahtaako kasvualusta pidättää liikaa talvimärkyyttä. No, jokusien viikkojen kuluttua näkee, tuppaako istutuksista uutta versoa.

Kallio mahdollistaa pinnanmuotojen vaihtelut ja korkeuserot, jotka tuovat pihan perälle oman kiinnostavan ulottuvuutensa. Vaikka kallio pienellä rivaripihalla asettaa omat tilaan ja valoon liittyvät haasteensa, on se silti ihana lisä metsäpihan moniuloitteisuutta lisäämään.

Miten sinä hyödyntäisit kalliota omassa pihassasi?

Oi kuusipuu

Noin 100 neliöisen rivitaloasunnon kylkiäisenä tuli isohko metsäpiha, jota lähinnä ihmettelin ensimmäisen asumisvuoden ajan. Piha poikkeaa muiden asuntoyhtiöiden pihoista siinä, että edelliset omistajat eivät – suureksi onnekseni – olleet vetäneet koko pihaa nurmelle. Nyt pihasta noin kolmannes on kitukasvuisella nurmella ja loppu pinta-ala rehottaa mustikkaa, kotkansiipiä, metsävadelmaa ja pihlajan piiskoja.

Pihan perällä kasvoi kaksi valtavaa kuusta, jotka paitsi varjostivat pihaa myös söivät runsaasti pihan pinta-alaa alimmaisten oksien levittäytyessä useiden metrien alalle. Kuuset myös lisäsivät kosteana kesänä pihan hyttyspopulaatiota, josta toki pihapiirissä pesineet pikkulinnut nauttivat kovasti.

Ensin ajattelin vain sietää kuusia, koska ne toivat pihaan salaperäisen metsäistä tunnelmaa. Mutta erityisesti sateisena kesänä kuusten varjostavuus kävi toisinaan hermoille. Kun muiden pihoja hellivät harvinaiset auringonsäteet, meidän pihallamme värjöteltiin varsin kosteissa tunnelmissa. Laatikoista saimme kesän päätteeksi kohtuullisen perunasadon, mutta kesäkurpitsat, mansikat ja avomaan kurkut eivät yksinkertaisesti saaneet tarpeeksi valoa. Aurinkoisilla paikoilla näkyi perhosia, mutta pihallemme ne eivät varjon vuoksi eksyneet.

Lopulta päädyin anomaan sekä taloyhtiöltä että kunnalta lupaa kuusten katkaisuun. Kuuset häädettiin marraskuun lopussa. Kuusten kaadon yhteydessä pihaltamme raksittiin myös villiintynyttä pajukkoa, yksi täysin vinoon kasvanut pihlaja ja muutamia kuivuneita koivunrankoja.

Näkymää katsellessani minulta melkein pääsi poru. Piha näytti ankealta, ja kuusten jälkeensä jättämä aukko paljasti näkymät pihaltamme parkkipaikalle ja tielle. Harmittelin myös sitä, miten mukavuudenhaluni oli ryöstänyt monilta pikkulinnuilta pesäpaikat.

Olen menneet kuukaudet yrittänyt totutella uuteen näkymään, mutta lähipiirin vakuutteluista huolimatta silmäni eivät ole vielä tottuneet. Eniten pohdituttaa se, miten voisin järkevimmällä tavalla tilkitä sitä aukkoa, joka nyt antaa parkkipaikalle. Jokin kiva pensas (mikä?) tai puumaiseksi leikattu sellainen? Tai vaihtoehtoisesti pienikasvuinen hedelmäpuu (mikä?)? Kaavailin myös mahdollisen harjuviljelyn testaamista nyt kun siihen löytyisi materiaaliakin.

Olisiko sinulla ehdotuksia, miten tuohon alimman kuvan vasempaan reunaan jäävää aukkopaikkaa voisi metsäpuutarhalle luonteenomaisesti tilkitä?

Noviisi täällä hei!

Kohta näitä taas saa! Sinivuokot (Hepatica nobilis) kuuluvat metsäpihani ikisuosikkeihin.

En ikinä arvannut, että minusta tulisi puutarhaihminen. Olen näet niitä tyyppejä, jotka juottavat kaktuksensa tukehduksiin ja onnistuvat saamaan anopinhampaankin hengiltä. Jostain joskus luin, että jos anopinhampaan kasvattaminen ei onnaa, kannattaa harkita toista harrastusta. Edellä kuvaillut eväät ovat siis varsin köykäiset puutarhanhoitoon. Vaan onnistuu se puutarhaintoilu heikommillakin lahjoilla, kasveista kun hurmaantuu ilman sitä kuuluisaa multasormeakin.

Vuosi sitten sain ensimmäisen maatilkun, jota hoivata ja hoitaa. Pieni rivaripiha on niin suunnattoman ilon kuin myös pienten pettymystenkin lähde. Nyt on alkamassa toinen puutarhavuoteni ja ajattelin kirjoitella edesottamuksiani muistiin, osin itselleni, osin ehkä tutustuakseni muihin puutarhan ystäviin.

Tervetuloa Rivaripihalle!