Vuosi 2016 Rivaripihalla

Vuosi on vaihtumassa, joten pieni yhteenveto lienee paikallaan. Ajattelin koota yhteen Rivaripihan vuoden 2016 kohokohtia teidän lukijoiden näkökulmasta.

dsc07639

Hyasinttien uutta kasvua lakastuneiden kellokanervien ja lankaköynnöksen joukossa.

Uniikkeja vierailijoita Rivaripihalla on piipahtanut liki 1000 kuluneen vuoden aikana. Visiittejä on Suomen lisäksi tehty Japanista, Ruotsista, Yhdysvalloista, Virosta, Sveitsistä, Irlannista, Iso-Britanniasta, Brasiliasta, Belgiasta, Singaporesta, Norjasta, Tanskasta ja Intiasta. Wow! Hello there, and warm thanks for your visit! Te lukijat piipahdatte Rivaripihalle yleensä tiistaisin kello 16 huitteilla. Ihanaa olla teille pieni hengähdystauko työpäivän jälkeen!

dsc07642

Muratit viihtyvät Rivaripihalla.

Suosituimmat artikkelit vuonna 2016 ovat olleet:

  1. Pikkutalvion lisäys
  2. Palloesikko ruukussa
  3. Ovenvierustan ruukkuistutus
  4. Orvokki-istutuksia
  5. Syksyn kukkasipulisavotta

Teitä lukijoita näyttää siis kiinnostavan erilaiset ruukkuistutukset, kasvien lisäys ja sipulikasvit. Myös kategorioista Ruukussa on selvästi klikatuin asiasana. Ruukkuistutuksia Rivaripihalle on varmasti tulossa vuonna 2017 lisää, joten otan ylläolevasta listauksesta vaarin ja teen jatkossa seikkaperäisempiä ruukkuistutuspostauksia. Lisäksi panostan kasvien lisäysyritysteni tarkempaan dokumentointiin, semminkin kun suunnitelmissani on lisätä pistokkaista ainakin komeamaksaruohoja, pikkutalviota, kärhöjä, korallikanukkaa ja murattia.

dsc06901

Pikkutalvion elvytys onnistui tammikuisten pakkasten vietyä suurimman osan kasvustosta.

Mukavilla hakusanoillakin tänne Rivaripihalle teitä lukijoita on tullut. Hakusanoissa näkyvät tietyt kasvit, erilaisten kasvien lisääminen ja kevään odotus. Käytetyimpiä hakutermejä ovat olleet:

  1. pikkutalvio lisääminen
  2. alaskankleitonia
  3. kevättähti
  4. kiiltotuhkapensas lisääminen
  5. orvokin lisääminen pistokkaista
  6. aikaiset kevätkukkijat
  7. rivaripiha
  8. metsäkukat
  9. pieni puutarha
  10. metsäpuutarha
alaskan_kleitonia3

Rivaripihan olosuhteet ovat alaskankleitonialle varsin suotuisat.

Olen yllättynyt, että Rivaripihalle päädytään eniten juuri hakutulosten avulla. Toiseksi suurimman trafiikin tuo Facebook, vaikka Rivaripihalla ei paljon FB-seuraajia olekaan. Kuuluminen erilaisiin puutarhayhteisöihin palkitsee siis lukijoilla ja tätä suosittelen lämpimästi puutarhabloggaajatovereilleni. Kanssabloggaajien tonteiltakin tulee kävijöitä, ja olen todella kiitollinen teistä jokaisesta!

Rivaripihan tykätyimmät kuvat

Rivaripihan Instagram Best Nine 2016

Rivaripihan Instagram-tilillä on käynyt kova kuhina koko vuoden. 255 tämän vuoden aikana julkaistuun kuvaan on tullut huimat 23 000 tykkäystä ja kommenttia. Kiitos, kiitos, kiitos! <3

Tein keväällä päätöksen, että postaan Instagramiin ainoastaan puutarha-aiheisia kuvia, vaikka esimerkiksi lapsiperheen arjesta, käsityöharrastuksesta ja reissuista löytyisi paljon muutakin julkaistavaksi kelpaavaa kuvamateriaalia. Suunnitelmissani on kehittää Rivaripihan Instagramia tulevan kasvukauden aikana. Kenties tulette näkemään Instagramin puolella myös muutakin puutarha-aiheista asiaa kuin vain kukkien lähikuvia. ;) Lähipiiristä löytyy hurmaavia pikkupihoja ja puutarhoja, joissa ajattelin vierailla tulevan kevään ja kesän aikana, niin pääsette näkemään, mistä lähteistä ammennan inspiraatiota.

dsc06884

Orvokit saavat levitä rauhassa Rivaripihalla. Täältä saa myös pyytää siemeniä!

Rivaripihalla on kaiken kaikkiaan ollut todella hyvä puutarhavuosi. Mutta erityisen kiitoksen ansaitsette te, hyvät lukijat ja kanssabloggaajat. Sydäntäni lämmittävät ne monet puutarhurit, sekä kaltaiseni noviisit että ammattilaiset, jotka jaksavat väsymättä valottaa puutarhansa saloja, jakaa oivia puutarhavinkkejä ja julkaista mitä ihanampia tunnelmakuvia puutarhojensa sopukoista. Olen myös saanut teiltä puutarhan ystäviltä sydäntä lämmittäviä yllätyksiä, joita olen ilolla peitellyt pehmeisiin multiin.

Koska yksi uuden vuoden lupauksistani koskee hyvän pistämistä kiertämään, lähetän ahkerimmille Rivaripihan vieraille pienet yllätyskuoret. Eli Between Rikkaruohoelämää-blogista, Linnunlaulun Elina ja Ruusunmekko, kurkatkaapa ehtiessänne sähköposteihinne, jotta saan kuoret matkaan. :)

Iloa ja lempeyttä Uuteen Vuoteen 2017 ja paljon onnistumisen ja oppimisen elämyksiä puutarhan parissa kaikille lukijoilleni!

 

Advertisement

Ensi vuoden puutarhasuunnitelmia

Monien puutarhatoverien tavoin olen jo aloittanut ensi vuoden puutarhasuunnitelmat. Mielessäni on yksi sana, joka saa ohjata ensi vuoden puutarhatoimintaa ja se on METSÄ.

Olen kerännyt Pinterestiini paljon inspiraatiokuvia metsäpuutarhaan sopivista kasveista ja niiden yhdistelmistä. Erityisen paljon silmää miellyttävät erilaiset köynnöskasvit, saniaiset ja kukkivat maanpeitekasvit yhdistettyinä suuriin kiviin ja lahoaviin puunrunkoihin, joita Rivaripihalta onneksi löytyy jonkin verran.

dsc06724

Halki, poikki, pinoon ja eikun versomaan.

 

Metsäpuutarhan suunnitteluun liittyy muutama suuri haaste. Kukkien ystävänä metsäpuutarhaan hurahtaminen tietenkin tarkoittaa sitä, että paljon ihanuuksia tulee jättää kauppoihin tai toisten puutarhurien kasvatettavaksi. Ongelma ei siis ole se, mitähän puutarhaan istuttaisi, vaan pikemminkin se, mitä ei istuteta. Toisaalta tyylipuhdas metsäpuutarha saattaa olla tummanpuhuva ja tasaisen vihreä. Oman haasteensa asettaa siis myös se, miten löytää värikkäistä kukista juuri ne lajikkeet, jotka täydentävät metsäpuutarhan henkeä.

Ja vaikka metsäpuutarhaa tehdäänkin, niin kyllä sinne koristeitakin saa laittaa. Olen pinnannut muistiin metsäpuutarhaan istuvia koriste- ja sisustusratkaisuja, jotka huokuvat metsän henkeä, luonnon omia materiaaleja tai asioita, joissa näkyy luonnon vaikutus. Tällä hetkellä kannontynkiin tehdyt kukkaistutukset houkuttelevat kovasti, samoin vanhoihin lyhtyihin pykätyt valuvat pikkuasetelmat.

Haluan myös pienentää puutarhani muutaman neliön nurmikkopinta-alaa entisestään, joten olen kerännyt talteen ideoita maanpeitekasveista ja erilaisista pintaratkaisuista. Koska kulman takaa löytyy pränikät urheilukentät erilaisine palloilukenttineen ajattelin, ettei yksinomaan lasten leikkien vuoksi kannata säilyttää nurmikkoa, joka on lähinnä murheenkryyni. Mutta mistä löytää askeleenkestävä maanpeitekasvi, se onkin toinen juttu se.

Jos teillä, hyvät lukijat, on puutarhaan liittyviä Pinterest-tauluja, linkatkaapa tilejänne kommenttiosioon, niin tulen seuraamaan. Entä millaisia puutarhasuunnitelmia teillä on vuodelle 2017?

Jouluruusu Anna’s Red

Oman kylän pop up -putiikista löytyi todellinen aarre. Olin lennähtää takalistolleni, kun silmiini osui hyasinttien, amaryllisten ja kielojen keskeltä punaisia jouluruusuja. Näin joulun aikaan myynnissä näkee useimmiten vain vaaleajouluruusuja (Helleborus niger), tarhajouluruusujen (Helleborus×hybridus) vuoro tulee sitten myöhemmin keväällä. Vaikka sainkin kaivaa kuvetta useamman kympin verran, lähti silti tämä kaunokainen onnellisen uuden emäntänsä matkaan.

DSC07602.jpg

Kyseessä on jouluruusuhybridi  ’Anna’s Red’. Tämä tarhajouluruusu kasvattaa huiman pitkät, jopa puolimetriset punaiset kukkavarret ja suuret nahkamaiset lehdet. Lehtien erikoisuus on se, että niiden pinnassa on marmorointia muistuttava kuviointi.

DSC07600.jpg

’Anna’s Redin’ kukat ovat yksinkertaiset ja niissä on syvä magenta sävy. Mesilehdet ja heteet ovat nuorissa kukissa limen väriset ja muuttuvat vanhetessaan keltaisiksi. Kukkivana ’Anna’s Rediä’ voi ihailla esimerkiksi täällä.

DSC07594.jpg

Nuppuja ostamassani yksilössä on huimat 13 ja lisää näyttäisi tulevan. Googlaillessani tietoa tästä lajikkeesta luin useammasta paikasta, että suotuisalle paikalle istutettuna ’Anna’s Red’ on erinomaisen elinvoimainen. Nyt toivon, että saan tämän ihanuuden pidettyä hengissä siihen asti kunnes routainen maa on sulanut ja sitten istutan sen puolivarjoisan puutarhani paraatipaikalle.

Herkät joulun kielot ruukussa

Kylällemme avautui uusi kukkakauppa. Ja millainen kukkakauppa se onkaan! Ihania herkkuja koko pieni putiikki pullollaan. Käyn joskus siellä kuvailemassa, niin näette tarkemmin.

dsc07539

Jouluostosten lomassa nappasin mukaani kielopurkin, jonka sisällön laitoin laakeaan vatiin sammalen, käpyjen, puolukan varpujen ja kivien kanssa. Asetelmasta tuli mielestäni oikein viehättävä.

dsc07537

Pidän kovasti tällaisista metsä purkissa -tyyppisistä asetelmista. Niissä on tiettyä herkkyyttä ja konstailemattomuutta, joka vetoaa minuun.

Millaisia joulukukkia te lukijat olette hankkineet?

Hyasintit ruukussa

Olen kuluneiden viikkojen aikana ihastellut toinen toistaan hurmaavampia joulukukka-asetelmia, mitä kanssabloggaajat ovat omilla tonteillaan esitelleet. Erityisen viehättynyt olen jouluruusuista (Helleborus) ja skimmiasta (Skimmia japonica), mutta omalta kylältä näitä ei ole vielä löytynyt. Hyasintteja (Hyacinthus orientalis) sitten löytyy senkin edestä!

DSC07507.jpg

Palasin eräältä kauppareissulta kotiin muutaman hyasinttipurkin kanssa. Nyhdin ulkoruukusta jo parhaat päivänsä nähneet syklaamit pois ja istutin hyasintit niiden tilalle. Luulin ostaneeni valkoisen ja pari lilaa yksilöä, mutta kovasti vaaleanpunaiselta minusta tuo suurikokoisin vaikuttaa. Havukasvin ostin kultatuijana (Thuja occidentalis ’Golden Smaragd’), jonka pitäisi pärjätä myös puutarhaan istutettuna.

DSC07512.jpg

Ihan kiva tästä ruukusta tuli, vaikka hyasintit hujahtavatkin pituudessa kultatuijan ohi. Ja huomaattekos, mikä ”joulukukka” tuolla oikealla kurkkii? Voikukkahan se siellä kurottelee korkeuksiin. Kaikkialle ne kanssa ehtivätkin!

Sama piha, eri valo

Valon uskomaton kyky kohottaa mielialaa on yleisesti tunnettu tosiasia. Valo tekee ihmeitä myös lumettomalle puutarhalle, kuten olen viimeisinä harmaina viikkoina useampaan otteeseen todennut. Rivaripihamme sijaitsee hienoisessa painanteessa, suuren kallion ja tummatiilisen rivitalon välissä. Tässä loppuvuoden harmaudessa puutarhakin näyttää kovin puhdittomalta, vaikka mustikanvarvut pitävät huolta siitä, että pihan yleissävy on vihreä.

dsc07449

Pienen puutarhapolun alku on ehdottomia lempipaikkojani puutarhassamme. Vaikka rivitalopihamme on pieni, luo mutkitteleva kuorikatepolku sille tilan tuntua. Kuinka erilaiselta tuo polku näyttäkään auringossa!

dsc05979

Auringon valaisema polku kutsuu kulkemaan ja kurkkimaan, millaista kasvustoa mutkien takaa löytyykään. Kallion yläpuolella oleva mäntymetsä ja pihamme puusto pitävät huolen siitä, että puutarhaan lehvästön lomasta siivilöityvä valo on pehmeää.

dsc07465

Toisinaan aurinko valaisee puutarhan joitakin kohtia jättäen toiset arvoituksellisen tummiksi. Miten upea olisikaan ruskan värjäämä lamohietakirsikka (Prunus pumila var. depressa) tuolla kalliolla!

Loppuvuoden harmaus kannustaa pohtimaan, millä ratkaisuilla pieneen puutarhaan saisi väriä ja eloa talveksikin. Ehdin jo keväällä istuttaa pihan perälle korallikanukan (Cornus alba ´Sibirica´) taimen, jonka tulenpunaisina leiskuvat versot piristävät talvista maisemaa. Entäpä miltä kuulostaisi pienet keijuvalot tuossa pihapihlajassa?