Pihlajapenkki vuonna 2018

Rivaripihalla kasvaa kaksi vanhahkoa pihlajaa (Sorbus aucuparia) keskellä tonttia. Kun muutimme tänne, pihlajia ympäröi sankka mustikanvarpujen matto. Näin heti sieluni silmin, että pihlajien ympäristöä voisi monipuolistaa, joten ensimmäisenä puutarhakesänä kolmasosa mustikanvarvuista sai häädön pihlajien ympäriltä. Olen kuluneiden kolmen vuoden aikana hissukseen hakenut pihlajapenkiksi nimetyn alueen henkeä ja luulen, että ensi vuosi on ensimmäinen, kun minun ei tarvitse täyttää penkin koloja yksivuotisilla kesäkukilla.

Kevät polkaisee käyntiin auringontähden (Eranthis hyemlis ’Schwefelglanz’) aloittaessa shown. Kevään edetessä persiansinililja (Scilla mischtschenkoana) ja himalajanesikko (Primula rosea ’Gigas’) muodostavat kerrassaan herkullisen liiton. Seuraavana penkistä nousee englanninsinililjaa (Hyacinthoides non-scripta) ja rohtoimikkää (Pulmonaria officinalis ’Dark vader’).

Ennen kuin akileijat alkavat tykityksensä, pihlajapenkissä pitäisi kukkia perhosorvokki (Viola sororia) ’Rubra’ ja pihlajia vasten kiipeilevä alppikärhö (Clematis alpina) ’Helsingborg’. Väripalettia raikastaa valkoiset suvikellon (Leucojum aestivum) kukinnot.

Keskikesä on yhtä sinisen juhlaa, kun penkin valtaavat ensiksi ’Blue Barlow’-lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris). Muutamaa viikkoa myöhemmin päästään ihailemaan loistokurjenmiekka (Iris sibirica) ’Concord Crushin’ kukintaa, jota kehystävät nietospensaan (Deutzia ’Yuki Cherry Blossom’) herkän vaaleat kukinnot.

Loppukesällä penkin väritys alkaa mehevöityä, kun komeamaksaruohokasvusto (Hylotelephium ’Herbstfreude’) alkaa saavuttaa täyden mittansa purppuraheisiangervon (Physocarpus opulifolius ’Little Devil’) rinnalla. Haluaisin myös löytää purppuraheisiangervon eteen upeanväristä ’Dark beauty’ kanervaa (Calluna vulgaris).

En meinaa millään malttaa odottaa kevättä ja nähdä, miten suunnittelemani istutus toimii käytännössä. Ensi kesänä tarkoituksenani on suunnitella ja rakentaa pieni vesiaihe pihlajapenkin oikealla puolella sijaitsevaan painanteeseen, jolloin myös pitäisi suunnitella vesiaihetta ympäröivä istutus pihlajapenkkiin mallaavaksi. Ihania aikoja siis edessä!

 

 

 

 

Advertisement

Ovenvierustan ruukkuistutus

Taloyhtiötämme ympäröi metsä. Puutarhamme (eli ns. takapiha) rajautuu kallioon ja mäntymetsätilkkuun, etupiha puolestaan rajautuu valtavaan luonnontilaiseen kangasmetsään, josta naapuriemme kanssa saamme talvivarannot täyteen mustikkaa, puolukkaa ja sieniä. Etupihan ovenvierustan ruukkuistutuksissa yritän hakea sopusointua ikkunoista avautuvan metsän kanssa. Syksyllä pistin ruukut täyteen kanervaa (Calluna vulgaris) ja murattia (Hedera helix).

kanervat.jpg

Nyt keväällä oli täysin selvää, että haluaisin ruukkuihin orvokkeja (Viola). Nappasin ruokaostoksilla mukaani violetin eri sävyisiä orvokkeja ja otin kotipihasta karhunsammalta (Polytrichum commune), mustikanvarpuja (Vaccinium myrtillus) ja pikkutalviota (Vinca minor ’Atropurpurea’). Orvokeissa on jo paljon nuppuja, joten toivon, että nämä istutukset kukoistavat jokusen viikon päästä ihan tosissaan.

piharuukut.jpg

Aika kivat ruukut taas tuli ja pikkurahalla.

Mitä sinun piharuukuistasi löytyy?