Syksy jo saa Rivaripihaan

Viime viikolla puutarhassa saattoi täydellä varmuudella aistia syksyn saapuneen. Soisin mielelläni elokuun olevan varsinainen kesäkuukausi, mutta luonto päättää viisaudessaan välillä toisin. Vaikka vannoutuneelle kesäihmiselle syksyn saapuminen tuo myös tiettyä haikeutta mukanaan, pidän silti kovin myös tästä vuodenajasta – etenkin aurinkoisena ja lämpimänä.

Rivaripihalla tämä syksy näyttää jo nyt kovasti kauniimmalta kuin viime syksy. Lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris) ovat ihania koko kasvukauden: ensin kevään suloisina lehtiruusukkeina, sitten kesän kukkivina kaunokaisina ja lopulta dramaattiseen syysväriin pukeutuneena. Huomasin, että syysväri on kehittynyt hyvin erityisesti niihin yksilöihin, jotka eivät vielä tänä vuonna kukkineet. Täytyykin ensi vuonna kokeilla kukkavanojen poistamista ennen siementen kehittymistä, josko se vaikuttaisi akileijojen lehdistön ruskaan.

Ruska hohkaa myös säleikkövilliviinin (Parthenocissus inserta) lehdistössä. Olen istuttanut yhden villiviinin taimen kallion kupeeseen, jossa se jo kauniisti kiipeää kalliolla kasvavien puiden juuristoja pitkin. Ensi keväänä taidan laittaa sinne vielä yhden tai kaksi taimea lisää komeamman syysloiston toivossa.

Koska suurin osa puutarhasta on mustikanvarpujen (Vaccinium myrtillus) peitossa, pihan varsinainen syystunnelma tulee mustikan lehdistön ruskavärityksestä. Aurinkoisilla alueilla lähes koko varvikko on jo punertava, varjoisilla alueilla vihannan varvikon joukosta pilkistää jokunen punakka yksilö. Vihertävät lehtisuonet punaisella pinnalla, kerrassaan upeaa!

Lisäväriä puutarhaan tuovat kahden suuren pihlajan (Sorbus aucuparia) alati punertuvat marjatertut. Tänä vuonna pihlajanmarjoja riittää, joten toivotan ilolla marjoja syövät herkkusuut pihlajiimme pidoille.

Varsinaisia syyskukkijoita minulla on aika vähän. Orvokit (Viola × wittrockiana) ovat uskollisesti kukkineet joko ruukussa tai avomaalla huhtikuun alusta lähtien. Samoin heinäkuussa kukintansa aloittanut loistosalvia (Salvia nemorosa ’Schwellenburg’) jaksaa edelleen ilahduttaa kirkkaan violetilla kukinnallaan.

Punakosmokset (Cosmos bipinnatus) ovat upeita syyskauden kukkijoita, vaikka en oikein tuosta tillimäisestä lehdistöstä välitäkään. Punakosmos puolustaa kuitenkin rotevakasvuisena yksivuotisena kukkana paikkaansa syyspuutarhassa, sillä se ei sateen loikotuksista ja tuulen puhinoista oikein tunnu välittävän.

Suurena vuokkojen ystävänä olen haikaillut runsaiden syysvuokkoistutusten perään, mutta jo kahtena keväänä laittamistani juurakoista ei edelleenkään näy jälkeäkään. Ostin kesän alennusmyynneistä muutaman valmiin taimen, mutta ne eivät ole juurikaan lehdistöään kasvattaneet. Kukintaa on siis turha odotella tänä vuonna. Hieman pelkään, että minun on vain myönnyttävä siihen, että syystä tai toisesta syysvuokot eivät täällä Rivaripihalla menesty.

Kaikkea syysväritystä kirkastamaan nakkelin valkoisen silkkiunikon (Papaver rhoeas ’Bridal Silk’) siemeniä kukkapenkkeihin juhannuksen tienoilla. Ajoitus oli tänä kesänä oikea, sillä silkkiunikot poksahtelevat kukkaan nyt, kun illat jo hämärtyvät ja täyteläiset värit valtaavat puutarhan. Ostoslistalla on myös jokunen valkokukkainen syysleimu, jotka suunnittelen istuttavani pihan perälle kallion kupeeseen.

Entäpä te hyvät lukijat, onko elokuussa vielä kesää jäljellä vai humiseeko puutarhoissanne jo syksyn sävel?

Advertisement

Rivaripihan virhehankinnat

Monesti täällä blogimaailmassa näkee ja kuulee onnistumisista ja täydellisistä yhdistelmistä. Minä puolestani ajattelin valottaa muutamia virhehankintojani, jotka ovat opettaneet kantapään kautta, mikä metsäiselle pihalleni sopii ja mikä ei. Jostakin luin, että erityisesti pienen pihan puutarhurille tärkeämpää olisi hahmottaa, mistä kannattaa luopua ja mikä jättää hankkimatta kuin se, mitä kasveja mihinkin ostetaan. Minulla kun ei ole aikaisempaa kokemusta puutarhuroinnista, niin virhehankinnoilta en ole pystynyt välttymään.

Yksi harmittavimmista virheostoksista ovat daaliat. Niin ihania kuin ne ovatkin, daaliat eivät minun puutarhaani sovi muutamasta syystä. Suurin syy piilee puutarhurissa. En halua puutarhaani kasveja, jotka vaativat joka syksyistä ylöskaivamista ja talvettamista. Yritin daalioiden mukuloiden talvettamista kylmäkellarissamme, mutta mukulat homehtuivat ilmeisesti liian kosteissa oloissa.

Toisekseen daaliat ovat silmääni liian ”puutarhamaisia” kasveja, jotka eivät mielestäni kaikessa koreudessaan istu mustikanvarpujen, saniaisten, metsävadelmien ja humuksen joukkoon.

Daalioita saattaa löytyä myös vaatimattomamman oloisia yksilöitä, mutta minun valintani ovat olleet kaikkea muuta kuin huomiota herättämättömiä. Daalioiden lisäksi samat ongelmat kohtasin miekkaliljojen kanssa, joita istutin useita kymmeniä ensimmäisen puutarhakesäni aikana. Pistetään kokemattomuuden piikkiin.

Virhesiirroksi luen myös krassien kasvatuksen. Haaveissani oli, että krassit köynnöstelisivät pihlajapenkkiäni koristavaa lyhtyä pitkin, mutta joku ötö teki jatkuvasti selvää krassin lehdistä. Reikäisyyden lisäksi lehdet kellastuivat, enkä keksinyt, missä vika loppupeleissä voisi olla. Ja ne kukat, niiden piti olla purppuraisia, mutta kirkkaanpunaista ja oranssia siitä siemenpussista sikisi. Viime viikolla menetin lopullisesti hermot tähän kasviin ja annoin kompostin lahottajille lisää töitä.

Virhesiirtona pidän myös näiden kaunokaisten istuttamista ruukusta maahan. Ruukussa kaunokaiset toimivat tosi kivasti tummansinisten lemmikkien rinnalla, mutta multavassa maassa nämä ovat kasvaneet holtittomiksi hujopeiksi. Haluaisin tuohon pienelle nurmitilkulle sinne tänne päivänkakkaramaista kaunokaisen muotoa, mutta en ole mistään löytänyt niiden siemeniä. Vinkkejä otetaan vastaan!

Pionien kanssa vielä arvon. Vaikka mielestäni pionien kukat ovat erityisesti nuppuvaiheessa ihaninta ikinä, en ole varma, sopivatko ne tämän pihan tunnelmaan.

Ajattelin, että katson vielä ensi kesän tilannetta, kun puutarhan rakenteet ovat silloin pengerrystä ja pikkumökkiä myöten kasassa. Ehkäpä pengerrys jakaa tilan silloin niin selkeästi, ettei pionipenkki nurmialueen keskipisteenä enää haittaa.

Entäpä te rakkaat lukijat, millaisia virhehankintoja tai -siirtoja te olette tehneet?

 

 

Ihanat kärhöt metsäpuutarhassa

Olen pari kesää pähkäillyt, miten saisin nauttia kukkaloistosta vaarantamatta silti piskuisen pihani metsäistä tunnelmaa. Ensimmäisenä puutarhakesänäni laitoin puutarhaani jos minkälaista kukkivaa kasvia todeten niiden ilmeen liian ”trooppiseksi” tai ”puutarhamaiseksi” pihallemme. Ja ei kun kaivuuhommiin ja väärät taimet kiertoon. Jostain sitten äkkäsin, että kärhöthän e h k ä voisivat sopia puiden runkoja ja kalliota värittämään, mikäli en valitsisi niitä kaikkein kerratuimpia ja suurikukkaisimpia lajikkeita.

Ja avot! Olen aivan rakastunut kärhöjen ja metsäpuutarhan elementtien yhdistelmiin. Violettikukkaiset kärhöt näyttävät erityisen herkuilta kallion vieressä saniaisiin yhdistyessään. Kuvassa on suht pienikukkainen tiukukärhö ’Arabella’. Kallion vieressä kasvaa myös valkokukkainen tarha-alppikärhö ’Albina Plena’ ja sinikukkainen tarha-alppikärhö ’Pamela Jackman’, mutta ne eivät varmaankaan kuki vielä tänä vuonna.

Olen myös istuttanut jokusen kärhön pihamme isojen puiden lähelle. Kuvan hieskoivun ja jalokärhön (’Comtesse de Bouchaud’) yhdistelmästä pidän huikean paljon. Kärhön vaaleanpunaiset kukinnot korostuvat kauniisti koivun rosoisen vaaleaa pintaa vasten. Nuori yksilö on kasvanut vasta puolentoista metrin mittaan, mutta nuppuja siinä on jo runsaasti. Pihapihlajia vasten puolestaan kiipeävät tarha-alppikärhö ’Willy’, jonka valkoisia kukkia värittävät purppuraiset suonet sekä jalokärhö ’Miss Bateman’, joiden uskon kukkiessaan hohkaavan kauniisti pihlajien harmaata runkoa vasten.

Haluaisin vielä maisemoida pihan perällä töröttävän kuusenkannon kellokärhöllä (Clematis integrifolia) ja pihan toisen koivun vierelle voisin istuttaa jonkin vaaleapunakukkaisen kärhön.

Entäpä te rakkaat lukijat, hurmaavatko kärhöt myös teidät?