Suuri rakkauteni: luonnonkukat

Satun olemaan siitä onnekkaassa asemassa, että kotini edellinen omistaja ei ollut intohimoinen puutarhuri. Suurin osa n. 200 neliön piha-alueestamme oli lähes luonnontilassa. Kukkapenkeistä ei ollut tietoakaan, mitä nyt talon seinusta kasvoi kauttaaltaan vuorikaunokkia ja sinne sun tänne oltiin istutettu jokunen hassu ruusupuska. Kolmasosa pihan pinta-alasta oli vedetty huonosti kasvavalle nurmelle, mutta siinä kaikki. Se, että piha ei ollut valmiiksi tehty on osaltaan säilyttänyt asuinalueellemme, etelärannikolle, tunnusomaiset luonnonkukat pihallamme.

Alaskankleitonia (Claytonia sibirica) tuntuu viihtyvän puolivarjoisessa paikassa, kaadetun koivun kupeessa. Se on puskenut kukkaa toisen perään jo kuukauden päivät, eikä loppua ole näkyvissä.

Myös nurmitädyke (Veronica chamaedrys) rehottaa. Sinisiä luonnonkukkia meillä Suomessa ei juurikaan ole, joten vaalin tätä kasvia hellyydellä ja hartaudella. Ruohonleikkurilla ei vahingossakaan hurauteta tädykkeitä kohti, jotta ne saavat siementää ja lisääntyä kaikessa rauhassa.

Harakankellosta (Campanula patula) menin tänä aamuna aivan pähkinöiksi. Pidän kovasti näistä pienempikukkaisista kellokasveista ja siksi olin todella onnessani, kun äkkäsin harakankellon lukuisia kukkavarsia vattupuskien vierestä. Viime kesänä bongasin jokusia kissankelloja (Campanula rotundifolia) tuosta pionipenkin vierestä. Saas nähdä, nousevatko ne tänä vuonna.

Poimulehteäkin (Alchemilla spp.) pihalla kasvaa kiitettävästi. Mielestäni poimulehdet ovat koiranputken ohella vallan mainio kasvi kukkakimppuihin ilmavuutta antamaan.

Sitä koiranputkeahan (Anthriscus sylvestris) löytyy myös, tosin ensi keväänä ajattelin heivata nuoret koiranputken alut tuonne pihan perälle kallion lähelle valoa ja keveyttä tuomaan.

Puna-ailakkia (Silene dioica) löytyy tämä yksi hassu yksilö, joka on naapurikarkulainen. Mielestäni puna-ailakki on oikein kaunis ja ryhdikäs vaaleansinisen ja valkoisen puistolemmikin (Myositis sylvatica) kumppanina, joten pyysinkin viime syksynä äidiltäni tukun puna-ailakin siemeniä, jotka ripsottelin myöskin tuonne pihan perukoille, missä saavat vapaasti villiintyä.

Yksi Rivaripihan harvoista keltaisista kasveista on niittyleinikki (Ranunculus acris), jota löytyy pieni mätäs perhospenkin lähettyviltä. Vaikka en keltaisen ystävä ole, niin niittyleinikissä on silti jotain vastustamatonta.

Mitä luonnonkukkia sinä vaalit pihamaallasi?

Advertisement

Ihanat metsäkukat

Rivaripihalla on hiljaksiin tulossa aika, jolloin puutarhan luonnonmukaiset metsäkukat alkavat kukoistaa. Pidän tästä vuodenajasta todella paljon, sillä se muistuttaa minua lapsuuteni seikkailuista lähimetsikössä. Bongasin ensimmäiset metsätähdet (Trientalis europaea) puutarhan varjoisimmista osista. Samoilta alueilta löytyy myös nuppuasteella olevaa oravanmarjaa (Maianthemum bifolium).

Oravanmarjat kuulemma tarvitsevat ravinteikkaan kasvualustan viihtyäkseen, joten on mukava huomata, että pienen metsäpuutarhani maaperä vaikuttaisi olevan hyvällä tolalla.

Myös kielo (Convallaria majalis) on aloittanut kukintansa. Erityisesti iltasella kielojen tuoksu on huumaava. Naapureidemme pihamailta kieloa löytyy runsaasti, meillä sitä ei juurikaan ole. Veikkaan, että edelliset omistajat ovat kaivaneet juurakoita ylös kasvin myrkyllisyyden vuoksi, koska kieloesiintymät katkeavat liki seinään tonttien rajoilla. Onneksi kielot eivät tonttien rajoja kunnioita, joten toivon, että juurakot leviäisivät suuremmiksi kasvustoiksi myös meillekin.

Bongasin puutarhasta myös kunnon kasvuston alaskankleitoniaa (Claytonia sibirica). Kukka on mielestäni todella herkkä ja toivon, että tämäkin ruohokasvi viihtyisi ja leviäisi pihassamme entistä suurempiin mittoihin. Tyttäreni poimi alaskankleitoniaa lemmikkikimppuunsa ja se kesti todella monta päivää myös leikkona. Tykkään kovasti!

Nurmitädyke (Veronica chamaedrys) ei ole varsinaisesti metsä- vaan niittykukka, mutta sekin viihtyy luonnonmukaisena metsäpuutarhamme aurinkoisimmissa heinikoissa. Tädykkeen yhden kukan elinikä on kovin lyhyt: Aamulla avautuvan kukan teriö on loistavan sininen vain yhden päivän ajan, jonka jälkeen se jo alkaa lakastua.

Vaikka iloitsenkin puutarhaan istuttamistani puutarhakasveista, on näillä luonnonkasveilla aivan erityinen paikka niin Rivaripihalla kuin puutarhaihmisen sydämessäkin.