Sama piha, eri valo

Valon uskomaton kyky kohottaa mielialaa on yleisesti tunnettu tosiasia. Valo tekee ihmeitä myös lumettomalle puutarhalle, kuten olen viimeisinä harmaina viikkoina useampaan otteeseen todennut. Rivaripihamme sijaitsee hienoisessa painanteessa, suuren kallion ja tummatiilisen rivitalon välissä. Tässä loppuvuoden harmaudessa puutarhakin näyttää kovin puhdittomalta, vaikka mustikanvarvut pitävät huolta siitä, että pihan yleissävy on vihreä.

Pienen puutarhapolun alku on ehdottomia lempipaikkojani puutarhassamme. Vaikka rivitalopihamme on pieni, luo mutkitteleva kuorikatepolku sille tilan tuntua. Kuinka erilaiselta tuo polku näyttäkään auringossa!

Auringon valaisema polku kutsuu kulkemaan ja kurkkimaan, millaista kasvustoa mutkien takaa löytyykään. Kallion yläpuolella oleva mäntymetsä ja pihamme puusto pitävät huolen siitä, että puutarhaan lehvästön lomasta siivilöityvä valo on pehmeää.

Toisinaan aurinko valaisee puutarhan joitakin kohtia jättäen toiset arvoituksellisen tummiksi. Miten upea olisikaan ruskan värjäämä lamohietakirsikka (Prunus pumila var. depressa) tuolla kalliolla!

Loppuvuoden harmaus kannustaa pohtimaan, millä ratkaisuilla pieneen puutarhaan saisi väriä ja eloa talveksikin. Ehdin jo keväällä istuttaa pihan perälle korallikanukan (Cornus alba ´Sibirica´) taimen, jonka tulenpunaisina leiskuvat versot piristävät talvista maisemaa. Entäpä miltä kuulostaisi pienet keijuvalot tuossa pihapihlajassa?

 

Pikkuiset kynttilälyhdyt

Pidän kovasti metallisista kynttilälyhdyistä, joita olen keräillyt puutarhaani  jo useampia. Ehdoton lempparini on äidiltä saamani kauniisti patinoitunut lyhty. Tänä kesänä lyhtyä pitkin kiipeili köynnöskrassi (ei niin onnistunut ratkaisu), ensi kesänä lyhdyn nurkilla saa majailla muratit ja tuoksuherneet.

Puutarhassa on tällä hetkellä niin paksut kinokset lunta, että en pääse napsimaan kuvia vanhoista öljylampuista, joita niitäkin on kertynyt jokunen. Sen sijaan terassin vierellä kasvavasta kiiltotuhkapensaasta löytyy muutama pieni tuikkulyhty, joista sain pari räpsyä

Luonnon elementeille altistuessaan metalli saa pintaansa kauniita kerroksia. Tämä pikkuruinen tuikkulyhty oli uudenkarheana kiiltävä, mutta nyt, vajaa kaksi vuotta myöhemmin lyhdyn pinta näyttää itse asiassa kaarnalta. Lasiseinäisessä tuikussa lämpökynttiläkin tuikkii iloisesti useamman tunnin.

Lyhtynä  tämä pieni metalliverkkotuikku ei toimi lainkaan, sillä pienikin tuulenvire sammuttaa kynttilän liekin alta aikayksikön. Ruosteen patinoima tuikku on kuitenkin suloinen. Saisinkohan tuohon tuikkupesään kasvamaan jonkun pienen kasvin ensi kesäksi? Maahumalahan ei suuria vaadi, samoin suikeroalpiakin voisi kokeilla.

Rakastan pieniä maakuntakirppiksiä, koska niistä teen yleensä kivoja löytöjä sopuhintaan. Tämän kauniin kynttilälyhdyn löysin Parkanosta parilla hassulla eurolla. Tässä lyhdyssä öljykynttilä jaksaa kylminä päivinä lepatella jopa kolme vuorokautta putkeen.

Suomen talvessa todellakin tarvitaan lisävaloa ja lyhdyt ovat oiva ratkaisu tähän, mikäli kynttilöiden ainainen sytyttely sormet kohmeessa ei haittaa. Haluaisin myös löytää jostakin aurinkokennokäyttöiset koristevalot, jotka voisin ripustaa kiiltotuhkapensaaseen ja pihapihlajaan. Löytyisikö teiltä suosituksia?

 

Ikävä puutarhaa

Meille satoi ensilumi 2.11., mutta puutarha ei ole suoraan sanottuna juurikaan houkuttanut sitten lokakuun puolivälin. Harmaus ryyditettynä kalseudella imee kaiken energian, eikä oikein mikään huvita. Paitsi ehkä neulominen ja televisiosarjamaratonit.

Puutarhaa on kova ikävä jo nyt. Sanoin hiljaiset hyvästit tälle puutarhakaudelle kärrätessäni loppuja terrakottaruukkuja terassilta talvivarastoon parisen viikkoa sitten. Mietin, milläköhän sitä motivoisi itsensä jälleen yhden talven yli.

Näkymät puutarhassa ovat, noh, valkoiset. Lunta on viimeisten vuorokausien aikana vihmonut parisenkymmentä senttiä. Lintulaudoille rämpiminen käy melkeinpä työstä. Toisaalta, mitä paksumpi lumipeite, sitä paremmassa suojassa kasvit ovat mahdolliselta kovalta pakkasjaksolta, eikös niin.

Kertokaapa konkarit, miten te talvikaudella tyydytätte puutarhankaipuun? Ruokintapaikoilla vierailevat pienet ystävät tuovat ajoittain kaivattua vipinää ja mielenkiintoa puutarhaan, mutta muuten näitä näkymiä ei oikein hotsita katsella. Mietin, saisikohan joillakin valoilla ja tulilla piristettyä tätä tasapaksua näkymää, meillä kun olohuoneen ja keittiön isot ikkunat antavat suoraan puutarhaan. Olisiko teillä ehdotuksia?

 

Kasvun ihme

Nyt tuntuu siltä, että puutarhassa olisi tunti tunnilta uutta ihmeteltävää. Aurinko lämmittää tällä hetkellä siinä määrin, että pihassa solisee, pälvikohdat sen kuin laajenevat ja uutta piippoa ja vihertävää pukkaa jo siinä määrin, että ne havaitsee myös ikkunasta.

Yksi lempikukistani, akileija, ojentelee pörheitä lehtiruusukkeitaan kohti aurinkoa. Osaa hennoista lehdyköistä on pakkanen päässyt hieman puraisemaan, mutta akileija kasvaa porskuttaa urheasti. Tämä yksilö taitaa olla naapurin pihalta levinnyttä hailakan vaaleanpunaista lehtoakileijaa (Aquilegia vulgaris). Olen istutellut terassipenkkiin useampaa jaloakileija- ja japaninakileijalajiketta, joten saa nähdä, onko viime syksyisistä kylvöksistäni mihinkään.

Pihlajapenkkiin istuttelin komeamaksaruohon (Sedum telephium) taimia saadakseni nauttia pörrinkäisistä ja kukinnoista vielä pitkälle syksyyn. Maksaruohon tiesinkin olevan varsin kiitollinen kasvi, jota on myös helppo lisätä pistokkaista, mutta silti lukuisat pönäkät alut saavat hymyn huulille. Tuoreissa poikasissa on kaunis vaaleanpunertava kuulto.

Pihlajapenkistä punkee myös koko joukko tällaisia punaisia piippoja. En kuollaksenikaan muista, mitä kaikkia sipuleita penkkiin syksyllä nakkelin. Jonkun olisi pitänyt kertoa puutarhanoviisille, että muistiinpanoja saa ja kannattaa tehdä. ;) Pienen googlaamisen perusteella veikkaan, että kyseessä voisi olla tulppaanin alku.

Miltä sinun puutarhassasi näin pääsiäistä edeltävällä viikolla näyttää?

 

 

Kevään ensimmäinen nuppu

Kevätrituaaleihini näyttää kuuluvan joka-aamuinen pihakierros höyryävä kahvikuppi kourassa. Mikään ei kosketa puutarhaihmisen sydäntä voimakkaammin kuin kasvun ihmeen todistaminen. Saan taimien kasvun ihmettelystä sanoinkuvaamatonta iloa ja voimaa, joka auttaa kantamaan myös silloin, kun elämän toiset osa-alueet tuntuvat yhdeltä savimaan kynnöltä. Ja uijui sentään, mihin katseeni pihakierroksella nauliutui: kevään ensimmäiseen nuppuun!

Veikkaan, että tämä herkkä nuppu kuuluu lumikellolle (Galanthus nivalis). Kylmää uhmaavan kaunokaisen viereen näyttää kohoavan muutama muukin lajitoveri, kaiken kaikkiaan bongasin kolme nuppua ja useita lehdenalkuja.

Haaveilin syksyllä istuttavani kerrotua lumikelloa (Galanthus nivalis plenus ’Flore Pleno’), mutta kävin sipuliostoksilla ilmeisen myöhään, sillä kaikki kerrotut lajikkeet oli jo loppuunmyyty. Nautin kuitenkin kovasti myös tästä yksinkertaisesta lajikkeesta. Ensi syksynä viskelen maahan lisää näitäkin sipuleita, haaveissani kun on saada metsäpihalleni reheviä lumikellotuppaita sinne tänne.

 

Kaunis kallio

Kirjoittelin edellisessä postauksessani rivaripihani kuusista, jotka raksittiin marraskuussa tukkipuiksi. Kuten tuosta alla olevasta kuvasta näkyy, kuusten takaa häämötti aavistus sammalpeitteistä kalliota, joka ei kuitenkaan kuusten varjoista päässyt oikeuksiinsa pihani katseenvangitsijana.

Nyt kun kuuset on kaadettu, kallio suorastaan varastaa kaikki katseet. En arvannut, miten ihana tuo kallio oikein onkaan! Nyt talvella kallio suorastaan hohkaa vihreän eri sävyjä.

Myös kalliossa esiintyvät erilaiset pintarakenteet tarjoavat kiinnostavaa tutkittavaa, kun pihan muut alueet ovat lumen peitossa. Sammal- ja jäkäläpeitteet elävöittävät kallion pintaa kaikkina vuodenaikoina, erilaiset ruohot ja varpukasvit taas pääsevät oikeuksiinsa kasvukautena.

Kuusten kaaduttua kalliosta paljastui myös mukavia, suurten ruukkujen levyisiä ulokkeita, joita suunnittelen hyödyntäväni kevään sipulikukkaruukkuja asetellessani. Ehdinpä viime keväänä istuttaa yhdelle näkyneelle ulokkeelle jokusen tarhakylmänkukan (Pulsatilla vulgaris supbs. vulgaris ’Papageno’), joskin nyt epäilyttää, mahtaako kasvualusta pidättää liikaa talvimärkyyttä. No, jokusien viikkojen kuluttua näkee, tuppaako istutuksista uutta versoa.

Kallio mahdollistaa pinnanmuotojen vaihtelut ja korkeuserot, jotka tuovat pihan perälle oman kiinnostavan ulottuvuutensa. Vaikka kallio pienellä rivaripihalla asettaa omat tilaan ja valoon liittyvät haasteensa, on se silti ihana lisä metsäpihan moniuloitteisuutta lisäämään.

Miten sinä hyödyntäisit kalliota omassa pihassasi?

Oi kuusipuu

Noin 100 neliöisen rivitaloasunnon kylkiäisenä tuli isohko metsäpiha, jota lähinnä ihmettelin ensimmäisen asumisvuoden ajan. Piha poikkeaa muiden asuntoyhtiöiden pihoista siinä, että edelliset omistajat eivät – suureksi onnekseni – olleet vetäneet koko pihaa nurmelle. Nyt pihasta noin kolmannes on kitukasvuisella nurmella ja loppu pinta-ala rehottaa mustikkaa, kotkansiipiä, metsävadelmaa ja pihlajan piiskoja.

Pihan perällä kasvoi kaksi valtavaa kuusta, jotka paitsi varjostivat pihaa myös söivät runsaasti pihan pinta-alaa alimmaisten oksien levittäytyessä useiden metrien alalle. Kuuset myös lisäsivät kosteana kesänä pihan hyttyspopulaatiota, josta toki pihapiirissä pesineet pikkulinnut nauttivat kovasti.

Ensin ajattelin vain sietää kuusia, koska ne toivat pihaan salaperäisen metsäistä tunnelmaa. Mutta erityisesti sateisena kesänä kuusten varjostavuus kävi toisinaan hermoille. Kun muiden pihoja hellivät harvinaiset auringonsäteet, meidän pihallamme värjöteltiin varsin kosteissa tunnelmissa. Laatikoista saimme kesän päätteeksi kohtuullisen perunasadon, mutta kesäkurpitsat, mansikat ja avomaan kurkut eivät yksinkertaisesti saaneet tarpeeksi valoa. Aurinkoisilla paikoilla näkyi perhosia, mutta pihallemme ne eivät varjon vuoksi eksyneet.

Lopulta päädyin anomaan sekä taloyhtiöltä että kunnalta lupaa kuusten katkaisuun. Kuuset häädettiin marraskuun lopussa. Kuusten kaadon yhteydessä pihaltamme raksittiin myös villiintynyttä pajukkoa, yksi täysin vinoon kasvanut pihlaja ja muutamia kuivuneita koivunrankoja.

Näkymää katsellessani minulta melkein pääsi poru. Piha näytti ankealta, ja kuusten jälkeensä jättämä aukko paljasti näkymät pihaltamme parkkipaikalle ja tielle. Harmittelin myös sitä, miten mukavuudenhaluni oli ryöstänyt monilta pikkulinnuilta pesäpaikat.

Olen menneet kuukaudet yrittänyt totutella uuteen näkymään, mutta lähipiirin vakuutteluista huolimatta silmäni eivät ole vielä tottuneet. Eniten pohdituttaa se, miten voisin järkevimmällä tavalla tilkitä sitä aukkoa, joka nyt antaa parkkipaikalle. Jokin kiva pensas (mikä?) tai puumaiseksi leikattu sellainen? Tai vaihtoehtoisesti pienikasvuinen hedelmäpuu (mikä?)? Kaavailin myös mahdollisen harjuviljelyn testaamista nyt kun siihen löytyisi materiaaliakin.

Olisiko sinulla ehdotuksia, miten tuohon alimman kuvan vasempaan reunaan jäävää aukkopaikkaa voisi metsäpuutarhalle luonteenomaisesti tilkitä?