Ikävä puutarhaa

Meille satoi ensilumi 2.11., mutta puutarha ei ole suoraan sanottuna juurikaan houkuttanut sitten lokakuun puolivälin. Harmaus ryyditettynä kalseudella imee kaiken energian, eikä oikein mikään huvita. Paitsi ehkä neulominen ja televisiosarjamaratonit.

dsc07408

Puutarhaa on kova ikävä jo nyt. Sanoin hiljaiset hyvästit tälle puutarhakaudelle kärrätessäni loppuja terrakottaruukkuja terassilta talvivarastoon parisen viikkoa sitten. Mietin, milläköhän sitä motivoisi itsensä jälleen yhden talven yli.

DSC07413.jpg

Näkymät puutarhassa ovat, noh, valkoiset. Lunta on viimeisten vuorokausien aikana vihmonut parisenkymmentä senttiä. Lintulaudoille rämpiminen käy melkeinpä työstä. Toisaalta, mitä paksumpi lumipeite, sitä paremmassa suojassa kasvit ovat mahdolliselta kovalta pakkasjaksolta, eikös niin.

DSC07411.jpg

Kertokaapa konkarit, miten te talvikaudella tyydytätte puutarhankaipuun? Ruokintapaikoilla vierailevat pienet ystävät tuovat ajoittain kaivattua vipinää ja mielenkiintoa puutarhaan, mutta muuten näitä näkymiä ei oikein hotsita katsella. Mietin, saisikohan joillakin valoilla ja tulilla piristettyä tätä tasapaksua näkymää, meillä kun olohuoneen ja keittiön isot ikkunat antavat suoraan puutarhaan. Olisiko teillä ehdotuksia?

 

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Ikävä puutarhaa

  1. Yritänpä taas kommentoida. En ole vielä kertaakaan onnistunut. Useamman ekrran yrittänyt. Kauniita talvikuvia!
    Itse en ole vielä ehtinyt ajatella puutarhankaipuuta, kun eilenkin vielä lumenseassa tein uutta penkkiä, siis roudattiin multaa kasasta, joka ei vielä ollut jäässä. Ja kyllä taitaa nii mennä kuin muinakin vuosina, että sitten kun saan vielä kesän tiskit tiskattua ja muut kesän sotkut varastosta järjestettyä, niin en kaipaa puutarhaa, vaan vietän tyytyväisenä kaamosta. Aurinko sitten taas herättää.

    Tykkää

    • Kyllä sinun kommenttisi täällä näkyvät, lämmin kiitos niistä! :) Aika sissi olet, kun vielä uutta penkkiä olet alkanut kyhäämään. Meillä on tällä hetkellä tuolla puutarhassa polviin asti lunta. Lainasin siipan kahluusaappaita lintulaudoille rämpiessäni, enkä siltikään pysynyt kuivin leggarein. Aikamoista.

      Tykkää

  2. Nyt voi huoletta ripustella kaamosvaloja piristämään ikkunanäkymiä, sillä suurin osa vuorokaudesta on pimeää. Vähäiset valoisat vapaahetket voi tiirailla tinttejä ja katsella kuvia viime kesästä. Pian onkin taas vuodenvaihde ja kevät valtaa mielen. Tosin tämän aamun puolentoista tunnin lumitöiden jälkeen toivoin kevään alkavan mieluummin vaikka ensi viikolla.

    Tykkää

    • Sinäkin, Between, käsittääkseni asustelet tässä pääkaupunkiseudun rannikolla, joten lunta on teillekin vihmonut. Eilisen aikana loin lumet kolmesti tuosta pääsisäänkäynnin edustasta ja mietin siinä, mitä se mahtaakaan olla omakotiasujilla. Meillä sentään taloyhtiössä asuu huoltoyhtiön jamppa, joka vetää pienoisaurallaan pihan pääväylät ja parkkipaikan auki aamuin illoin jos on tarvis.

      Täytyykin miettiä noita kaamosvaloja. Meillä on jo sähkölaskut sitä luokkaa, että sähkökäyttöiset eivät oikein hotsita. Mahtaakohan päivänvalo riittää aurinkokennovalaisimiin näinä vuodenaikoina?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s