Pihlajapenkki vuonna 2018

Rivaripihalla kasvaa kaksi vanhahkoa pihlajaa (Sorbus aucuparia) keskellä tonttia. Kun muutimme tänne, pihlajia ympäröi sankka mustikanvarpujen matto. Näin heti sieluni silmin, että pihlajien ympäristöä voisi monipuolistaa, joten ensimmäisenä puutarhakesänä kolmasosa mustikanvarvuista sai häädön pihlajien ympäriltä. Olen kuluneiden kolmen vuoden aikana hissukseen hakenut pihlajapenkiksi nimetyn alueen henkeä ja luulen, että ensi vuosi on ensimmäinen, kun minun ei tarvitse täyttää penkin koloja yksivuotisilla kesäkukilla.

Kevät polkaisee käyntiin auringontähden (Eranthis hyemlis ’Schwefelglanz’) aloittaessa shown. Kevään edetessä persiansinililja (Scilla mischtschenkoana) ja himalajanesikko (Primula rosea ’Gigas’) muodostavat kerrassaan herkullisen liiton. Seuraavana penkistä nousee englanninsinililjaa (Hyacinthoides non-scripta) ja rohtoimikkää (Pulmonaria officinalis ’Dark vader’).

Ennen kuin akileijat alkavat tykityksensä, pihlajapenkissä pitäisi kukkia perhosorvokki (Viola sororia) ’Rubra’ ja pihlajia vasten kiipeilevä alppikärhö (Clematis alpina) ’Helsingborg’. Väripalettia raikastaa valkoiset suvikellon (Leucojum aestivum) kukinnot.

Keskikesä on yhtä sinisen juhlaa, kun penkin valtaavat ensiksi ’Blue Barlow’-lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris). Muutamaa viikkoa myöhemmin päästään ihailemaan loistokurjenmiekka (Iris sibirica) ’Concord Crushin’ kukintaa, jota kehystävät nietospensaan (Deutzia ’Yuki Cherry Blossom’) herkän vaaleat kukinnot.

Loppukesällä penkin väritys alkaa mehevöityä, kun komeamaksaruohokasvusto (Hylotelephium ’Herbstfreude’) alkaa saavuttaa täyden mittansa purppuraheisiangervon (Physocarpus opulifolius ’Little Devil’) rinnalla. Haluaisin myös löytää purppuraheisiangervon eteen upeanväristä ’Dark beauty’ kanervaa (Calluna vulgaris).

En meinaa millään malttaa odottaa kevättä ja nähdä, miten suunnittelemani istutus toimii käytännössä. Ensi kesänä tarkoituksenani on suunnitella ja rakentaa pieni vesiaihe pihlajapenkin oikealla puolella sijaitsevaan painanteeseen, jolloin myös pitäisi suunnitella vesiaihetta ympäröivä istutus pihlajapenkkiin mallaavaksi. Ihania aikoja siis edessä!

 

 

 

 

Mainokset

Kuihtuvaa kauneutta

Ne, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti, tietävät miten paljon inhoan talvea. Olen jo hyvin pienestä ollut varma, että syntymäni tänne peräpohjolaan oli jonkin sortin kosminen vitsi. Olen kaamossynkistelyyn taipuvainen, ja pimeän ajanjakson jokainen päivä tuntuu loputtomalta suossa rämpimiseltä. Ennen omaa puutarhaa talviaika alkoi mielessäni käytännössä jo silloin, kun vuorokauden valoisa aika alitti 12 tuntia. Oman puutarhan myötä olen kuitenkin onnistunut löytämään syksystä muutakin mukavaa kuin omenat ja sienet.

dsc07241

Hortensioiden (kuvassa Hydrangenia macrophylla) kukinnot ovat yllättävän kauniita myös kuihtuessaan. Parasta näissä on, että suotuisissa oloissa suodatinpaperia muistuttavat kukinnot säilyvät pensaassa läpi talven.

DSC07265.jpg

Vaikka tuoreen kukinnan loisto on tästä verikurjenpolvesta (Geranium sanguineum ’Elke’) jo kuihtunut, on jäljelle jäänyt siemenkota todella kaunis – kuin toinen kukinto. Istutin keväällä kaksi pikkutaimea ja toivon kovasti, että ne selviävät tulevasta talvesta ja jatkavat leviämistään.

dsc07274

Jalokärhön (Clematis ’Jackmanii’) pähkylät ovat myös kovin koristeelliset. Tänä kesänä tämä kärhö kukki oikein urakalla ja nyt saan ihastella talon eteläseinustalla kymmenien tupsupalleroiden viehkoa tanssia syystuulessa.

dsc07308

Tupsuja löytyy myös pihakoivun runkoa pitkin köyntelevästä jalokärhö ’Comtesse de Bouchaud’sta’. Täytyykin jatkossa kiinnittää yhä enemmän huomiota kukinnan jälkeiseen aikaan, sillä kasvien koristeelliset siemenkodat ja pähkylät lisäävät kiinnostavuutta ja kiinnepisteitä puutarhassa pitkälle syksyyn.

DSC07060.jpg

Puutarhasta huomaa, että kasvit alkavat hiljaksiin vaipua talvehtimaan. Yritän nauttia näistä näkymistä niin kauan kuin mahdollista. En näköjään ole ainoa, joka viehättyy hortensian kuihtuvasta kauneudesta. ;)

Ihanat kärhöt metsäpuutarhassa

Olen pari kesää pähkäillyt, miten saisin nauttia kukkaloistosta vaarantamatta silti piskuisen pihani metsäistä tunnelmaa. Ensimmäisenä puutarhakesänäni laitoin puutarhaani jos minkälaista kukkivaa kasvia todeten niiden ilmeen liian ”trooppiseksi” tai ”puutarhamaiseksi” pihallemme. Ja ei kun kaivuuhommiin ja väärät taimet kiertoon. Jostain sitten äkkäsin, että kärhöthän e h k ä voisivat sopia puiden runkoja ja kalliota värittämään, mikäli en valitsisi niitä kaikkein kerratuimpia ja suurikukkaisimpia lajikkeita.

DSC06734.jpg

Ja avot! Olen aivan rakastunut kärhöjen ja metsäpuutarhan elementtien yhdistelmiin. Violettikukkaiset kärhöt näyttävät erityisen herkuilta kallion vieressä saniaisiin yhdistyessään. Kuvassa on suht pienikukkainen tiukukärhö ’Arabella’. Kallion vieressä kasvaa myös valkokukkainen tarha-alppikärhö ’Albina Plena’ ja sinikukkainen tarha-alppikärhö ’Pamela Jackman’, mutta ne eivät varmaankaan kuki vielä tänä vuonna.

DSC06752.jpg

Olen myös istuttanut jokusen kärhön pihamme isojen puiden lähelle. Kuvan hieskoivun ja jalokärhön (’Comtesse de Bouchaud’) yhdistelmästä pidän huikean paljon. Kärhön vaaleanpunaiset kukinnot korostuvat kauniisti koivun rosoisen vaaleaa pintaa vasten. Nuori yksilö on kasvanut vasta puolentoista metrin mittaan, mutta nuppuja siinä on jo runsaasti. Pihapihlajia vasten puolestaan kiipeävät tarha-alppikärhö ’Willy’, jonka valkoisia kukkia värittävät purppuraiset suonet sekä jalokärhö ’Miss Bateman’, joiden uskon kukkiessaan hohkaavan kauniisti pihlajien harmaata runkoa vasten.

Haluaisin vielä maisemoida pihan perällä töröttävän kuusenkannon kellokärhöllä (Clematis integrifolia) ja pihan toisen koivun vierelle voisin istuttaa jonkin vaaleapunakukkaisen kärhön.

Entäpä te rakkaat lukijat, hurmaavatko kärhöt myös teidät?