Kuihtuvaa kauneutta

Ne, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti, tietävät miten paljon inhoan talvea. Olen jo hyvin pienestä ollut varma, että syntymäni tänne peräpohjolaan oli jonkin sortin kosminen vitsi. Olen kaamossynkistelyyn taipuvainen, ja pimeän ajanjakson jokainen päivä tuntuu loputtomalta suossa rämpimiseltä. Ennen omaa puutarhaa talviaika alkoi mielessäni käytännössä jo silloin, kun vuorokauden valoisa aika alitti 12 tuntia. Oman puutarhan myötä olen kuitenkin onnistunut löytämään syksystä muutakin mukavaa kuin omenat ja sienet.

dsc07241

Hortensioiden (kuvassa Hydrangenia macrophylla) kukinnot ovat yllättävän kauniita myös kuihtuessaan. Parasta näissä on, että suotuisissa oloissa suodatinpaperia muistuttavat kukinnot säilyvät pensaassa läpi talven.

DSC07265.jpg

Vaikka tuoreen kukinnan loisto on tästä verikurjenpolvesta (Geranium sanguineum ’Elke’) jo kuihtunut, on jäljelle jäänyt siemenkota todella kaunis – kuin toinen kukinto. Istutin keväällä kaksi pikkutaimea ja toivon kovasti, että ne selviävät tulevasta talvesta ja jatkavat leviämistään.

dsc07274

Jalokärhön (Clematis ’Jackmanii’) pähkylät ovat myös kovin koristeelliset. Tänä kesänä tämä kärhö kukki oikein urakalla ja nyt saan ihastella talon eteläseinustalla kymmenien tupsupalleroiden viehkoa tanssia syystuulessa.

dsc07308

Tupsuja löytyy myös pihakoivun runkoa pitkin köyntelevästä jalokärhö ’Comtesse de Bouchaud’sta’. Täytyykin jatkossa kiinnittää yhä enemmän huomiota kukinnan jälkeiseen aikaan, sillä kasvien koristeelliset siemenkodat ja pähkylät lisäävät kiinnostavuutta ja kiinnepisteitä puutarhassa pitkälle syksyyn.

DSC07060.jpg

Puutarhasta huomaa, että kasvit alkavat hiljaksiin vaipua talvehtimaan. Yritän nauttia näistä näkymistä niin kauan kuin mahdollista. En näköjään ole ainoa, joka viehättyy hortensian kuihtuvasta kauneudesta. ;)

Mainokset

Ihanat kärhöt metsäpuutarhassa

Olen pari kesää pähkäillyt, miten saisin nauttia kukkaloistosta vaarantamatta silti piskuisen pihani metsäistä tunnelmaa. Ensimmäisenä puutarhakesänäni laitoin puutarhaani jos minkälaista kukkivaa kasvia todeten niiden ilmeen liian ”trooppiseksi” tai ”puutarhamaiseksi” pihallemme. Ja ei kun kaivuuhommiin ja väärät taimet kiertoon. Jostain sitten äkkäsin, että kärhöthän e h k ä voisivat sopia puiden runkoja ja kalliota värittämään, mikäli en valitsisi niitä kaikkein kerratuimpia ja suurikukkaisimpia lajikkeita.

DSC06734.jpg

Ja avot! Olen aivan rakastunut kärhöjen ja metsäpuutarhan elementtien yhdistelmiin. Violettikukkaiset kärhöt näyttävät erityisen herkuilta kallion vieressä saniaisiin yhdistyessään. Kuvassa on suht pienikukkainen tiukukärhö ’Arabella’. Kallion vieressä kasvaa myös valkokukkainen tarha-alppikärhö ’Albina Plena’ ja sinikukkainen tarha-alppikärhö ’Pamela Jackman’, mutta ne eivät varmaankaan kuki vielä tänä vuonna.

DSC06752.jpg

Olen myös istuttanut jokusen kärhön pihamme isojen puiden lähelle. Kuvan hieskoivun ja jalokärhön (’Comtesse de Bouchaud’) yhdistelmästä pidän huikean paljon. Kärhön vaaleanpunaiset kukinnot korostuvat kauniisti koivun rosoisen vaaleaa pintaa vasten. Nuori yksilö on kasvanut vasta puolentoista metrin mittaan, mutta nuppuja siinä on jo runsaasti. Pihapihlajia vasten puolestaan kiipeävät tarha-alppikärhö ’Willy’, jonka valkoisia kukkia värittävät purppuraiset suonet sekä jalokärhö ’Miss Bateman’, joiden uskon kukkiessaan hohkaavan kauniisti pihlajien harmaata runkoa vasten.

Haluaisin vielä maisemoida pihan perällä töröttävän kuusenkannon kellokärhöllä (Clematis integrifolia) ja pihan toisen koivun vierelle voisin istuttaa jonkin vaaleapunakukkaisen kärhön.

Entäpä te rakkaat lukijat, hurmaavatko kärhöt myös teidät?