Puutarhavuoden onnistujat

Kylmän ja kostean kevään ja kesän vaikutus näkyi Rivaripihalla yllättävän selkeästi. Esimerkiksi kurjenmiekoista en saanut tänä kesänä nauttia lainkaan. Samoin pionien kukinta oli kovin laimeaa edellisvuoteen verraten ja suorakylvöt epäonnistuivat lähes täysin. Siinä missä toisten kasvien loisto oli kovin laimeaa, niin muutamat kasvilajit suorastaan ilottelivat viileässä ja kosteassa kelissä. Kuvassa näkyvä kellukka (Geum ’Mai Tai’) oli yksi kukoistajista. Ensimmäinen Mai Tain kukka avautui varhain kesäkuussa ja säänöllinen kuihtuvien kukkien nyppiminen edesauttoi kukintaa pitkälle elokuuhun asti.

Myös erilaiset kurjenpolvet (Geranium) eivät olleet moksiskaan menneen kesän olosuhteista. Olen jostain lukenut, että jos kukkavarret leikkaa heti kukinnan jälkeen, niin kurjenpolvet ilahduttavat vielä toisella syyskukinnalla. Tänä vuonna en uskaltanut kukkavarsia vielä leikellä, koska kasvini ovat hyvin nuoria, mutta ensi vuonna kenties kokeilen tätä kikkaa.

Myös Rivaripihalla luonnostaan viihtyvät saniaiset ottivat varsinaisen kasvuspurtin. Lisäsin jo olemassa olevien saniaisten joukkoon vielä japaninhiirenporrasta (Athyrium niponicum ’Pictum’) ja kanadanhiussaniaista (Adiantum aleuticum). Toivon kovasti, että nämä selviäisivät talvesta.

 

Koko kesän kukinnallaan ilahdutti myös kiiltomalva (Malva sylvestris ’Blue Fountain’). Yritin metsästää tästä siemeniä, mutta mielestäni siemenkodat kumisivat tyhjyyttään. Mahdoinkohan olla liian myöhään liikenteessä? Kiiltomalvan kaunis ja pitkäkestoinen kukinta innosti minua kokeilemaan syyskylvön kautta, josko maurinmalva viihtyisi näillä kulmilla.

Tässäpä Rivaripihan kesän 2017 komeimmat. Seuraavassa postauksessa luon vielä katsauksen tämän vuoden syksyyn.

Advertisement

Näistä kolmesta en luovu

Olen tämän kasvukauden seurannut, mitkä kasvit ovat Rivaripihalla kukassa ja kauniin näköisiä mahdollisimman pitkään. Tässä elämänvaiheessa, kun lapset ovat vielä pieniä ja oma urakaan ei ole (edelleenkään) vakiintunut, puutarhan tulee olla paikka, jossa arjen paineet ja pienet murheet voi hetkeksi unohtaa. Nämä kolme kasvia jaksavat ilahduttaa viikosta ja kuukaudesta toiseen, eivätkä sanottavammin vaadi puutarhaihmisen väliintuloa kukoistaakseen.

Vakkarilukijat varmasti arvasivat, että orvokeilla (Viola) on Rivaripihalla pysyvä sija. Meiltä löytyy tarhaorvokkia (Viola × wittrockiana), sarviorvokkia (Viola cornuta), tuoksuorvokkia (Viola odorata) ja jokunen pelto-orvokkikin (Viola arvensis). Värien ja muotojen monimuotoisuus tekee kasvista kiinnostavan, enkä lainkaan laita pahakseni sitä, että orvokit mielellään siementävät ympäristöönsä, ellei kuihtuvia kukkia ole jatkuvasti nyppimässä pois.

Pidän todella kovasti myös pikkutalviosta (Vinca minor), jota Rivaripihalta löytyy paria eri lajiketta. Meillä pikkutalvio on käytännössä kukkinut koko kesän. Lisäksi pidän kovasti syvänvihreästä lehdistöstä, joka mielestäni kivasti toistaa pihassamme kasvavien pihlajien (Sorbus aucuparia) lehtimuotoa. Tallinnassa käydessäni bongasin lajikkeen, jossa oli raidalliset lehdet. Oikein harmittaa, että en tuolloin tajunnut ottaa muutamaa taimea mukaani.

Kolmas poppoo, jota suosin puutarhassani, ovat kurjenpolvet (Geranium). Monilla kurjenpolvilla lehdistö on kauniin mätästävä ja peittävä. Meidän pihallamme muutaman tuoksukurjenpolven (Geranium macrorrhizum ’Bevan´s Variety’) taimi peitti rivakasti kaadettujen kuusten alta paljastuneen karun neulaskarikkeen.Niiden lehdistö on ainakin täällä meidän pihalla saanut osittain kauniin punertavan ruskan. Verikurjenpolven (Geranium sanguineum ’Elke’) liuskainen lehdistö puolestaan on kauniin sinivihreä jopa näin myöhään syksyllä. Rivaripihalta löytyy myös haisukurjenpolvea (Geranium robertianum), metsäkurjenpolvea (Geranium sylvaticum) ja kyläkurjenpolvea (Geranium pratense). Tänä syksynä istutin Slovakiasta tuomiani valtavankokoisen sinisen kurjenpolven siemeniä ja kolme ’Dragon Heartin’ juurakkoa puutarhaani. Toivotaan, että onnistuvat!

Kuihtuvaa kauneutta

Ne, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti, tietävät miten paljon inhoan talvea. Olen jo hyvin pienestä ollut varma, että syntymäni tänne peräpohjolaan oli jonkin sortin kosminen vitsi. Olen kaamossynkistelyyn taipuvainen, ja pimeän ajanjakson jokainen päivä tuntuu loputtomalta suossa rämpimiseltä. Ennen omaa puutarhaa talviaika alkoi mielessäni käytännössä jo silloin, kun vuorokauden valoisa aika alitti 12 tuntia. Oman puutarhan myötä olen kuitenkin onnistunut löytämään syksystä muutakin mukavaa kuin omenat ja sienet.

Hortensioiden (kuvassa Hydrangenia macrophylla) kukinnot ovat yllättävän kauniita myös kuihtuessaan. Parasta näissä on, että suotuisissa oloissa suodatinpaperia muistuttavat kukinnot säilyvät pensaassa läpi talven.

Vaikka tuoreen kukinnan loisto on tästä verikurjenpolvesta (Geranium sanguineum ’Elke’) jo kuihtunut, on jäljelle jäänyt siemenkota todella kaunis – kuin toinen kukinto. Istutin keväällä kaksi pikkutaimea ja toivon kovasti, että ne selviävät tulevasta talvesta ja jatkavat leviämistään.

Jalokärhön (Clematis ’Jackmanii’) pähkylät ovat myös kovin koristeelliset. Tänä kesänä tämä kärhö kukki oikein urakalla ja nyt saan ihastella talon eteläseinustalla kymmenien tupsupalleroiden viehkoa tanssia syystuulessa.

Tupsuja löytyy myös pihakoivun runkoa pitkin köyntelevästä jalokärhö ’Comtesse de Bouchaud’sta’. Täytyykin jatkossa kiinnittää yhä enemmän huomiota kukinnan jälkeiseen aikaan, sillä kasvien koristeelliset siemenkodat ja pähkylät lisäävät kiinnostavuutta ja kiinnepisteitä puutarhassa pitkälle syksyyn.

Puutarhasta huomaa, että kasvit alkavat hiljaksiin vaipua talvehtimaan. Yritän nauttia näistä näkymistä niin kauan kuin mahdollista. En näköjään ole ainoa, joka viehättyy hortensian kuihtuvasta kauneudesta. ;)

Hoitamatta helppo

Tiedättehän ne lupaukset silittämättä siististä vaatteesta? No, minä olen puutarha-asioissa vähän siihen suuntaan kallellaan. Notta hoitamatta helppoa puutarhaa olen hissukseen rakentelemassa. Tykkään kovasti puutarhahommista, ei siinä, mutta suunnitelmissa on lähes luonnonmukainen pikkupuutarha, jossa puutarhaihminen vain lisää tarvittavat lannoitteet kasvun tukemiseksi, kastelee äärimmäisen kuivilla jaksoilla ja korjaa välistä pieniä kimppuja maljakkoihin.

 

Näistä syistä olen yrittänyt löytää puutarhaan kasveja, jotka pitävät hieman humuspitoisesta maasta, leviävät mielellään ja kaipaavat mahdollisimman vähän puutarhaihmisen sekaantumista asiaintiloihin.

Vuokot ovat todella yllättäneet minut pitkäikäisyydellään. Esimerkiksi arovuokot (Anemone sylvestris), lehtovuokot (Anemone leveillei) ja amerikanvuokot (Anemone multifida) hämmästyttivät pitkällä kukinnallaan.

Puutarhastani löytyy myös sini- (Hepatica nobilis), valko- (Anemone nemorosa) ja hämyvuokkoa (Anemone nemorosa ´Robinsoniana´) sekä syysvuokkoja (Anemone hupehensis).

Blogiani lukeville ei liene yllätys, että suorastaan palvon orvokkeja. Ne saavatkin varsin vapaasti siementää ja lisääntyä puutarhassa. Myös akileijoja saa tulla mielin määrin lisää.

Samoin kaikenlaiset kellokukat ja kurjenpolvet saavat tulla Rivaripihalle viihtymään.

Maanpeitekasveissa luotan pikkutalvioon (Vinca minor), rönsyakankaaliin (Ajuga reptans) ja maahumalaan (Glechoma hederacea), pensasosastolla taas syreeneihin, piskuiseen nietospensaaseen (Deutzia x ’Yuki Cherry Blossom’) ja kiiltotuhkapensaaseen (Cotoneaster lucidus).

Luulen, että tulen toki harrastamaan ruukkuistutuksia ja jokusia kesäkukkia, mutta olisi kiva, mikäli kevään sipulikukilla ja jokusilla luottohankinnoilla saisin puutarhan, joka periaatteessa kapsahtaisi silittämättä siisti -kategoriaan, mikään kasvikeräilijä kun en ole.

Entä te muut: hoitamatta helppo vai suo, kuokka ja jussi?

Kukkapenkin suunnittelua

Olen viime päivät istunut jälkikasvuni mielestä ”älyttömän kauan” terassilla ja tuijotellut sen vieressä olevaa kukkapenkkiä, jota kutsun terassipenkiksi. Penkki on aikas iso ja koska sitä reunustaa naapurin tonttia vasten suurehko kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus), on sen takareunaan aika mahdoton ulottua. Haaveilen penkistä, jossa keväällä hehkuisivat sipulikukat ja johon kesän myötä kasvaa tuoreeseen kangasmetsään hyvin sointuvia perennoja.

Penkissä on tällä hetkellä sikin sokin krookusta, kevättähteä, hyasintteja ja idänsinililjaa. Lisäksi penkistä puskee piippoja, joiden oletan olevan jonkin sortin narsisseja. Muistaakseni nakkelin penkkiin yhden läntin helmihyasintteja, mutta näitä en ole vielä tunnistanut.

Penkin perusajatuksena olisi, että siinä saa olla väriä, mutta ns. eksoottisen näköisiä kasveja haluaisin tällä metsäisellä pihallamme karttaa. Lisäksi tykkäisin kovasti, jos penkki ei näin kevätaikaan olisi mulloksella, vaan siinä kasvaisi mahdollisesti jotain ikivihreää maanpeitekasvia. Tontilta suikertaa jonkin verran pikkutalviota (Vinca minor ’Atropurpurea’), jota ajattelin yrittää lisätä myös terassipenkkiin.

Sellaista pohdiskelin, että alkusyksystä kuopsuttelen penkin krookukset toisaalle, mutta nuo muut pikkusipulit saisivat jäädä, mitä nyt ehkä uudelleenryhmittelen ne narskut ja hyasintit. Mutta mitä perennaksi? Terassipenkki on siitä haasteellinen, että kiiltotuhkapensas varjostaa noin puolta penkistä kesällä, mutta sen etuala saattaa hyvänä kesänä olla jopa paahteinen.

Tällä hetkellä penkin perukoilla kasvaa muutama sinivuokkovauva ja niille suon kasvurauhan. Lähes lumettoman pakkasjakson selätti havusuojan alla myös sinivaleunikko (Meconopsis betonicifolia). En todellakaan tohdi tonkia sitä toisaalle, sillä se on ihan kohtalaisessa kasvussa. Joten mitäs perennaa näille kaveriksi?

Penkissä saattaisi viihtyä särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis), jonka vaaleanpunaisesta muodosta pidän kovasti. Lisäksi olin ajatellut penkin varjoisiin kohtiin esimerkiksi kotkansiipeä (Matteuccia struthiopteris) tai jotain muuta saniaista, joka varmaankin näyttäisi kauniilta särkyneensydämen kanssa. Saniaisia muuten löytyy tältä tontilta ihan luonnostaankin, mutta ovat sellaisia varsin matalakasvuisia.

Särkyneensydämen alla saattaisi joku sinikukkainen perenna näyttää todella kivalta. Kevätkaihonkukkaa (Omphalodes verna) pihalta löytyy, samoin jonkun sortin lemmikkiä. Kurjenpolvesta kait löytyy jokin sinikukkainen muoto?

Laittakaas te viisaammat hieman ehdotuksia penkin perennoiksi! Penkkiä ympäröivä maasto on tosiaan tuollaista, kuin yllä olevasta kuvasta näkyy. Mustikkaa, pikkutalviota sekä valkokukkaista syreeniä on ihan liki, kauempana siintää naapurin iso kuusi ja meidän pihan suuri mänty hallitsee näkymiä erityisesti terassilla istuskellessa.