Aurinkoa palvova pioni

Pisti meinaan himppasen hymyilyttämään tämä pionin piippo. Läheltä katsottuna näyttää aivan siltä, kuin pioni olisi ojentanut ristityt kätensä kohti aurinkoa. Tämä yksilö on muistaakseni valkoinen kiinanpioni (Paeonia lactiflora ’White Charm’ ). Pionipenkistä löytyy myös tummakukkainen ’Buckey Belle’, pinkki ’Pink Panther’ ja koristeellinen ’Mme Emilie Debatene’.

Jos minulla olisi iso piha, kartuttaisin pionipenkkiä ehdottomasti ’Do Tell’-, ’Ama-No-Sode’ ja ’Laura Dessert’ -lajikkeilla, joilla kaikilla on varsin runsas ja koristeellinen keskustatupsu.

Millaisia pioneja sinulta löytyy?

Advertisement

Onnetonta esikasvatusta

Olen kyllä varsin lohduton kylvöpuuhissa ja esikasvatuksessa. Männä vuonna suoraan sanottuna kusaisin esikasvatusprojektini aika lahjakkaasti, kun onnistuin tappamaan jopa varmoina tapauksina pidetyt orvokin taimet. No, mitä muuta voikaan odottaa, kun nakkelee siemenet tavalliseen kaupan kukkamultaan, iskee potikat keskelle paahdetta ja unohtaa parin viikon kuluttua kastelun tykkänään. Valmiiden taimien ostaminen olisi sekä helpompaa että tilaa säästävämpää, mutta tänä vuonna taloudellinen tilanteeni ei anna myöten millekään ylimääräiselle hankinnalle. Eli kylvöpuuhissa ollaan taas.

Harmi vain, että en ollut etukäteen tarkemmin selvittänyt haaveilemieni kasvien ominaisuuksia. Suurin osa hankkimistani siemenistä vaatii kunnon kylmäkäsittelyn, toiset jopa lämpö- ja kylmäkäsittelyn ennen edes teoreettisia itämismahdollisuuksia. Samoin näytän olevan mieltynyt kasveihin, joiden kukintaa saa odotella vuosien päästä potentiaalisesta itämisestä. Hamstrasin varjoliljojen, kielojen ja jouluruusujen siemeniä, koska mielestäni ne sopisivat kauniisti tähän metsäpihalle, mutta kukintaa on näistä kavereista turha odottaa ennen esikoiseni teini-ikää. Taidanpa nakella ne siemenet suoraan pihamaan varjoisiin ja puolivarjoisiin kohtiin ja unohtaa; itävät jos ovat itääkseen.

Perhospenkin kasvien esikasvatus sentään etenee joten kuten. Pistin pieniin potteihin kaunopunahattujen (Echinacea purpurea), jalopähkämön (Stachys macrantha), loistotädykkeen (Veronica austriaca subsp. teucrium), kellopeipin (Physostegia virginiana  ’Bouquet Rose’) ja isotähtiputken (Astrantia major) siemeniä, joista jotkut ovat alkaneet itää. Tarkoituksenani olisi pistää pihasyreenin (Syringa vulgaris) viereen tulevaan penkkiin vielä syyssyrikkää (Buddleja davidii), timjamia, mäkimeiramia ja loistosalviaa perhosia houkuttelemaan. Täytynee lainata kirjastosta joku perhoskasvikirja, jotta saisin lisäoppia perhoshoukuttimen rakentamisesta.

Vinkkaapa minulle havaintojesi mukaan parhaat perhoskasvit!

 

 

Punertavat piipot

Kuvittelin könyäväni koko pääsiäisen puutarhani perukoilla, mutta kattia kanssa. Auringosta ja lämpimistä ilmavirtauksista ei ollut tietoakaan ennen kuin vasta viimeisenä pääsiäispäivänä, jolloin sitten rellestin puutarhassa kaikkien kylmien päivien edestä. Leikkailin talven törröttäjiä pois, keräilin talven katkomia puiden ja pensaiden oksia pihamaalta, istuttelin hieman liian voimakkaasti tuoksuvat perunanarsissit ruukkuun ja tein perustan lehtikompostille. Muistinpa jonkin verran myös kuvatakin.

Puutarhassa näkyy nyt kovasti kaikkea punaista. En ole varma, mikä piippo tuossa ylhäällä pilkistää, mutta sen kylmän vihreät ja punaiset sävyt ovat kerrassaan kauniita.

EDIT: Halleluja, tämä on ilmeisesti ukkolaukkaa (Allium hollandicum ’Purple Sensation’), jonka olen sitten typeryyksissäni istuttanut aivan pölöön paikkaan. Uskaltaakohan noita siirrellä kasvukauden päätteeksi?

Tämä on ilmeisesti lamoalppiruusu (Rhododendron ’Scarlett Wonder’). Se on aivan hölmössä paikassa pihassamme ja minusta tuntuu, että yritän sen siirtoa kukinnan jälkeen. En liiemmin välitä tämän yksilön paloauton punaisista kukista, mutta näitä aikaisia kukkijoita ei puutarhassamme ole kovinkaan montaa, joten alkuperäinen asukki saa jäädä, mikäli se ei laita siirrosta pahakseen.

Pihlajapenkkiin on ilmestynyt lukuisia punertavia tulppuja. Nuo hiipat ovat sitten hauskan näköisiä puskiessaan ulos syksyllä pudonneiden lehtien lomasta.

Ja näkyypä sitä violettiakin! Vain yksi päivä kunnon paistetta, niin pionipenkkiin istutetut krookukset alkavat aukoa kukkanuppujaan. Miten ihana näky!

 

Söpöt säilytyspurkit lastenhuoneeseen

Inspiroiduin kovasti Koukutettu-blogissa olleista virkatuista pääsiäispupuista. En ole hetkeen virkkaillut isoäidinneliöitä kummempaa, joten päätin minäkin eräänä unettomana yönä pykätä pääsiäisnamusten tuojat kaksikolleni.

Ohjeita en seurannut. Muistelin summamutikassa magic loopin ja amigurumeista tutuksi tulleen tekniikan ja pistin virkaten. Kirjoin ompelulangalla silmät ja nöpönenän ja upotin rasioiden sisään vanhat Arabian Kilta-hillopurkit. Täydellistä!

Mietin, että tällä samalla tekniikallahan voisi näpertää varsin kivat säilyketölkkien päälliset lapsille suunnittelemaani kesäkukkaruukkutarhaan.

 

Etenee se sittenkin

Vaikkakin kovin hentoisin askelin. Käppäilin pihakierroksen iltapäivän auringossa ja yritin bongailla uskoa vahvistavia merkkejä kevään etenemisestä. Yöpakkaset ovat tehneet selvää akileijojen ja komeamaksaruohon aluista, mutta erityisesti seinän vierustalla tapahtuu.

Seinän vierustalle oli naapurin tontilta levinnyt ranta-alpia (Lysimachia vulgaris). Ovatkohan nämä sen alkuja? En liiemmin välitä keltaisista kukista, mutta en viime kesänä ryhtynyt värkkäämään seinustaa uuteen uskoon, kun kokonaiskäsitys pihan luonteesta oli vielä täysin auki.

Seinän vierestä bongaa helposti myös monia tällaisia punaisia alkuja. Kauniita ovat, vaikkakaan minulla ei ole harmainta hajua, mistä kasvista on kyse.

Mutta tämän harmaahapsen kyllä tunnistan! Kaverini vuorikaunokkihan (Centaurea montana) sieltä puskee topakkana nukkaisia lehtiään mullan pintaan. Pihamme olosuhteet ovat ilmeisen mieluisat vuorikaunokille, sillä sitä löytyy joka paikasta. Yritin viime vuonna kaivaa vuorikaunokin massiivisia juurakoita pionipenkin ympäristöstä ylös siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Nyt tavoitteeni on yrittää rajoittaa vuorikaunokin kasvu perhospenkkiin, jonka ajattelin tänä kesänä pykätä tuohon alapihan aurinkoiselle läntille.

Terassipenkin yhdessä hyasintissa (Hyacinthus orientalis ’Pink pearl’) pilkottaa jo kukkanuppu!

Kylmää pitelee

Pihakallioomme on ilmestynyt jääputouksia. Yritän kääntää ajatukseni hyisistä yölämpötiloista siihen, että päivisin päästään kuitenkin plussan puolelle. Käppäilin hetki sitten pihassa harmittelemassa, miten innokkaat narsissien ja helmihyasinttien hiipat ovat ilmeisesti suojauksesta huolimatta paleltuneet yöpakkasten kourissa. Kauniin vihertävät hiipat ovat kuivettuneet ruskeiksi käppyröiksi. Buu!

Lumikellot eivät pahemmin näytä pakkasöitä säikähtävän. Nyt pihalla on useampia nuppuja, tosin yksikään niistä ei ole kunnolla auennut. Yritin nakella havuja krookuksien suojaksi, mutta ainakaan vielä en bongannut krookuksissa nuppuja.

Tulput sen sijaan ponnistavat urheasti penkistä pintaan, vaikka lunta vihmoo päivittäin lisää. Tähän penkkiin nakkelin muistaakseni fuksianpunaista ’Don quichotte’-, violettia ’Alibi’- ja valkoista ’White dream’ -lajikkeita.

Eilen alkoi tähtitieteellinen kevät. Termistä kevättä saamme kaikesta päätellen odotella vielä hyvän tovin. Onneksi nyt ollaan jo maaliskuun paremmalla puolella ja kevätkukkia pursuavat ruokakaupat antavat toivoa paremmasta.

Kevät tulee keikkuen

Mikä pettymys olikaan herätä aamulla ja todeta koko pihan peittyneen valkoiseen vaippaan. Sinne, lumen alle, ovat hautautuneet kaikki ne krookuksenalut, lumikellot, piipot ja töröt, joista olen iloinnut muutaman viimeisen päivän.

Aurinko paistaa, mutta ilmaa viiltää hyytävä, puuskittainen tuuli. Lämpömittari näyttää näin puolilta päivin -2, mutta poskissa viima tuntuu lähinnä -10 asteen pakkasenpuremilta. Narsissini eivät ole vielä pahoittaneet mieltään, mutta täytynee nostaa ne yöksi sisälle, pakkanen kun laskee jälleen näillä seuduilla varsin pureviin lukemiin.

Olisiko lukijoilla vinkkejä, miten selättää takatalven aiheuttama harmistus?

Kasvun ihme

Nyt tuntuu siltä, että puutarhassa olisi tunti tunnilta uutta ihmeteltävää. Aurinko lämmittää tällä hetkellä siinä määrin, että pihassa solisee, pälvikohdat sen kuin laajenevat ja uutta piippoa ja vihertävää pukkaa jo siinä määrin, että ne havaitsee myös ikkunasta.

Yksi lempikukistani, akileija, ojentelee pörheitä lehtiruusukkeitaan kohti aurinkoa. Osaa hennoista lehdyköistä on pakkanen päässyt hieman puraisemaan, mutta akileija kasvaa porskuttaa urheasti. Tämä yksilö taitaa olla naapurin pihalta levinnyttä hailakan vaaleanpunaista lehtoakileijaa (Aquilegia vulgaris). Olen istutellut terassipenkkiin useampaa jaloakileija- ja japaninakileijalajiketta, joten saa nähdä, onko viime syksyisistä kylvöksistäni mihinkään.

Pihlajapenkkiin istuttelin komeamaksaruohon (Sedum telephium) taimia saadakseni nauttia pörrinkäisistä ja kukinnoista vielä pitkälle syksyyn. Maksaruohon tiesinkin olevan varsin kiitollinen kasvi, jota on myös helppo lisätä pistokkaista, mutta silti lukuisat pönäkät alut saavat hymyn huulille. Tuoreissa poikasissa on kaunis vaaleanpunertava kuulto.

Pihlajapenkistä punkee myös koko joukko tällaisia punaisia piippoja. En kuollaksenikaan muista, mitä kaikkia sipuleita penkkiin syksyllä nakkelin. Jonkun olisi pitänyt kertoa puutarhanoviisille, että muistiinpanoja saa ja kannattaa tehdä. ;) Pienen googlaamisen perusteella veikkaan, että kyseessä voisi olla tulppaanin alku.

Miltä sinun puutarhassasi näin pääsiäistä edeltävällä viikolla näyttää?

 

 

Sinivaleunikko – karvainen kaveri

Sinivaleunikkoa (Meconopsis betonicifolia) kuvataan erääksi haastavimmista perennoistamme talvenarkuutensa ja oikullisuutensa vuoksi. Puutarhanoviisina en tätä tietenkään tiennyt investoidessani viime vuonna kolmeen sinivaleunikon taimeen. Yksi taimista kuukahti heti kättelyssä, toinen osoittautui kitukasvuiseksi ja kolmas päätti pitkällisen harkinta-ajan jälkeen ilostuttaa karvaisen pörheillä lehdillään.

Olin varma, että talvimärkyyttä karsastavana kasvina sinivaleunikko ei tuohon terassipenkkiin enää nousisi, mutta niin vain sieltä punkeaa karvaista kaveria puutarhaihmistä ilahduttamaan. Täytyy vielä varmaan nakella öiksi havuja karvakamun päälle, ettei ilo jäisi liian lyhyeksi.

Kevään ensimmäinen nuppu

Kevätrituaaleihini näyttää kuuluvan joka-aamuinen pihakierros höyryävä kahvikuppi kourassa. Mikään ei kosketa puutarhaihmisen sydäntä voimakkaammin kuin kasvun ihmeen todistaminen. Saan taimien kasvun ihmettelystä sanoinkuvaamatonta iloa ja voimaa, joka auttaa kantamaan myös silloin, kun elämän toiset osa-alueet tuntuvat yhdeltä savimaan kynnöltä. Ja uijui sentään, mihin katseeni pihakierroksella nauliutui: kevään ensimmäiseen nuppuun!

Veikkaan, että tämä herkkä nuppu kuuluu lumikellolle (Galanthus nivalis). Kylmää uhmaavan kaunokaisen viereen näyttää kohoavan muutama muukin lajitoveri, kaiken kaikkiaan bongasin kolme nuppua ja useita lehdenalkuja.

Haaveilin syksyllä istuttavani kerrotua lumikelloa (Galanthus nivalis plenus ’Flore Pleno’), mutta kävin sipuliostoksilla ilmeisen myöhään, sillä kaikki kerrotut lajikkeet oli jo loppuunmyyty. Nautin kuitenkin kovasti myös tästä yksinkertaisesta lajikkeesta. Ensi syksynä viskelen maahan lisää näitäkin sipuleita, haaveissani kun on saada metsäpihalleni reheviä lumikellotuppaita sinne tänne.