Kotipuutarha-lehdessä (9/2016) jaettiin 53 vinkkiä sentinvenyttäjän puutarhapuuhiin. Täällä Rivaripihallakin säästäväisyys puutarha-asioissa on sen verran tuttua, että ajattelin jakaa kanssanne viisi tomeraa säästövinkkiä, joita olen hyödyntänyt puutarhassani.
Kasvata siemenestä, lisää pistokkaista
Siemenkasvatus on varsin huokea keino lisätä puutarhan lajikevalikoimaa. Mitä ihanimipien yksivuotisten, kaksivuotisten ja perennojen siemeniä monipuolisine idätys- ja kasvatusohjeineen on saatavana useilta kotimaisilta tarjoajilta. Mihinkään mittaviin esikasvatuspuuhiin en ole ryhtynyt, vaan enemmänkin siemenkylvöni ovat muistuttaneet throw & grow -meininkiä.

Puistolemmikkien (Myosotis sylvatica) herkkää hehkua – siemenkylvöistä tietenkin.
Pistokaslisäyksessä olen vielä kovin noviisi, mutta ainakin erilaiset maksaruohot, pelargonit, pikkutalviot ja vironmuratti eivät ole vaatineet sen kummempaa osaamista. Olen saanut lisättyä näitä kasveja puutarhassani vain tökkäämällä pistokkaat multaan ja pitämällä mullan kosteana.
Kierrätä puutarhajäte
Myönnän, olen hieman ihastunut taloyhtiömme hankkimaan oksasilppuriin. Tehokas mutta hiljainen kone tekee oksajätteestä hetkessä kaunista haketta, jota olen käyttänyt puiden ja pensaiden alustojen kattamiseen. Oksahakkeen myötä minun ei ole tarvinnut ostaa lisää kuorikatetta, joten säästöä tämäkin. Jos omat oksavarantoni hupenevat, haen mieluusti naapureilta ylimääräiset oksat hyötykäyttöön.

Pihlajan viottuneet oksat pääsivät pensaiden ja puiden juuristolle hakkeen muodossa.
Kyhäsin suurista lavakauluksista pihan perälle pari viherkompostia, jonne kerään kaiken puutarhasta tulevan kasvijätteen. Kevättalkoiden jäännökset maatuivat kesän aikana raakakompostiksi, jonka siirsin toiseen kompostiin jälkikypsymään. Haaveissani on, että olisin jossakin vaiheessa omavarainen kompostimullan suhteen. Ehkäpä investointi lämpökompostoriin olisi avuksi tämän haaveen toteutumisessa.
Keittiötarpeet hyötykäyttöön
Koska minulla ei vielä ole lämpökompostoria, en voi hyödyntää biojätettä siinä määrin kuin haluaisin. Kerään kuitenkin talteen kahvinpurut ja kananmunan kuoret. Kahvinpuruja ripsottelen ahkeraan happamaan maahamme ja olen huomannut, että esimerkiksi hortensiat, pikkutalvio ja mustikat nauttivat tästä miedosta happoannoksesta. Pestyt kananmunan kuoret taas murskaan hienoksi ja käytän kuorimurskan kalkista pitävien kasvien hoivaamiseen.
Satsaa säästöpakkauksiin
Kotimaan markkinoilla myytävät kukkasipulien säästöpakkaukset ovat aika pieniä. Ostin Hollannista esimerkiksi krookuksen ja helmililjojen säästöpakkaukset, joissa sipuleita on kolminumeroinen määrä, mutta hintaa pakkauksella oli saman verran kuin Suomessa myytävällä ”suurpakkauksella”, jossa on lajikkeesta riippuen 20-50 sipulia. Kun kukkasipulitilauksen tekee vielä kimpassa, saa suurpakkauksilla aikaan hyvän säästön (olettaen, että pitää kukkaron nyörit supussa täällä kotimaassa) ja kauniin kukkaloiston.

Sipuli siellä, sipuli täällä – suurpakkauksilla säästöä ja huimaa väriloistoa.
Verkostoidu muiden puutarhaintoilijoiden kanssa
Toiset puutarhahörhöt ovat paitsi mitä mainiointa juttuseuraa myös keino laajentaa puutarhan kasvivalikoimaa. Hyödynnä tilaisuudet siemen- ja taimivaihtoihin, kierrätä mahdolliset virhehankinnat ja adoptoi toisten ylimääräiset siementaimet, jakopalat ja pistokkaat. Meillä Suomessakin puutarhaintoilijat voisivat aktivoitua erilaisten vihervaihtareiden merkeissä. Esimerkiksi kirjemerkillä saa jo mukavan määrän siemeniä lähetettyä somemaailmassa tavatulle puutarhaystävälle.

Aurankukka (Agrostemma githago) matkasi luokseni siemenvaihdon kautta.
Olisiko sinulla jakaa jokin hyväksi havaittu säästövinkki muille puutarhan ystäville?