Mahtavat muratit

Löytyykö lukijoista muitakin, joiden mielestä muratit (Hedera helix) ovat kerrassaan mahtavia? Ihan ensimmäisenä puutarhasyksynä hankin muratteja kellokanervien kavereiksi ruukkuistutuksiin. Syksyn kylmetessä huomasin, että murattihan otti ylleen kauniin syysvärin, sitä siis lisää. Talvetin varsin menestyneesti tuolloiset muratit ja ne ovatkin yllättävän hyvin pärjänneet myös huonekasveina.

Tänä keväänä ostin muutaman ulkomuratin paikalliselta taimistolta. Tuo ylläoleva on jotakin kirjavalehtistä sorttia, jonka alkusyksyllä istutin ruukusta kivien rakoon. Saapa nähdä, kestääkö se talven yli. Tällä hetkellä siinä on kaunis murrettujen värisävyjen ruska, jota pysähdyn ihastelemaan lintujen ruokinta-automaatteja  täyttäessäni.

Kivien lomaan, syvämultaiseen maahan päätyi myös tämä kesällä sinivihreän lehdistön omaava yksilö. Pidän kovasti siitä, miten samassa kasvissa on sekä täysin vihreitä että ruskaantuneita lehtiä. Ja nuo violetit varret näyttävät niin upeilta maahan karisseita pihlajanlehtiä vasten!

Murattia saa tässä puutarhassa kasvaa kahmalokaupalla lisää. Hyviä ehdotuksia eri lajikkeista otetaan vastaan!

Tuonne pihan perälle, kallion kupeeseen, sain juurtumaan naapurin vanhalta leidiltä saamani vironmuratin (Hedera helix ’Baltica’) pari tainta. Loppusyksyllä bongasin taimien juurista uutta vantteraa kasvustoa, joten ne ilmeisesti viihtyvät uudessa istutuspaikassaan hyvin. Nyt vain toivotaan suht hyvää lumipeitettä, jotta saisin nauttia näistä tänä vuonna istutetuista murateista jatkossakin.

Advertisement

Jouluruusu nupussa

Sellaista tulin tänne hehkuttamaan, että viime talvena sisätiloissa väkisin hengissä pitämäni vaaleajouluruusu (Helleborus niger) osoittaa selkeitä hyvinvoinnin merkkejä. Maahan varisseiden pihlajanlehtien alta paljastui nuppuja!

Istutin viime jouluna ostamani vaaleajouluruusun huhtikuulla puutarhaan puolivarjoisaan paikkaan. Se ei ole tätä ennen oikein osoittanut viihtymisen merkkejä. Heti multiin päästyään se otti nokkiinsa ja käppyröitti ne harvat lehdet, jotka olivat talvesta selvinneet. Koko kesän tarkkailin sen kasvua ja välistä jo luulin sen heittäneen henkensä. Syksyllä kasvi pukkasi muutamia uusia lehtiä maanpinnalle, mutta nekin jäivät maksimissaan vaaksan mittaiseksi.

Haroessani varovasti maahan pudonneita lehtiä jouluruusun yltä lehtien tyvestä paljastui ainakin kolme nuppua. Voi onni ja ilo! Vaaleajouluruusun vieressä kasvavia kerrottukukkaisia Elleneitä en vielä rohjennut kuopsutella. Elleneitä löytyy valkokukkainen ’Double Ellen White’, kirjava ’Double Ellen Picotee’ ja purppurainen ’Double Ellen Red’, mutta niiden kukintaa saa varmaan odotella vielä jokusen vuoden.

Miten voikaan tuollainen pikkurillinpään kokoinen nuppunen kohottaa mielialaa näin hurjasti!

Oodi orvokeille

Marraskuu on tänä vuonna tuntunut todella pitkältä ja tahmealta tallottavalta. Harmaus, koleus ja päivien lyhyys ovat käyneet päälle yllättävän kipakalla otteella ja mieli vaatii jo nyt valoa, aurinkoa ja motivaatiota. Voi kunpa tämän pimeän jakson voisi katkaista jollakin lyhyellä aurinkomatkalla!

Meillähän oli useita kymmeniä senttejä lunta, mutta menneen viikonlopun sateet sulattivat ihan kaiken. Nyt lämpömittari näyttää +6 astetta ja mielessä kieltämättä kävi viime tammikuun olosuhteet, jolloin täysin lumeton maa kohtasi kovan pakkasjakson. Toivottavasti tänä vuonna ei kävisi samoin! Orvokit sen sijaan nauttivat kosteudesta ja muutamista lämpöasteista.

Äidiltäni saadut sarviorvokit (Viola cornuta) hautautuivat lumimassojen alle, mutta niin vaan lumien lähdettyä puutarhaa kaipaavaa tervehti kauniin vihreä ja elinvoimainen kasvusto. Yllätyin, että sarviorvokki pukkaa vielä ihan kunnolla uusia nuppujakin. Siinä vasta viriili kaveri!

Toisin kuin sarviorvokilla, näillä tarhaorvokeilla (Viola wittrockiana) kasvusto on jo kovin ruskea ja parhaat päivänsä nähnyt. Silti vain kukkaa pukkaa! Tässä kohtaa kasvoi sekä näitä violetteja että vaaleansävyisiä tarhaorvokkeja, mutta vain nämä violetit jaksavat jatkaa.

Terassipenkin lumikuorman alta puolestaan paljastui nuppuja. Tämän taivaansinisen tarhaorvokin (Viola x wittrockiana ’Swiss Giants Ullswater Blue’) luulin kuukahtavan heti kättelyssä, kun ensilumi satoi maahan, mutta yllättävän elinvoimainen on tämäkin hybridilajike.

Ensi vuodeksi haaveilen tuohon terassipenkkiin jotakin dramaattista orvokkiyhdistelmää. Olen ajatellut puhtaan valkoista, vadelmanpunaista ja mustaa tai todella tummansinistä. Ja niitä orvokkeja, niitä saa olla paljon!

 

Pikkuiset kynttilälyhdyt

Pidän kovasti metallisista kynttilälyhdyistä, joita olen keräillyt puutarhaani  jo useampia. Ehdoton lempparini on äidiltä saamani kauniisti patinoitunut lyhty. Tänä kesänä lyhtyä pitkin kiipeili köynnöskrassi (ei niin onnistunut ratkaisu), ensi kesänä lyhdyn nurkilla saa majailla muratit ja tuoksuherneet.

Puutarhassa on tällä hetkellä niin paksut kinokset lunta, että en pääse napsimaan kuvia vanhoista öljylampuista, joita niitäkin on kertynyt jokunen. Sen sijaan terassin vierellä kasvavasta kiiltotuhkapensaasta löytyy muutama pieni tuikkulyhty, joista sain pari räpsyä

Luonnon elementeille altistuessaan metalli saa pintaansa kauniita kerroksia. Tämä pikkuruinen tuikkulyhty oli uudenkarheana kiiltävä, mutta nyt, vajaa kaksi vuotta myöhemmin lyhdyn pinta näyttää itse asiassa kaarnalta. Lasiseinäisessä tuikussa lämpökynttiläkin tuikkii iloisesti useamman tunnin.

Lyhtynä  tämä pieni metalliverkkotuikku ei toimi lainkaan, sillä pienikin tuulenvire sammuttaa kynttilän liekin alta aikayksikön. Ruosteen patinoima tuikku on kuitenkin suloinen. Saisinkohan tuohon tuikkupesään kasvamaan jonkun pienen kasvin ensi kesäksi? Maahumalahan ei suuria vaadi, samoin suikeroalpiakin voisi kokeilla.

Rakastan pieniä maakuntakirppiksiä, koska niistä teen yleensä kivoja löytöjä sopuhintaan. Tämän kauniin kynttilälyhdyn löysin Parkanosta parilla hassulla eurolla. Tässä lyhdyssä öljykynttilä jaksaa kylminä päivinä lepatella jopa kolme vuorokautta putkeen.

Suomen talvessa todellakin tarvitaan lisävaloa ja lyhdyt ovat oiva ratkaisu tähän, mikäli kynttilöiden ainainen sytyttely sormet kohmeessa ei haittaa. Haluaisin myös löytää jostakin aurinkokennokäyttöiset koristevalot, jotka voisin ripustaa kiiltotuhkapensaaseen ja pihapihlajaan. Löytyisikö teiltä suosituksia?

 

Ikävä puutarhaa

Meille satoi ensilumi 2.11., mutta puutarha ei ole suoraan sanottuna juurikaan houkuttanut sitten lokakuun puolivälin. Harmaus ryyditettynä kalseudella imee kaiken energian, eikä oikein mikään huvita. Paitsi ehkä neulominen ja televisiosarjamaratonit.

Puutarhaa on kova ikävä jo nyt. Sanoin hiljaiset hyvästit tälle puutarhakaudelle kärrätessäni loppuja terrakottaruukkuja terassilta talvivarastoon parisen viikkoa sitten. Mietin, milläköhän sitä motivoisi itsensä jälleen yhden talven yli.

Näkymät puutarhassa ovat, noh, valkoiset. Lunta on viimeisten vuorokausien aikana vihmonut parisenkymmentä senttiä. Lintulaudoille rämpiminen käy melkeinpä työstä. Toisaalta, mitä paksumpi lumipeite, sitä paremmassa suojassa kasvit ovat mahdolliselta kovalta pakkasjaksolta, eikös niin.

Kertokaapa konkarit, miten te talvikaudella tyydytätte puutarhankaipuun? Ruokintapaikoilla vierailevat pienet ystävät tuovat ajoittain kaivattua vipinää ja mielenkiintoa puutarhaan, mutta muuten näitä näkymiä ei oikein hotsita katsella. Mietin, saisikohan joillakin valoilla ja tulilla piristettyä tätä tasapaksua näkymää, meillä kun olohuoneen ja keittiön isot ikkunat antavat suoraan puutarhaan. Olisiko teillä ehdotuksia?