Metsäpuutarhan talvi

Viides puutarhavuoteni on alkanut. Miten kovasti odotankaan, että pääsen taas kykkimään tiluksille, ihmettelemään kasveja ja tunkemaan sormeni multaan! Olen näiden vuosien aikana huomannut, että puutarhaan suunnatut silmäni havaitsevat yksityiskohtien ja yksittäisten kasvien lisäksi yhä suurempia kokonaisuuksia. Vaikka edelleen mietinkin metsäiselle tontille sopivia kasvivalintoja suht tarkkaan, pohdiskelen myös, millaisilla valinnoilla voisin lisätä Rivaripihan mielenkiintoa aktiivisen kasvukauden ulkopuolellakin.

Englannin kielessä on tavoittelemalleni lopputulemalle aivan oma terminsä: winter interest. On oikeastaan todella outoa, että täällä Suomessa emme juurikaan kiinnitä huomiota talveen yhtenä merkittävänä puutarhan vuodenaikana, semminkin kun talvi tuppaa täällä kestämään liki puolet vuodesta. Minun Rivaripihani on todella pieni, mutta muutaman seikan huomioimisella olen mielestäni onnistunut lisäämään puutarhani mielenkiintoisuutta aktiivisen kasvukauden ulkopuolella.

Linnut

Kyllä. Linnut ja muut vipeltäjät todella lisäävät puutarhan mielenkiintoa talvikuukausien aikana. Olen pyrkinyt vähentämään talven tympäisevyyttä houkuttelemalla puutarhaani lisää elämää talviruokinnan ja suojapaikkojen avulla.

Rivaripihalta löytyy useampia ruokinta-automaatteja niin linnuille kuin oravillekin. Linnut voivat herkutella myös erilaisilla tali- ja rasvaseoksilla. Pensasmaisilla kasvustoilla olen pystynyt lisäämään suojapaikkoja ruokailemaan tuleville lintusille.

Omaa silmääni miellyttävät kovasti nämä rasva-siemenseoksella täytetyt kookospähkinät, joita ainakin Hankkija ja Kodin tavaratalo myyvät. Käytämme perheessämme uudelleen lintujen tyhjentämät kookospähkinät siten, että huolellisen puhdistuksen jälkeen täytämme pähkinänkuoret itsetehdyllä rasva-siemen-pähkinäseoksella. Myös itsetehty seos tuntuu maistuvan linnuille oikein hyvin.

Kivet ja kallio

Olen siitä onnellisessa asemassa, että rivitalopihaamme rajaa muhkea ja sammaloitunut kallio, joka itsessään on upea katseenvangitsija. Kun ostimme asuntomme, koko kallio oli valtavien kuusien peitossa. Saimme kunnalta ja taloyhtiöltämme luvan puiden poistamiseen, joka avarsi näkymiä ja paljasti kallionseinämän kaikessa komeudessaan.

Pihaa rajaava kallio on puolestaan inspiroinut minua ronttaamaan tontille lisää kiviä. Omalta tontilta löytyneiden kivien lisäksi olen metsästänyt niitä niin Tori.fi:stä kuin tuttavien tiluksiltakin.

En voi vastustaa jäkälin ja sammalein patinoituneita kiviä, jotka lisäävät Rivaripihan mielenkiintoa etenkin silloin, kun kasvit eivät vielä pane parastaan.

Havut

Tuoreen kangasmetsän hengessä olen lisännyt Rivaripihalle erilaisia havuja. Osa havuista on vielä niin pieniä, että ne peittyvät lumen alle. Mutta varsinkin lumettomina kausina pienetkin havut lisävät kivasti puutarhan katsetta kosiskelevia kohtia.

Olen myös istuttanut havuja suuriin ruukkuihin ja toivon kovasti, että ne säilyvät hengissä ensimmäisestä talvestaan. Ruukuilla pystyn helposti luomaan pystysuuntaisia linjoja puutarhaan ja saan pienehkönkin havun näyttämään varsinaista kokoaan huomattavasti suuremmalta. Havuruukuissa suosin katteina käpyjä, kiviä ja köynnöstäviä tai versoilevia kasveja.

Ruukut

Ja kun ruukuista kerran tuli puhe, niin listataanpa nekin yhdeksi elementiksi, jolla voi lisätä kasvukauden ulkopuolista mielenkiintoa. Elämää nähneet betoni- ja terrakottaruukut ovat mielestäni kertakaikkisen ihania. Nuo kuvan betoniruukut patinoituvat yhden kasvukauden aikana.

Etenkin suuret, laadukkaat ja pakkasta kestävät ruukut ovat hintava sijoitus uutena ostettuina, mutta olen tehnyt hulppeita löytöjä Tori.fi:stä. En voinut uskoa silmiäni, kun eräs espoolainen herrasmies antoi ilmaiseksi valtavia italialaisia terrakottaruukkuja. Minä onnekas satuin saamaan nuo ruukut ja mies sai kiitokseksi kahvi- ja pullakassin.

Olisi kiva kuulla, millä tavoin sinä lisäät mielenkiintoa puutarhaasi etenkin kasvukauden ulkopuolella?

Advertisement

Metsäpuutarhan kevätkurjenmiekat

Viime keväänä Rivaripihalla kasvoi ensimmäisen kerran kurjenmiekkoja. Olin aikaisemmin kuvitellut, että kurjenmiekat selviytyisivät vain kivikkopuutarhamaisissa oloissa, mutta väärässä olin.

Maaliskuulla lumipeitteiden alta puskevat lumikurjenmiekat (Iris histroides ’George’) olivat henkeäsalpaava näky. Huhtikuulla myös kevätkurjenmiekat (Iris reticulata ’Harmony’, ’Alida’ ja ’Pauline’) liittyivät mukaan väri-iloitteluun.

Olen lukenut, että nämä pienikokoiset, varhain keväällä kukkivat kurjenmiekat tarvitsevat erinomaisesti vettä läpäisevän kasvualustan. Ajattelin, että ainoa tapa saada kurjenmiekat kukkiviksi asti olisi istuttaa ne ruukkuihin. Istuttelin niitä kuitenkin sinne tänne pitkin pihaa, niin kukkapenkkeihin kuin metsänpohjaankin, kokeillakseni, menestyvätkö kurjenmiekat lainkaan muissa oloissa. Olin todella hämmästynyt, kun etenkin suoraan humukseen istuttamani kevätkurjenpolvet puskivat huhtikuulla metsänpohjasta pintaan ja kukkivat hienosti useamman viikon.

Kurjenpolvet ruukussa

Myös ruukkuihin istuttamani kevätkurjenpolvet olivat menestys. Erityisen onnistuneeksi istutuskokeiluksi tämän tekee se, että ruukut olivat ulkona koko talven. En suojannut niitä pakkasilta tai kosteudelta, vaan ruukut talvehtivat pihapihlajien alla.

Luulen, että ruukkujen pohjalle rakentamani vaaksan korkuinen salaojitus oli näiden ruukkuistutusten pelastus. Rakensin salaojat männynkävyistä. Erotin salaojituksen multakerroksesta vettä läpäisevällä suodatinkankaalla ja varmistin, että ylimääräisen vesi pääsee norumaan ruukusta esteettä ulos. Käytin ruukuissa myös runsaalla hiekalla notkistamaani puutarhamultaa parantaakseni läpäisevyyttä. Tämän vuoden kurjenmiekkaruukut rakensin samalla tavoin kuin viime vuotiset, mutta nyt käytin hamppukuidulla terästettyä kylvömultaa kasvualustana.

Varhaiset kevätkukkijat

Varhaiset kurjenmiekat monine eri värisävyineen ovat aikaisten kevätkukkijoiden aatelistoa talventähtien (Eranthis hyemalis), lumikellojen (Galanthus) ja krookusten (Crocus) rinnalla. Kunhan sipulit muistaa istuttaa hyvin vettä läpäisevään kasvualustaan, voi aikaisin keväällä kokea todellista värien ja muotojen hurmaa.

Metsäpuutarhan parhaat sipulikasvit

Olemme asuttaneet Rivaripihaa nelisen vuotta, joten minulla on vuonna 2019 alkamassa viides puutarhavuosi. Näiden vuosien aikana olen löytänyt sipulikasveja, joita ilman en enää osaisi metsäistä puutarhaani kuvitella. Nämä sipulikasvit ovat osoittautuneet hyviksi valinnoiksi mustikkapohjalla varustetulle mäntykangastontille sekä tyylinsä että kestävyytensä puolesta.

Narsissit Thalia ja Thalia Sun

Pidän orkideanarsissien (Narcissus Triandrus-ryhmä) herkän vaatimattomasta muodosta. Thalia-lajikkeiden ujosti nyökkäävät kukat ovat  kapeahkot ja viehkon tuoksuvat. Rivaripihalla orkideanarsissin eri lajikkeet kukkivat touko-kesäkuussa. Ensimmäiseksi puhkeaa kukkaan vaaleankeltainen ja piskuinen Havera, ja pian tämän jälkimainingeissa Thaliat aloittavat runsaan kukintansa.

Suositulla valkoisella Thalia-lajikkeella on sisar  nimeltä Thalia Sun. Tämän lajikkeen torvi on hennon vaaleankeltainen ja tuo mukavaa kontrastia muuten vaatimattomaan kukintoon. Pidän Thalia Sunista kenties enemmän kuin yksivärisestä. Erityisen hurmaava Thalia Sun on puistolemmikkien ja kevätkaihonkukkien seurassa.

Orkideanarsissien sanotaan olevan hieman talvenarkoja, mutta täällä Rivaripihalla ne ovat kukoistaneet vuodesta toiseen aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Olen istuttanut Thaliani suoraan humusrikkaaseen, hiekansekaiseen metsänpohjaan ja huolehdin vuosittain niiden lannoituksesta kukinta-aikaan luonnonmukaisella luujauholla.

Persiansinililja

Persiansinililjat (Scilla mischtschenkoana) asuttavat pihapihlajien alle rakentamaani kohopenkkiä. Ne ovat huomattavasti rotevampia kuin posliinihyasintit (Puschkinia scilloides), joihin ne toisinaan sekoitetaan.

Tähtimäiset kukat ovat hennon vaaleansiniset. Kukat avautuvat heti kukkavarren noustessa maasta. Kukinnan edetessä kasvista kuitenkin kasvaa reilu vaaksan mittainen yksilö.

Erityisen kauniita persiansinililjat ovat yhdistettyinä pinkkeihin kukkiin. Yritin lisätä shokkipinkkiä himalajanesikkoa (Primula rosea ’Gigas’) pihlajapenkkeihin pari vuotta sitten, mutta tänä keväänä en nähnyt niistä vilaustakaan. Keväthurman varmistaakseni istuttelin tänä syksynä hempeän vaaleanpunaista pikkusinililjaa (Scilla bifolia ’Rosea’) persiansinililjojen väleihin.

Kevätkurjenmiekka

Tänä keväänä ihastuin suorilta kevätkurjenmiekkojen (Iris reticulata) intensiivisen väriseen kukintaan. Olen istuttanut kevätkurjenmiekkoja penkkiin, jonka mullosta peittää suht tiivis pikkutalviokasvusto. Tanakat sipulikasvit jaksavat puskea maanpeittokasvin läpi ilman vaurioita.

Istutin kevätkurjenmiekkoja myös suoraan metsänpohjaan. Suureksi yllätyksekseni myös ne nousivat todella upeasti ja kukkivat useamman viikon, vaikka kevät oli kaikkea muuta kuin leppeä.

Rivaripihan kasvuolosuhteet huomioiden suhtaudun kevätkurjenmiekkojen kasvatukseen yksivuotisina. Niinpä siis kykin jälleen tänä syksynä istutuspuuhissa ja lykkäsin liki sata kurjenmiekan sipulia penkkeihin ja metsänpohjaan. Toivottavasti talvi on suotuisa ja ensi keväänä saan taas nauttia hengästyttävästä väriloistosta.

Idänsinililja

Idänsinililja (Scilla siberica) on minulle kaikkea muuta kuin arkinen kevätkukkija. Kaikista aikaisista kevätkukkijoista juuri idänsinililjat viihtyvät erittäin hyvin Rivaripihalla. Jo näiden neljän vuoden aikana olen nähnyt, miten kasvustot suurenevat sivusipulien ja siemenlisäyksen ansiosta.

Erityisen kauniilta idänsinililjat näyttävät metsänpohjassa humuksen ja mustikanvarpujen keskellä. Olen istuttanut sipulit 3–5 kasvin ryhmiin suhteellisen harvaan, jotta skillojen kukinta-aikaan lähes joka puolella puutarhaa olisi sinisiä jalokivikimppuja.

Vaikka pidänkin kovasti isänsinililjan tummansinisestä perusmuodosta, olen myös ostanut niille kaveriksi vaaleammansinistä ’Spring beauty’ -lajiketta. Toivon, että ensi keväänä skilloja olisi pihalla jopa pienien kevätkimppujen tarpeiksi.

Kirjopikarililja

Alkuun arastelin kirjopikarililjan eksoottista ruutukuviota ja ajattelin, ettei kasvi kenties sovi luonnonmukaiselle Rivaripihalle. Toisin kuitenkin kävi, kun kokeiluna istutin kymmenisen sipulia huonokuntoiselle nurmikonpläntillemme.

Kirjopikarililjan kellomainen kukinto on todella kaunis huojuessaan kevättuulten mukana. Tänä syksynä hamstrasin alennuksesta pari sataa sipulia lisää ja istuttelin niitä kostealle pohjoispuolen etupihalle, joka kasvaa harvaa nurmea. Lisäsin kirjopikarililjoja myös terassia lähinnä  olevaan kukkapenkkiin, jossa kasvaa keväisin mm. erilaisia vuokkoja.

Yhden huonon puolen kirjopikarililjoista kuitenkin keksin. Ne vetävät liljakukkoja puoleensa kuin valo vaaksiaisia. En ole aikaisempina vuosina liljakukkoja pihaltani tavannut, mutta kirjopikarililjojen myötä listin niitä useampia kevään aikana.

Tähtitulppaanit

Istutin tähtitulppaaneja (Tulipa humilis) ensimmäisen kerran vuosi sitten ja se oli menoa se. Vaikka tähtitulppaanit ovatkin lyhytvartisia, niiden olemus ja intensiteetti värin suhteen ei kalpene korkeampien tulppulajikkeiden rinnalla.

Olen istuttanut tähtitulppaaneja perennojen väliin kohopenkkeihin. Lähinaapureina tähtitulppaaneilla on jouluruusuja, kärhöjä, purppuraheisiangervo ja kellukoita.

En voisi kuvitella Rivaripihan kevättä ilman sipulikasveja. Vaikka täällä viihtyy jonkun verran aikaisin keväällä kukkivia perennoja (esimerkiksi pikkutalvio, kevätkaihonkukka, vaaleajouluruusu ja tuoksuorvokki), sipulikasvit virittävät kasvukauden alkuun kunnon värifanfaarilla. Näitä kuvia katsellessa usko ensi kevään ihanuuteen sen kuin vahvistuu.

Rivaripihan kolmas puutarhakevät

En ole kirjoittanut kuukausiin. Kun elämä pyörii viestintään keskittyvän kokopäivätyön, pienistä lapsista huolehtimisen ja väitöskirjan viimeistelyn ympärillä, niin puutarhasta on tullut yksi niistä ainoista asioista, jossa voi sivuuttaa analysoinnin, raportoinnin, perustelemisen ja yleisen diskuteeraamisen tyystin. Olen tämän vuoden aikana kaivannut hiljaisuutta enemmän kuin mitään, ja puutarha on sitä minulle tarjonnut. Instagramissa sentään olen jaksanut olla aktiivinen.

Vaan nyt on välitilinpäätöksen aika ja aloitan muistelun keväästä. Rivaripihan kolmatta puutarhavuotta on leimannut kylmyys ja märkyys. Meillä pyrytti vielä huhtikuun lopussa lunta ihan kiitettävästi ja välistä tuntui kuin koko kevättä ei olisi kunnolla ollutkaan. Kylmyys siirsi monien tavallisesti keväällä kukkivien kasvien huippuhetkeä useammalla viikolla eteenpäin. Toisia kasveja en tavannut puutarhastani tänä vuonna laisinkaan.

Sipulikasvien kukinta ei ollut läheskään niin räväkkää kuin vuosi takaperin. Krookukset (Crocus) ja idänsinililjat (Scilla siberica) ilahduttivat varmalla kukinnallaan, mutta esimerkiksi tulppaanit ja laukat epäonnistuivat lähes täysin. Tulppaanit pukkasivat pätkää vartta ja epämuodostunutta lehteä, kukkia ne eivät meinanneet lainkaan jaksaa.

Yllättävin tulppaanien onnistujajoukko oli kerrannaiskukkainen tulppaani ’Copper Image’, joka keräsi naapuruston vanhojen rouvien varauksettomat ylistykset etupihalla kukkiessaan. ’Copper Imagesta’ innostuneena laitoin tänä syksynä maahan mummokalsarien väristä ’La Belle Epoqueta’ ja tummaa ’Black Heroa’. Nähtäväksi jää, pääsenkö ensi keväänä nauttimaan tulppujen pionimaisesta kukinnasta.

Perennapuolella lähes varmoina pitämiäni kevätkukkijoita sai etsiskellä luupin kanssa. Valkoisia ja vaaleanpunaisia puistolemmikkejä (Myosotis sylvatica) en muista tänä vuonna tavanneeni lainkaan, sinisiä sentään oli jonkun verran. Myöskään pikkutalviot (Vinca minor) eivät innostuneet samanlaiseen väri-iloitteluun kuin männä vuosina.

Kevätperennoista yllättäjäpalkinnon saa tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris). Maaliskuullahan aprikoin, mahtaako tarhakylmänkukka tänä vuonna kukkia, kun vuonna 2016 se jätti kukinnan väliin.  Ja totta maar, upeaa kukintaahan ne luotia muistuttavat kukka-aiheet ennakoivat! Viileässä kevätsäässä tämä pörhistelijä jaksoi hehkua useamman viikon. Ostin Slovakian reissultani pussillisen valkoisen tarhakylmänkukan siemeniä, jotka pistin syyskylvönä hyvin läpäisevään ja kalkkipitoiseen maahan. Piskuisia siementaimia odottelen syntyväksi ensi keväänä.

Kevätyllätyksen tarjosi myös Äiteeltä saamani hämyvuokko (Anemone nemorosa ’Robinsoniana’), jonka toivon valtaavan alaa mustikanvarpujen alustoilta. Hämyvuokossa ihastuttaa kaikki: nuokkuva kukkamuoto, kaksivärinen tausta ja tummanvihreät lehdet, joiden reunoissa on aavistus purppuraa.

Hyasintteja (Hyacinthus orientalis) en muistanut tänä syksynä istutella paraatipenkkiini lainkaan. Saattaisikohan kaupoista vielä löytää sipuleita? Roudasta ei vielä ole tietoakaan, joten ehkä maahan voisi vielä haudata lupauksen ihanasta tuoksusta, joka minulle merkkaa kevättä joulun sijaan.

Jouluruusu kukkapenkissä

Ostin marraskuussa 2015 lähikaupasta kotimaista tuotantoa olleen vaaleajouluruusun (Helleborus niger). Tässä jouluruusussa minua kiehtoi valtava, yksinkertainen japanilaistyyppinen kukinto.

Jouluruusuparka koki kovia kuivassa ja liian lämpimässä sisäilmassa. Raasku kuivatti ja pudotti yksitellen kaikki lehtensä ja jossakin vaiheessa kukkaruukussa oli vain pieni ruskea tynkä näkyvissä. Siirrettyäni sen lattiatasoon terassin oven viereen, se alkoi kasvattaa muutamia hassuja lehtiä. Onneksi uskoin monia puutarhablogeja, keskustelupalstojen viestejä ja äitiäni, jotka kaikki kannustivat hautaamaan juurakon perennapenkin multiin.

Marraskuussa bongasin pihlajanlehtikatteen alta nämä piskuiset nuput. Olin haltioissani.

Suojasin jouluruusun ilmavasti kuivettuneiden tuoksuherneiden varsilla ja havuilla ja kinosin lunta peitteeksi aina muistaessani.

 

Hellyyden osoitukset ovat kannattaneet ja nyt jouluruusu alkaa palkita herkällä kukinnallaan. Nupun kehittyminen on kestänyt viikkoja. Vasta tänään tämä ensimmäinen nuppu on hissukseen alkanut avautua.

En muista, että ruukussa ollessaan jouluruusulla olisi ollut häivähdys pinkkiä verholehdissään. Kenties maaperän koostumus vaikuttaa väritykseen.

Olen aivan hurmaantunut noista koristeellisista heteistä ja emeistä. Jos hyvin käy, niin kevään kuluessa tuolta aukeaa vielä ainakin viisi vastaavaa kukkaa lisää! Ja kukinnon loputtua tähtimäiset siemenkodat ovat varsin upeita ilmestyksiä nekin!

Kukkiiko tarhakylmänkukka tänä vuonna?

Nyt on jännät paikat! Hoksasin tänään, että tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris) on puskenut ainakin neljä alkua ylös kallionkielekkeelle rakentamastani pikkupenkistä. Viime vuonna huokailin saman ilmiön edessä, mutta suureksi harmikseni tuolloin nousseista aluista vain yksi selvisi syksyyn asti ja sekään kasvi ei kukkinut; lehteä vain pukkasi. Kun kaivoin viime vuotiset kuvat muistia virkistämään, huomasin, että aluthan ovat tänä vuonna aivan toisenlaisen näköiset. Olisikohan tarhakylmänkukka viimeinkin kukkimassa?!

Kun kuvia vertailee, niin tuo ylempi vuodelta 2016 on selvästi lehteä pukkaava pikkutaimi. Alemmassa, eli tämän vuoden kuvassa, puolestaan avautuvasta versosta pukkaa tuollainen krookuksen kukka-aihetta muistuttava luoti. Odottavan aika on tunnetusti pitkä, mutta olisipa todella hauskaa, mikäli nämä tänä keväänä innostuisivat kukkimaan!

Ensi vuoden puutarhasuunnitelmia

Monien puutarhatoverien tavoin olen jo aloittanut ensi vuoden puutarhasuunnitelmat. Mielessäni on yksi sana, joka saa ohjata ensi vuoden puutarhatoimintaa ja se on METSÄ.

Olen kerännyt Pinterestiini paljon inspiraatiokuvia metsäpuutarhaan sopivista kasveista ja niiden yhdistelmistä. Erityisen paljon silmää miellyttävät erilaiset köynnöskasvit, saniaiset ja kukkivat maanpeitekasvit yhdistettyinä suuriin kiviin ja lahoaviin puunrunkoihin, joita Rivaripihalta onneksi löytyy jonkin verran.

Halki, poikki, pinoon ja eikun versomaan.

 

Metsäpuutarhan suunnitteluun liittyy muutama suuri haaste. Kukkien ystävänä metsäpuutarhaan hurahtaminen tietenkin tarkoittaa sitä, että paljon ihanuuksia tulee jättää kauppoihin tai toisten puutarhurien kasvatettavaksi. Ongelma ei siis ole se, mitähän puutarhaan istuttaisi, vaan pikemminkin se, mitä ei istuteta. Toisaalta tyylipuhdas metsäpuutarha saattaa olla tummanpuhuva ja tasaisen vihreä. Oman haasteensa asettaa siis myös se, miten löytää värikkäistä kukista juuri ne lajikkeet, jotka täydentävät metsäpuutarhan henkeä.

Ja vaikka metsäpuutarhaa tehdäänkin, niin kyllä sinne koristeitakin saa laittaa. Olen pinnannut muistiin metsäpuutarhaan istuvia koriste- ja sisustusratkaisuja, jotka huokuvat metsän henkeä, luonnon omia materiaaleja tai asioita, joissa näkyy luonnon vaikutus. Tällä hetkellä kannontynkiin tehdyt kukkaistutukset houkuttelevat kovasti, samoin vanhoihin lyhtyihin pykätyt valuvat pikkuasetelmat.

Haluan myös pienentää puutarhani muutaman neliön nurmikkopinta-alaa entisestään, joten olen kerännyt talteen ideoita maanpeitekasveista ja erilaisista pintaratkaisuista. Koska kulman takaa löytyy pränikät urheilukentät erilaisine palloilukenttineen ajattelin, ettei yksinomaan lasten leikkien vuoksi kannata säilyttää nurmikkoa, joka on lähinnä murheenkryyni. Mutta mistä löytää askeleenkestävä maanpeitekasvi, se onkin toinen juttu se.

Jos teillä, hyvät lukijat, on puutarhaan liittyviä Pinterest-tauluja, linkatkaapa tilejänne kommenttiosioon, niin tulen seuraamaan. Entä millaisia puutarhasuunnitelmia teillä on vuodelle 2017?

Sama piha, eri valo

Valon uskomaton kyky kohottaa mielialaa on yleisesti tunnettu tosiasia. Valo tekee ihmeitä myös lumettomalle puutarhalle, kuten olen viimeisinä harmaina viikkoina useampaan otteeseen todennut. Rivaripihamme sijaitsee hienoisessa painanteessa, suuren kallion ja tummatiilisen rivitalon välissä. Tässä loppuvuoden harmaudessa puutarhakin näyttää kovin puhdittomalta, vaikka mustikanvarvut pitävät huolta siitä, että pihan yleissävy on vihreä.

Pienen puutarhapolun alku on ehdottomia lempipaikkojani puutarhassamme. Vaikka rivitalopihamme on pieni, luo mutkitteleva kuorikatepolku sille tilan tuntua. Kuinka erilaiselta tuo polku näyttäkään auringossa!

Auringon valaisema polku kutsuu kulkemaan ja kurkkimaan, millaista kasvustoa mutkien takaa löytyykään. Kallion yläpuolella oleva mäntymetsä ja pihamme puusto pitävät huolen siitä, että puutarhaan lehvästön lomasta siivilöityvä valo on pehmeää.

Toisinaan aurinko valaisee puutarhan joitakin kohtia jättäen toiset arvoituksellisen tummiksi. Miten upea olisikaan ruskan värjäämä lamohietakirsikka (Prunus pumila var. depressa) tuolla kalliolla!

Loppuvuoden harmaus kannustaa pohtimaan, millä ratkaisuilla pieneen puutarhaan saisi väriä ja eloa talveksikin. Ehdin jo keväällä istuttaa pihan perälle korallikanukan (Cornus alba ´Sibirica´) taimen, jonka tulenpunaisina leiskuvat versot piristävät talvista maisemaa. Entäpä miltä kuulostaisi pienet keijuvalot tuossa pihapihlajassa?

 

Mahtavat muratit

Löytyykö lukijoista muitakin, joiden mielestä muratit (Hedera helix) ovat kerrassaan mahtavia? Ihan ensimmäisenä puutarhasyksynä hankin muratteja kellokanervien kavereiksi ruukkuistutuksiin. Syksyn kylmetessä huomasin, että murattihan otti ylleen kauniin syysvärin, sitä siis lisää. Talvetin varsin menestyneesti tuolloiset muratit ja ne ovatkin yllättävän hyvin pärjänneet myös huonekasveina.

Tänä keväänä ostin muutaman ulkomuratin paikalliselta taimistolta. Tuo ylläoleva on jotakin kirjavalehtistä sorttia, jonka alkusyksyllä istutin ruukusta kivien rakoon. Saapa nähdä, kestääkö se talven yli. Tällä hetkellä siinä on kaunis murrettujen värisävyjen ruska, jota pysähdyn ihastelemaan lintujen ruokinta-automaatteja  täyttäessäni.

Kivien lomaan, syvämultaiseen maahan päätyi myös tämä kesällä sinivihreän lehdistön omaava yksilö. Pidän kovasti siitä, miten samassa kasvissa on sekä täysin vihreitä että ruskaantuneita lehtiä. Ja nuo violetit varret näyttävät niin upeilta maahan karisseita pihlajanlehtiä vasten!

Murattia saa tässä puutarhassa kasvaa kahmalokaupalla lisää. Hyviä ehdotuksia eri lajikkeista otetaan vastaan!

Tuonne pihan perälle, kallion kupeeseen, sain juurtumaan naapurin vanhalta leidiltä saamani vironmuratin (Hedera helix ’Baltica’) pari tainta. Loppusyksyllä bongasin taimien juurista uutta vantteraa kasvustoa, joten ne ilmeisesti viihtyvät uudessa istutuspaikassaan hyvin. Nyt vain toivotaan suht hyvää lumipeitettä, jotta saisin nauttia näistä tänä vuonna istutetuista murateista jatkossakin.

Pikkuiset kynttilälyhdyt

Pidän kovasti metallisista kynttilälyhdyistä, joita olen keräillyt puutarhaani  jo useampia. Ehdoton lempparini on äidiltä saamani kauniisti patinoitunut lyhty. Tänä kesänä lyhtyä pitkin kiipeili köynnöskrassi (ei niin onnistunut ratkaisu), ensi kesänä lyhdyn nurkilla saa majailla muratit ja tuoksuherneet.

Puutarhassa on tällä hetkellä niin paksut kinokset lunta, että en pääse napsimaan kuvia vanhoista öljylampuista, joita niitäkin on kertynyt jokunen. Sen sijaan terassin vierellä kasvavasta kiiltotuhkapensaasta löytyy muutama pieni tuikkulyhty, joista sain pari räpsyä

Luonnon elementeille altistuessaan metalli saa pintaansa kauniita kerroksia. Tämä pikkuruinen tuikkulyhty oli uudenkarheana kiiltävä, mutta nyt, vajaa kaksi vuotta myöhemmin lyhdyn pinta näyttää itse asiassa kaarnalta. Lasiseinäisessä tuikussa lämpökynttiläkin tuikkii iloisesti useamman tunnin.

Lyhtynä  tämä pieni metalliverkkotuikku ei toimi lainkaan, sillä pienikin tuulenvire sammuttaa kynttilän liekin alta aikayksikön. Ruosteen patinoima tuikku on kuitenkin suloinen. Saisinkohan tuohon tuikkupesään kasvamaan jonkun pienen kasvin ensi kesäksi? Maahumalahan ei suuria vaadi, samoin suikeroalpiakin voisi kokeilla.

Rakastan pieniä maakuntakirppiksiä, koska niistä teen yleensä kivoja löytöjä sopuhintaan. Tämän kauniin kynttilälyhdyn löysin Parkanosta parilla hassulla eurolla. Tässä lyhdyssä öljykynttilä jaksaa kylminä päivinä lepatella jopa kolme vuorokautta putkeen.

Suomen talvessa todellakin tarvitaan lisävaloa ja lyhdyt ovat oiva ratkaisu tähän, mikäli kynttilöiden ainainen sytyttely sormet kohmeessa ei haittaa. Haluaisin myös löytää jostakin aurinkokennokäyttöiset koristevalot, jotka voisin ripustaa kiiltotuhkapensaaseen ja pihapihlajaan. Löytyisikö teiltä suosituksia?