Puutarhavuoden onnistujat TOP 5

Hups, edellisestä kirjoituksesta on liki vuosi aikaa. Kokopäivätyön ja pikkulapsiperheen tetris on välistä niin kiihkeätempoista, että toisinaan sitä joutuu jättämään keskittymistä ja aikaa vievät harrastukset vähemmälle huomiolle.

Puutarhurointia en ole jättänyt, ja tämän harrastuksen jatkumisesta kielii säännöllisesti päivittynyt Rivanripihan Sannan Instagram-kuvagalleria. Silmäilin tämän poikkeuksellisen kuuman ja kuivan puutarhavuoden kuvia ja nappasin sieltä viisi Rivaripihan kukkeinta kasvia. Tässä puutarhani onnistujat vuodelta 2018:

SIJA 5: AKILEIJAT (Aquilegia)

Akileijakasvustot runsastuvat vuosi vuodelta. Tänä vuonna minua ilahduttivat erityisesti ’Barlow’-lajikkeet ja mummon myssyjä muistuttavat ’Petticoat pink’- ja ’Tower light blue’ -lajikkeet.

Lehtoakileijojen lisäksi valkoinen kääpiöjapaninakileija (Aquilegia flabellata var pumila ’Alba’) ja tunnistamaton, kenties jaloakileija (Aquilegia caerulea hybrida ’Mc Kana’) kukkivat tänä kesänä hyvin kauniisti. Kääpiöjapaninakileijaa yritän lisätä siemenestä terassipenkin reunuskasviksi, niin suloinen se on.

SIJA 4: PALAVA RAKKAUS (Lychnis chalcedonica)

Tämän vuoden super yllättäjä oli vaaleanpunainen palava rakkaus ’Carnea’. Tämä pitkän huiskea kaunotar aloitti kukintansa varhain kesäkuussa. Kukintaa riitti aivan marraskuun ensimmäiselle viikolle asti – kiitos uskollisen ohikukkineiden kukintojen poistamisen.

Rakkauteni tätä kasvia kohtaan leimahti kuluneen kasvukauden aikana niin suureksi, että nyt on hakusessa kasvin valkoinen ’Alba’-lajike.

SIJA 3: KÄRHÖT (Clematis)

Rivaripihalla oli todellinen kärhöjen kesä. Vaikka sainkin olla alituiseen kastelemassa nuoria kasveja, kaikki vaivannäkö kesäkuumalla todellakin kannatti.

Kenties parhaiten kukkivat pienikukkaiset kello-, viini- ja tiukukärhöt. Näiden lisäksi lumikärhö ’Paul Farges’ oli kukinnassaan täysin omaa huikeaa luokkaansa. Äitini luona ihastuin herkkään pensaskärhöön (Clematis recta) ja toivonkin, että löydän tuon kauniin kasvin myös Rivaripihalle.

Ensi keväänä saakin jännätä, miten alppikärhöt (Clematis alpina) ’Pink flamingo’, ’Cecile’ ja ’Helsingborg’ lähtevät kasvuun.

SIJA 2: PUNAKOSMOS (Cosmos bipinnatus ’Velouette’)

Olen ennenkin kasvattanut kosmoksia siemenestä, mutta tänä vuonna Mustilan puutarhan arvontavoittona valitsemani ’Velouette’-lajike on kuin minulle tehty. Sen moniväristen kukkien väriskaala liukuu aivan tumman viininpunaisesta puhtaaseen valkoiseen.

Pidän kovasti siitä, että yhdestä paketista siemeniä saa näin moniulotteisen kukkatarhan aikaiseksi.

Kosmoksetkin kukkivat heinäkuun puolivälistä ensimmäisiin yöpakkasiin asti, kun muisti ahkerasti nyppiä pois ohikukkineet kukinnot. Ja kyllä, ensi vuoden siemenet tästä lajikkeesta on jo hamstrattu.

SIJA 1: MAKSARUOHOT (Sedum / Hylotelephium)

Rivaripihan kasvikuninkaallisen titteli menee ansaitusti maksaruohoille. Nämä ryhdikkäästi vartensa kantavat kaunokaiset ovat hurmaavia keväällä pilkistävistä lehtiruusukkeista aina ruskan käsittelemiin täysimittaisiin kasveihin saakka. Erityisen häikäisevä tänä vuonna on ollut komeamaksaruoho (Hylotelephium) ’Herbstfreude’.

Aurinkoisella harjumaastollamme viihtyy useampikin lajike. Olen haalinut aika tavalla tummalehtisiä syysmaksaruohoja. Hakusessa on vielä jokin valkokukkainen lajike.

Olipa muuten vaikea valita vain viisi kulunutta kesää värittänyttä kasvia. Erinomaisesti esiintyneitä kasveja tänä vuonna olivat myös monet kurjenpolvet, pionit, varjoliljat, kevätkurjenmiekat ja jouluruusut.

Taidankin jossakin vaiheessa tehdä ihan oman postauksensa kevätpuutarhan parhaista kukkijoista. Siihen postaukseen saadaankin useampi uusi sipulikasvituttavuus.

Pihlajapenkki vuonna 2018

Rivaripihalla kasvaa kaksi vanhahkoa pihlajaa (Sorbus aucuparia) keskellä tonttia. Kun muutimme tänne, pihlajia ympäröi sankka mustikanvarpujen matto. Näin heti sieluni silmin, että pihlajien ympäristöä voisi monipuolistaa, joten ensimmäisenä puutarhakesänä kolmasosa mustikanvarvuista sai häädön pihlajien ympäriltä. Olen kuluneiden kolmen vuoden aikana hissukseen hakenut pihlajapenkiksi nimetyn alueen henkeä ja luulen, että ensi vuosi on ensimmäinen, kun minun ei tarvitse täyttää penkin koloja yksivuotisilla kesäkukilla.

Kevät polkaisee käyntiin auringontähden (Eranthis hyemlis ’Schwefelglanz’) aloittaessa shown. Kevään edetessä persiansinililja (Scilla mischtschenkoana) ja himalajanesikko (Primula rosea ’Gigas’) muodostavat kerrassaan herkullisen liiton. Seuraavana penkistä nousee englanninsinililjaa (Hyacinthoides non-scripta) ja rohtoimikkää (Pulmonaria officinalis ’Dark vader’).

Ennen kuin akileijat alkavat tykityksensä, pihlajapenkissä pitäisi kukkia perhosorvokki (Viola sororia) ’Rubra’ ja pihlajia vasten kiipeilevä alppikärhö (Clematis alpina) ’Helsingborg’. Väripalettia raikastaa valkoiset suvikellon (Leucojum aestivum) kukinnot.

Keskikesä on yhtä sinisen juhlaa, kun penkin valtaavat ensiksi ’Blue Barlow’-lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris). Muutamaa viikkoa myöhemmin päästään ihailemaan loistokurjenmiekka (Iris sibirica) ’Concord Crushin’ kukintaa, jota kehystävät nietospensaan (Deutzia ’Yuki Cherry Blossom’) herkän vaaleat kukinnot.

Loppukesällä penkin väritys alkaa mehevöityä, kun komeamaksaruohokasvusto (Hylotelephium ’Herbstfreude’) alkaa saavuttaa täyden mittansa purppuraheisiangervon (Physocarpus opulifolius ’Little Devil’) rinnalla. Haluaisin myös löytää purppuraheisiangervon eteen upeanväristä ’Dark beauty’ kanervaa (Calluna vulgaris).

En meinaa millään malttaa odottaa kevättä ja nähdä, miten suunnittelemani istutus toimii käytännössä. Ensi kesänä tarkoituksenani on suunnitella ja rakentaa pieni vesiaihe pihlajapenkin oikealla puolella sijaitsevaan painanteeseen, jolloin myös pitäisi suunnitella vesiaihetta ympäröivä istutus pihlajapenkkiin mallaavaksi. Ihania aikoja siis edessä!

 

 

 

 

Akileijat Rivaripihalla

Rivaripihan kesä- ja heinäkuu oli yhtä akileijojen juhlaa. Kukkipa alppiakileija ihan syyskuuhun asti. Jos muut perennat eivät oikein jaksaneet iloitella kylmässä ja kosteassa, niin akileijat eivät ilmoista pahastuneet. Paraatipenkissä hurmasivat kilvan kuvassa näkyvät sinivioletti ja suurehkokukkainen alppiakileija (Aquilegia alpina), vaaleanpunainen lehtoakileija (Aquilegia vulgaris) ’Pink petticoat’ sekä haaleansinilila lehtoakileija ’Tower light blue’.

Paraatipenkin reunassa muutama japaninakileija (Aquilegia flabellata var. pumila ’Alba’) innostui kukkaan asti. Ostin ensimmäisenä puutarhakesänä pari kukkivaa taimea, joista ei toisena vuotena, ankaran talven jälkeen, näkynyt jälkeäkään. Onneksi sentään kukista oli varissut siemeniä penkkiin, jotta lajike onnistui säilymään.

Pihlajapenkkiin olen kylvänyt erilaisia ’Barlow’-lajikkeita. Kuvassa näkyvä on todella intensiivinen ja upea lehtoakileija ’Blue Barlow’.

Penkistä löytyy myös ’Nora Barlow’ ja ’Black Barlow’. Etsin vielä ’Bordeaux Barlowia’, joka on huikean viininpunainen, ja ’White Barlow’ tietenkin olisi omiaan raikastamaan syvänsävyisten akileijojen kukintaa.

Näiden jalostettujen akileijalajikkeiden lisäksi pihalla pompsahtelee sieltä täältä lehtoakileijan valkoista ja sinistä maatiaiskantaa. Jotkut eivät pidästä akileijoista siksi, että ne leviävät kovin helposti siemenestä eivätkä välttämättä näytä emokasviensa kaltaisilta. Minua tämä ei haittaa. Päinvastoin, yhtään akileijaa ei riivitä rikkana ylös maasta täällä Rivaripihalla.

Jos sinulla on vinkata kauniita akileijalajikkeita, niin huikkaapa ehdotuksesi kommentteihin. Akileijoihin ihastunut kiittää!

Syksy jo saa Rivaripihaan

Viime viikolla puutarhassa saattoi täydellä varmuudella aistia syksyn saapuneen. Soisin mielelläni elokuun olevan varsinainen kesäkuukausi, mutta luonto päättää viisaudessaan välillä toisin. Vaikka vannoutuneelle kesäihmiselle syksyn saapuminen tuo myös tiettyä haikeutta mukanaan, pidän silti kovin myös tästä vuodenajasta – etenkin aurinkoisena ja lämpimänä.

Rivaripihalla tämä syksy näyttää jo nyt kovasti kauniimmalta kuin viime syksy. Lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris) ovat ihania koko kasvukauden: ensin kevään suloisina lehtiruusukkeina, sitten kesän kukkivina kaunokaisina ja lopulta dramaattiseen syysväriin pukeutuneena. Huomasin, että syysväri on kehittynyt hyvin erityisesti niihin yksilöihin, jotka eivät vielä tänä vuonna kukkineet. Täytyykin ensi vuonna kokeilla kukkavanojen poistamista ennen siementen kehittymistä, josko se vaikuttaisi akileijojen lehdistön ruskaan.

Ruska hohkaa myös säleikkövilliviinin (Parthenocissus inserta) lehdistössä. Olen istuttanut yhden villiviinin taimen kallion kupeeseen, jossa se jo kauniisti kiipeää kalliolla kasvavien puiden juuristoja pitkin. Ensi keväänä taidan laittaa sinne vielä yhden tai kaksi taimea lisää komeamman syysloiston toivossa.

Koska suurin osa puutarhasta on mustikanvarpujen (Vaccinium myrtillus) peitossa, pihan varsinainen syystunnelma tulee mustikan lehdistön ruskavärityksestä. Aurinkoisilla alueilla lähes koko varvikko on jo punertava, varjoisilla alueilla vihannan varvikon joukosta pilkistää jokunen punakka yksilö. Vihertävät lehtisuonet punaisella pinnalla, kerrassaan upeaa!

Lisäväriä puutarhaan tuovat kahden suuren pihlajan (Sorbus aucuparia) alati punertuvat marjatertut. Tänä vuonna pihlajanmarjoja riittää, joten toivotan ilolla marjoja syövät herkkusuut pihlajiimme pidoille.

Varsinaisia syyskukkijoita minulla on aika vähän. Orvokit (Viola × wittrockiana) ovat uskollisesti kukkineet joko ruukussa tai avomaalla huhtikuun alusta lähtien. Samoin heinäkuussa kukintansa aloittanut loistosalvia (Salvia nemorosa ’Schwellenburg’) jaksaa edelleen ilahduttaa kirkkaan violetilla kukinnallaan.

Punakosmokset (Cosmos bipinnatus) ovat upeita syyskauden kukkijoita, vaikka en oikein tuosta tillimäisestä lehdistöstä välitäkään. Punakosmos puolustaa kuitenkin rotevakasvuisena yksivuotisena kukkana paikkaansa syyspuutarhassa, sillä se ei sateen loikotuksista ja tuulen puhinoista oikein tunnu välittävän.

Suurena vuokkojen ystävänä olen haikaillut runsaiden syysvuokkoistutusten perään, mutta jo kahtena keväänä laittamistani juurakoista ei edelleenkään näy jälkeäkään. Ostin kesän alennusmyynneistä muutaman valmiin taimen, mutta ne eivät ole juurikaan lehdistöään kasvattaneet. Kukintaa on siis turha odotella tänä vuonna. Hieman pelkään, että minun on vain myönnyttävä siihen, että syystä tai toisesta syysvuokot eivät täällä Rivaripihalla menesty.

Kaikkea syysväritystä kirkastamaan nakkelin valkoisen silkkiunikon (Papaver rhoeas ’Bridal Silk’) siemeniä kukkapenkkeihin juhannuksen tienoilla. Ajoitus oli tänä kesänä oikea, sillä silkkiunikot poksahtelevat kukkaan nyt, kun illat jo hämärtyvät ja täyteläiset värit valtaavat puutarhan. Ostoslistalla on myös jokunen valkokukkainen syysleimu, jotka suunnittelen istuttavani pihan perälle kallion kupeeseen.

Entäpä te hyvät lukijat, onko elokuussa vielä kesää jäljellä vai humiseeko puutarhoissanne jo syksyn sävel?

Hoitamatta helppo

Tiedättehän ne lupaukset silittämättä siististä vaatteesta? No, minä olen puutarha-asioissa vähän siihen suuntaan kallellaan. Notta hoitamatta helppoa puutarhaa olen hissukseen rakentelemassa. Tykkään kovasti puutarhahommista, ei siinä, mutta suunnitelmissa on lähes luonnonmukainen pikkupuutarha, jossa puutarhaihminen vain lisää tarvittavat lannoitteet kasvun tukemiseksi, kastelee äärimmäisen kuivilla jaksoilla ja korjaa välistä pieniä kimppuja maljakkoihin.

 

Näistä syistä olen yrittänyt löytää puutarhaan kasveja, jotka pitävät hieman humuspitoisesta maasta, leviävät mielellään ja kaipaavat mahdollisimman vähän puutarhaihmisen sekaantumista asiaintiloihin.

Vuokot ovat todella yllättäneet minut pitkäikäisyydellään. Esimerkiksi arovuokot (Anemone sylvestris), lehtovuokot (Anemone leveillei) ja amerikanvuokot (Anemone multifida) hämmästyttivät pitkällä kukinnallaan.

Puutarhastani löytyy myös sini- (Hepatica nobilis), valko- (Anemone nemorosa) ja hämyvuokkoa (Anemone nemorosa ´Robinsoniana´) sekä syysvuokkoja (Anemone hupehensis).

Blogiani lukeville ei liene yllätys, että suorastaan palvon orvokkeja. Ne saavatkin varsin vapaasti siementää ja lisääntyä puutarhassa. Myös akileijoja saa tulla mielin määrin lisää.

Samoin kaikenlaiset kellokukat ja kurjenpolvet saavat tulla Rivaripihalle viihtymään.

Maanpeitekasveissa luotan pikkutalvioon (Vinca minor), rönsyakankaaliin (Ajuga reptans) ja maahumalaan (Glechoma hederacea), pensasosastolla taas syreeneihin, piskuiseen nietospensaaseen (Deutzia x ’Yuki Cherry Blossom’) ja kiiltotuhkapensaaseen (Cotoneaster lucidus).

Luulen, että tulen toki harrastamaan ruukkuistutuksia ja jokusia kesäkukkia, mutta olisi kiva, mikäli kevään sipulikukilla ja jokusilla luottohankinnoilla saisin puutarhan, joka periaatteessa kapsahtaisi silittämättä siisti -kategoriaan, mikään kasvikeräilijä kun en ole.

Entä te muut: hoitamatta helppo vai suo, kuokka ja jussi?

Ihan pihalla

Lämpöiset ilmat ovat pitäneet tämän puutarhaihmisen ihan pihalla, jopa niin, ettei tänne blogiin ole tullut kirjatuksi asioita, vaikka kamera onkin puutarhapuuhissa tiuhaan räpsynyt. Olen suureksi ihmetyksekseni todennut viihtyväni puutarhassa myös sateella, kunhan ei ole liian kylmää. Nytkin sataa, joten päivitänpä tänne joutessani kesäkuisia ihanuuksia Rivaripihalta.

Tarhaorvokit (Viola × wittrockiana) ovat suuria lemppareitani. Viime syksynä pitkin maita ja mantuja viskotut siemenet alkoivat taimettua toukokuun lämpiminä viikkoina ja nyt niihin avautuu kilvan kukkia. Rakastan näitä pieniä väripilkkuja!

 

Orvokkeja löytyy niin monissa väriyhdistelmissä, että pitäisi varmaan tehdä jonkinlainen kuvakollaasi muistoksi tämän kesän värityksistä.

Kiinanpioni (Paeonia lactiflora ’Karl Rosenfield’) innostui sateen jälkeen avaamaan nuppunsa. Se on kertakaikkisen upea ja väri on juuri kuin minulle tehty! Nyt tässä on vain tämä yksi kukka. Ensi vuodeksi toivon muutaman nupun lisää!

Olen hieman epäilevästi suhtautunut Lidlistä hankkimiini juurakoihin, joista ainakin siperiankurjenmiekoista, kieloista ja idänkurjenpolvista ei ole istuttamisen jälkeen näkynyt jälkeäkään. Siksi alppiakileija (Aquilegia alpina) pääsi yllättämään oikein iloisesti perhosmaisella kukinnallaan.

Näissä alppiakileijoissa näyttäisi olevan useampikin nuppu, joten odottelen tyytyväisenä syksyn siemenkylvöjä, jotta voin levittää tätä kaunokaista puutarhan useampiin kolkkiin.

Kurjenkellokin (Campanula persicifolia) aloittelee hissukseen kukintaansa. Kurjenkello on levinnyt pihan perälle naapurin vanhalta leidiltätervetuliaisiksi saatujen kevätesikoiden vanavedessä, enkä lainkaan pistä pahakseni. Niin herkkiä!

Huomaan, että kesäkuu vaikuttaa hyvin sinivoittoiselta ja sehän passaa. Mikäli lämpöä piisaa, perhospenkissä alkaa kohta tapahtua toden teolla. Siitä lisää myöhemmin.

 

Kasvun ihme

Nyt tuntuu siltä, että puutarhassa olisi tunti tunnilta uutta ihmeteltävää. Aurinko lämmittää tällä hetkellä siinä määrin, että pihassa solisee, pälvikohdat sen kuin laajenevat ja uutta piippoa ja vihertävää pukkaa jo siinä määrin, että ne havaitsee myös ikkunasta.

Yksi lempikukistani, akileija, ojentelee pörheitä lehtiruusukkeitaan kohti aurinkoa. Osaa hennoista lehdyköistä on pakkanen päässyt hieman puraisemaan, mutta akileija kasvaa porskuttaa urheasti. Tämä yksilö taitaa olla naapurin pihalta levinnyttä hailakan vaaleanpunaista lehtoakileijaa (Aquilegia vulgaris). Olen istutellut terassipenkkiin useampaa jaloakileija- ja japaninakileijalajiketta, joten saa nähdä, onko viime syksyisistä kylvöksistäni mihinkään.

Pihlajapenkkiin istuttelin komeamaksaruohon (Sedum telephium) taimia saadakseni nauttia pörrinkäisistä ja kukinnoista vielä pitkälle syksyyn. Maksaruohon tiesinkin olevan varsin kiitollinen kasvi, jota on myös helppo lisätä pistokkaista, mutta silti lukuisat pönäkät alut saavat hymyn huulille. Tuoreissa poikasissa on kaunis vaaleanpunertava kuulto.

Pihlajapenkistä punkee myös koko joukko tällaisia punaisia piippoja. En kuollaksenikaan muista, mitä kaikkia sipuleita penkkiin syksyllä nakkelin. Jonkun olisi pitänyt kertoa puutarhanoviisille, että muistiinpanoja saa ja kannattaa tehdä. ;) Pienen googlaamisen perusteella veikkaan, että kyseessä voisi olla tulppaanin alku.

Miltä sinun puutarhassasi näin pääsiäistä edeltävällä viikolla näyttää?