Pihlajapenkki vuonna 2018

Rivaripihalla kasvaa kaksi vanhahkoa pihlajaa (Sorbus aucuparia) keskellä tonttia. Kun muutimme tänne, pihlajia ympäröi sankka mustikanvarpujen matto. Näin heti sieluni silmin, että pihlajien ympäristöä voisi monipuolistaa, joten ensimmäisenä puutarhakesänä kolmasosa mustikanvarvuista sai häädön pihlajien ympäriltä. Olen kuluneiden kolmen vuoden aikana hissukseen hakenut pihlajapenkiksi nimetyn alueen henkeä ja luulen, että ensi vuosi on ensimmäinen, kun minun ei tarvitse täyttää penkin koloja yksivuotisilla kesäkukilla.

Kevät polkaisee käyntiin auringontähden (Eranthis hyemlis ’Schwefelglanz’) aloittaessa shown. Kevään edetessä persiansinililja (Scilla mischtschenkoana) ja himalajanesikko (Primula rosea ’Gigas’) muodostavat kerrassaan herkullisen liiton. Seuraavana penkistä nousee englanninsinililjaa (Hyacinthoides non-scripta) ja rohtoimikkää (Pulmonaria officinalis ’Dark vader’).

Ennen kuin akileijat alkavat tykityksensä, pihlajapenkissä pitäisi kukkia perhosorvokki (Viola sororia) ’Rubra’ ja pihlajia vasten kiipeilevä alppikärhö (Clematis alpina) ’Helsingborg’. Väripalettia raikastaa valkoiset suvikellon (Leucojum aestivum) kukinnot.

Keskikesä on yhtä sinisen juhlaa, kun penkin valtaavat ensiksi ’Blue Barlow’-lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris). Muutamaa viikkoa myöhemmin päästään ihailemaan loistokurjenmiekka (Iris sibirica) ’Concord Crushin’ kukintaa, jota kehystävät nietospensaan (Deutzia ’Yuki Cherry Blossom’) herkän vaaleat kukinnot.

Loppukesällä penkin väritys alkaa mehevöityä, kun komeamaksaruohokasvusto (Hylotelephium ’Herbstfreude’) alkaa saavuttaa täyden mittansa purppuraheisiangervon (Physocarpus opulifolius ’Little Devil’) rinnalla. Haluaisin myös löytää purppuraheisiangervon eteen upeanväristä ’Dark beauty’ kanervaa (Calluna vulgaris).

En meinaa millään malttaa odottaa kevättä ja nähdä, miten suunnittelemani istutus toimii käytännössä. Ensi kesänä tarkoituksenani on suunnitella ja rakentaa pieni vesiaihe pihlajapenkin oikealla puolella sijaitsevaan painanteeseen, jolloin myös pitäisi suunnitella vesiaihetta ympäröivä istutus pihlajapenkkiin mallaavaksi. Ihania aikoja siis edessä!

 

 

 

 

Syksy Rivaripihalla

Rivaripihan syksyä luonnehti muutama aivan erityinen asia. Ensimmäinen seikka, mikä minulle tästä puutarhasyksystä jäi mieleen, on värit. Jostain ihmeellisestä syystä Rivaripihalle ilmestyi syksyllä punaista, oranssia ja keltaista, vaikka olen tietoisesti näitä värejä vältellyt perennaistutuksissani.

Ylimmäisessä kuvassa näkyvät syyshohdekukat (Helenium ’Loysder Wieck’) osoittautuivat eriväriseksi kuin tuotemerkinnässä ollut valokuva antoi ymmärtää. Tuotekuvassa kukinto oli todella tumma, sellainen sekoitus violettia, burgundia ja rusehtavaa, mutta kovin puna-keltavoittoiselta ostamani taimet näyttävät.

Keväällä esikasvatin kesäpäivänhattuja (Rudbeckia hirta var. pulcherrina ’Cherry brandy’), joiden piti olla burgundinpunaisia. Kuinka ollakaan, kaikki osoittautuivat keltaisiksi. Mitä tuuria!

Pihlajanmarjojen lisäksi pihamaata punastutti mustikoiden ruska, ja välistä ihmettelinkin, mitä puutarhani johdonmukaisesti suunnitellulle kylmälle värimaailmalle on päässyt käymään.

Täytynee talven aikana miettiä, miten paikkailisin tilannetta paremmin omia mieltymyksiä vastaavaksi. Ruskasta pidän kovasti, mutta punaiset ja keltaiset kukat ovat edelleen pannassa.

Toinen syksyä leimannut asia oli pienen piharakennuksemme valmistuminen. Kävin siipan kanssa melkoisen väännön väristä. Hänen konservatiivista makuaan olisi miellyttänyt neutraali punamulta tai ruskea (!), minä halusin ehdottomasti hiilenmustan, koska koin sen sointuvan kauniisti pihaamme rajaavaa kalliota vasten. Lisäksi mielestäni pihan vihreys saa syvyyttä tuosta mustasta maalista. Lopulta siippa taipui tummaan ja on kuin onkin todella tyytyväinen lopputulokseen.  Istutin jo pari kärhöä mökkerön itä- ja eteläpuolille. Taidan myös siirtää aidan vierustalta säleikkövilliviinin (Parthenocissus inserta) piharakennuksen seinustalle.

Kolmas syksyä luonnehtinut asia on ollut Rivaripihan tunnelma. Puutarhassamme on mielestäni hyvä henki. Pihalla viihtyy paljon erilaisia lintuja ja orava käy säännöllisesti ruokailemassa sille varta vasten hankitulla ruoka-automaatilla. Olemme myös seuranneet metsähiiren seikkailuja ja ihmetelleet tikanpojan edesottamuksia harakkakolmikon kanssa. Kesällä tarkkailimme sammakoita, heinäsirkkoja, perhosia, erilaisia kovakuoriaisia ja toukkia. Yllätimmepä pihastamme myös supikoiran. Siiliä varten olen kasannut kallion vierustalle ison oksista, sammaleesta ja lehdistä kootun keon, jonne siipukka voisi rakentaa talvipesän.

Viihdyn nykyisessä asuinpaikassamme Länsi-Uudenmaan rannikolla erinomaisesti. Vaikka välistä haikailen lasikuistia, katettua terassia ja isompia tiluksia, jossa olisi tilaa kasvihuoneelle, luonnonkukkaniitylle ja puulämmitteiselle saunalle, en voisi ainakaan tässä vaiheessa kuvitella jättäväni Rivaripihaa taakseni. Koen, että olen aloittanut jotain uutta ja jännittävää, jonka kehittymistä haluan seurata vielä useamman tovin.

Talvi on koittamassa, mutta katseeni on jo visusti keväässä ja tulevan vuoden puutarhasuunnitelmissa. Niistä lisää myöhemmin.

Puutarhavuoden onnistujat

Kylmän ja kostean kevään ja kesän vaikutus näkyi Rivaripihalla yllättävän selkeästi. Esimerkiksi kurjenmiekoista en saanut tänä kesänä nauttia lainkaan. Samoin pionien kukinta oli kovin laimeaa edellisvuoteen verraten ja suorakylvöt epäonnistuivat lähes täysin. Siinä missä toisten kasvien loisto oli kovin laimeaa, niin muutamat kasvilajit suorastaan ilottelivat viileässä ja kosteassa kelissä. Kuvassa näkyvä kellukka (Geum ’Mai Tai’) oli yksi kukoistajista. Ensimmäinen Mai Tain kukka avautui varhain kesäkuussa ja säänöllinen kuihtuvien kukkien nyppiminen edesauttoi kukintaa pitkälle elokuuhun asti.

Myös erilaiset kurjenpolvet (Geranium) eivät olleet moksiskaan menneen kesän olosuhteista. Olen jostain lukenut, että jos kukkavarret leikkaa heti kukinnan jälkeen, niin kurjenpolvet ilahduttavat vielä toisella syyskukinnalla. Tänä vuonna en uskaltanut kukkavarsia vielä leikellä, koska kasvini ovat hyvin nuoria, mutta ensi vuonna kenties kokeilen tätä kikkaa.

Myös Rivaripihalla luonnostaan viihtyvät saniaiset ottivat varsinaisen kasvuspurtin. Lisäsin jo olemassa olevien saniaisten joukkoon vielä japaninhiirenporrasta (Athyrium niponicum ’Pictum’) ja kanadanhiussaniaista (Adiantum aleuticum). Toivon kovasti, että nämä selviäisivät talvesta.

 

Koko kesän kukinnallaan ilahdutti myös kiiltomalva (Malva sylvestris ’Blue Fountain’). Yritin metsästää tästä siemeniä, mutta mielestäni siemenkodat kumisivat tyhjyyttään. Mahdoinkohan olla liian myöhään liikenteessä? Kiiltomalvan kaunis ja pitkäkestoinen kukinta innosti minua kokeilemaan syyskylvön kautta, josko maurinmalva viihtyisi näillä kulmilla.

Tässäpä Rivaripihan kesän 2017 komeimmat. Seuraavassa postauksessa luon vielä katsauksen tämän vuoden syksyyn.

Akileijat Rivaripihalla

Rivaripihan kesä- ja heinäkuu oli yhtä akileijojen juhlaa. Kukkipa alppiakileija ihan syyskuuhun asti. Jos muut perennat eivät oikein jaksaneet iloitella kylmässä ja kosteassa, niin akileijat eivät ilmoista pahastuneet. Paraatipenkissä hurmasivat kilvan kuvassa näkyvät sinivioletti ja suurehkokukkainen alppiakileija (Aquilegia alpina), vaaleanpunainen lehtoakileija (Aquilegia vulgaris) ’Pink petticoat’ sekä haaleansinilila lehtoakileija ’Tower light blue’.

Paraatipenkin reunassa muutama japaninakileija (Aquilegia flabellata var. pumila ’Alba’) innostui kukkaan asti. Ostin ensimmäisenä puutarhakesänä pari kukkivaa taimea, joista ei toisena vuotena, ankaran talven jälkeen, näkynyt jälkeäkään. Onneksi sentään kukista oli varissut siemeniä penkkiin, jotta lajike onnistui säilymään.

Pihlajapenkkiin olen kylvänyt erilaisia ’Barlow’-lajikkeita. Kuvassa näkyvä on todella intensiivinen ja upea lehtoakileija ’Blue Barlow’.

Penkistä löytyy myös ’Nora Barlow’ ja ’Black Barlow’. Etsin vielä ’Bordeaux Barlowia’, joka on huikean viininpunainen, ja ’White Barlow’ tietenkin olisi omiaan raikastamaan syvänsävyisten akileijojen kukintaa.

Näiden jalostettujen akileijalajikkeiden lisäksi pihalla pompsahtelee sieltä täältä lehtoakileijan valkoista ja sinistä maatiaiskantaa. Jotkut eivät pidästä akileijoista siksi, että ne leviävät kovin helposti siemenestä eivätkä välttämättä näytä emokasviensa kaltaisilta. Minua tämä ei haittaa. Päinvastoin, yhtään akileijaa ei riivitä rikkana ylös maasta täällä Rivaripihalla.

Jos sinulla on vinkata kauniita akileijalajikkeita, niin huikkaapa ehdotuksesi kommentteihin. Akileijoihin ihastunut kiittää!

Rivaripihan kolmas puutarhakevät

En ole kirjoittanut kuukausiin. Kun elämä pyörii viestintään keskittyvän kokopäivätyön, pienistä lapsista huolehtimisen ja väitöskirjan viimeistelyn ympärillä, niin puutarhasta on tullut yksi niistä ainoista asioista, jossa voi sivuuttaa analysoinnin, raportoinnin, perustelemisen ja yleisen diskuteeraamisen tyystin. Olen tämän vuoden aikana kaivannut hiljaisuutta enemmän kuin mitään, ja puutarha on sitä minulle tarjonnut. Instagramissa sentään olen jaksanut olla aktiivinen.

Vaan nyt on välitilinpäätöksen aika ja aloitan muistelun keväästä. Rivaripihan kolmatta puutarhavuotta on leimannut kylmyys ja märkyys. Meillä pyrytti vielä huhtikuun lopussa lunta ihan kiitettävästi ja välistä tuntui kuin koko kevättä ei olisi kunnolla ollutkaan. Kylmyys siirsi monien tavallisesti keväällä kukkivien kasvien huippuhetkeä useammalla viikolla eteenpäin. Toisia kasveja en tavannut puutarhastani tänä vuonna laisinkaan.

Sipulikasvien kukinta ei ollut läheskään niin räväkkää kuin vuosi takaperin. Krookukset (Crocus) ja idänsinililjat (Scilla siberica) ilahduttivat varmalla kukinnallaan, mutta esimerkiksi tulppaanit ja laukat epäonnistuivat lähes täysin. Tulppaanit pukkasivat pätkää vartta ja epämuodostunutta lehteä, kukkia ne eivät meinanneet lainkaan jaksaa.

Yllättävin tulppaanien onnistujajoukko oli kerrannaiskukkainen tulppaani ’Copper Image’, joka keräsi naapuruston vanhojen rouvien varauksettomat ylistykset etupihalla kukkiessaan. ’Copper Imagesta’ innostuneena laitoin tänä syksynä maahan mummokalsarien väristä ’La Belle Epoqueta’ ja tummaa ’Black Heroa’. Nähtäväksi jää, pääsenkö ensi keväänä nauttimaan tulppujen pionimaisesta kukinnasta.

Perennapuolella lähes varmoina pitämiäni kevätkukkijoita sai etsiskellä luupin kanssa. Valkoisia ja vaaleanpunaisia puistolemmikkejä (Myosotis sylvatica) en muista tänä vuonna tavanneeni lainkaan, sinisiä sentään oli jonkun verran. Myöskään pikkutalviot (Vinca minor) eivät innostuneet samanlaiseen väri-iloitteluun kuin männä vuosina.

Kevätperennoista yllättäjäpalkinnon saa tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris). Maaliskuullahan aprikoin, mahtaako tarhakylmänkukka tänä vuonna kukkia, kun vuonna 2016 se jätti kukinnan väliin.  Ja totta maar, upeaa kukintaahan ne luotia muistuttavat kukka-aiheet ennakoivat! Viileässä kevätsäässä tämä pörhistelijä jaksoi hehkua useamman viikon. Ostin Slovakian reissultani pussillisen valkoisen tarhakylmänkukan siemeniä, jotka pistin syyskylvönä hyvin läpäisevään ja kalkkipitoiseen maahan. Piskuisia siementaimia odottelen syntyväksi ensi keväänä.

Kevätyllätyksen tarjosi myös Äiteeltä saamani hämyvuokko (Anemone nemorosa ’Robinsoniana’), jonka toivon valtaavan alaa mustikanvarpujen alustoilta. Hämyvuokossa ihastuttaa kaikki: nuokkuva kukkamuoto, kaksivärinen tausta ja tummanvihreät lehdet, joiden reunoissa on aavistus purppuraa.

Hyasintteja (Hyacinthus orientalis) en muistanut tänä syksynä istutella paraatipenkkiini lainkaan. Saattaisikohan kaupoista vielä löytää sipuleita? Roudasta ei vielä ole tietoakaan, joten ehkä maahan voisi vielä haudata lupauksen ihanasta tuoksusta, joka minulle merkkaa kevättä joulun sijaan.