Kuvittelin könyäväni koko pääsiäisen puutarhani perukoilla, mutta kattia kanssa. Auringosta ja lämpimistä ilmavirtauksista ei ollut tietoakaan ennen kuin vasta viimeisenä pääsiäispäivänä, jolloin sitten rellestin puutarhassa kaikkien kylmien päivien edestä. Leikkailin talven törröttäjiä pois, keräilin talven katkomia puiden ja pensaiden oksia pihamaalta, istuttelin hieman liian voimakkaasti tuoksuvat perunanarsissit ruukkuun ja tein perustan lehtikompostille. Muistinpa jonkin verran myös kuvatakin.
Puutarhassa näkyy nyt kovasti kaikkea punaista. En ole varma, mikä piippo tuossa ylhäällä pilkistää, mutta sen kylmän vihreät ja punaiset sävyt ovat kerrassaan kauniita.
EDIT: Halleluja, tämä on ilmeisesti ukkolaukkaa (Allium hollandicum ’Purple Sensation’), jonka olen sitten typeryyksissäni istuttanut aivan pölöön paikkaan. Uskaltaakohan noita siirrellä kasvukauden päätteeksi?
Tämä on ilmeisesti lamoalppiruusu (Rhododendron ’Scarlett Wonder’). Se on aivan hölmössä paikassa pihassamme ja minusta tuntuu, että yritän sen siirtoa kukinnan jälkeen. En liiemmin välitä tämän yksilön paloauton punaisista kukista, mutta näitä aikaisia kukkijoita ei puutarhassamme ole kovinkaan montaa, joten alkuperäinen asukki saa jäädä, mikäli se ei laita siirrosta pahakseen.
Pihlajapenkkiin on ilmestynyt lukuisia punertavia tulppuja. Nuo hiipat ovat sitten hauskan näköisiä puskiessaan ulos syksyllä pudonneiden lehtien lomasta.
Ja näkyypä sitä violettiakin! Vain yksi päivä kunnon paistetta, niin pionipenkkiin istutetut krookukset alkavat aukoa kukkanuppujaan. Miten ihana näky!