Syksy Rivaripihalla

Rivaripihan syksyä luonnehti muutama aivan erityinen asia. Ensimmäinen seikka, mikä minulle tästä puutarhasyksystä jäi mieleen, on värit. Jostain ihmeellisestä syystä Rivaripihalle ilmestyi syksyllä punaista, oranssia ja keltaista, vaikka olen tietoisesti näitä värejä vältellyt perennaistutuksissani.

Ylimmäisessä kuvassa näkyvät syyshohdekukat (Helenium ’Loysder Wieck’) osoittautuivat eriväriseksi kuin tuotemerkinnässä ollut valokuva antoi ymmärtää. Tuotekuvassa kukinto oli todella tumma, sellainen sekoitus violettia, burgundia ja rusehtavaa, mutta kovin puna-keltavoittoiselta ostamani taimet näyttävät.

Keväällä esikasvatin kesäpäivänhattuja (Rudbeckia hirta var. pulcherrina ’Cherry brandy’), joiden piti olla burgundinpunaisia. Kuinka ollakaan, kaikki osoittautuivat keltaisiksi. Mitä tuuria!

Pihlajanmarjojen lisäksi pihamaata punastutti mustikoiden ruska, ja välistä ihmettelinkin, mitä puutarhani johdonmukaisesti suunnitellulle kylmälle värimaailmalle on päässyt käymään.

Täytynee talven aikana miettiä, miten paikkailisin tilannetta paremmin omia mieltymyksiä vastaavaksi. Ruskasta pidän kovasti, mutta punaiset ja keltaiset kukat ovat edelleen pannassa.

Toinen syksyä leimannut asia oli pienen piharakennuksemme valmistuminen. Kävin siipan kanssa melkoisen väännön väristä. Hänen konservatiivista makuaan olisi miellyttänyt neutraali punamulta tai ruskea (!), minä halusin ehdottomasti hiilenmustan, koska koin sen sointuvan kauniisti pihaamme rajaavaa kalliota vasten. Lisäksi mielestäni pihan vihreys saa syvyyttä tuosta mustasta maalista. Lopulta siippa taipui tummaan ja on kuin onkin todella tyytyväinen lopputulokseen.  Istutin jo pari kärhöä mökkerön itä- ja eteläpuolille. Taidan myös siirtää aidan vierustalta säleikkövilliviinin (Parthenocissus inserta) piharakennuksen seinustalle.

Kolmas syksyä luonnehtinut asia on ollut Rivaripihan tunnelma. Puutarhassamme on mielestäni hyvä henki. Pihalla viihtyy paljon erilaisia lintuja ja orava käy säännöllisesti ruokailemassa sille varta vasten hankitulla ruoka-automaatilla. Olemme myös seuranneet metsähiiren seikkailuja ja ihmetelleet tikanpojan edesottamuksia harakkakolmikon kanssa. Kesällä tarkkailimme sammakoita, heinäsirkkoja, perhosia, erilaisia kovakuoriaisia ja toukkia. Yllätimmepä pihastamme myös supikoiran. Siiliä varten olen kasannut kallion vierustalle ison oksista, sammaleesta ja lehdistä kootun keon, jonne siipukka voisi rakentaa talvipesän.

Viihdyn nykyisessä asuinpaikassamme Länsi-Uudenmaan rannikolla erinomaisesti. Vaikka välistä haikailen lasikuistia, katettua terassia ja isompia tiluksia, jossa olisi tilaa kasvihuoneelle, luonnonkukkaniitylle ja puulämmitteiselle saunalle, en voisi ainakaan tässä vaiheessa kuvitella jättäväni Rivaripihaa taakseni. Koen, että olen aloittanut jotain uutta ja jännittävää, jonka kehittymistä haluan seurata vielä useamman tovin.

Talvi on koittamassa, mutta katseeni on jo visusti keväässä ja tulevan vuoden puutarhasuunnitelmissa. Niistä lisää myöhemmin.

Advertisement

Neljä syytä miksi jokaisella pitäisi olla mustikkaa puutarhassaan

Yllättävää kyllä, mustikka (Vaccinum myrtillus) on edelleen varsin aliarvostettu puutarhakasvi. Pensasmustikoiden myötä sitä löytyy useammista puutarhoista kuin ennen, mutta esimerkiksi vadelma ja mansikka kiilaavat vielä kirkkaasti mustikan ohi puutarhojen halutuimmissa marjalajikkeissa. Omassa mustikkatyypin pihassani olen huomannut, että mustikka on sangen kaunis marjakasvi. Listaan tähän neljä syytä, miksi jokaisella tulisi olla edes pieni mätäs mustikkaa omassa puutarhassaan.

Kevät

Toukokuun alussa Rivaripihan vehreyden takasi mustikka. Vaaleanvihreät lehdet suorastaan loistivat kevätauringon kirkkaudessa. Lisäksi mustikka on kaikessa herkkyydessään varsin kaunis kukkija. Vaaleanpunaiset, lyhtyä muistuttavat kukinnot houkuttelivat paikalle erilaisia pörrinkäisiä ja luulen, että juuri pihamme laajoilla mustikkamättäillä on vaikutusta siihen, miten paljon pihallamme pörrää erilaisia pölyttäjiä.

Kesä

Ensimmäiset piirakkamarjat poimittiin Rivaripihalta heti juhannuksen jälkeen. Marjoja on pihaltamme riittänyt ihan näihin päiviin asti: Viimeksi eilen tyttäreni poimi keskikokoisen pakastinrasiallisen täyteen mustikkaa, jonka laitoimme smoothieaineksiksi. Marjasato onkin mitä oivallisin syy hoivata mustikkaa puutarhassaan.

Meidän mustikkamme ovat ihan näitä perinteisiä luonnonmarjoja, joten aina välillä äiti-ihmisen harmiksi jälkikasvun vaatteet saavat mustikkapesun osakseen. Pensasmustikoissa ei tätä ongelmaa olisi, mutta onhan se nyt aika hienoa, että pihassa viihtyy luonnonmarjoja yllin kyllin sekä meidän pihaa asuttavien ihmisten että myös lintujen iloksi.

Syksy

Ilmojen viiletessä pihamme kenttäkerros puhkeaa ruskaan. Mustikan värihehku on todella kaunis, täynnä punaisen, violetin ja vihreän eri sävyjä. Luulin ennen, että syksyn väriloisto tehdään kukilla, mutta olen todennut, että täällä Rivaripihalla mustikkamättäät antavat loistavan taustan ja hehkuvan rakenteen erilaisille syysperennoille ja ruukkuistutuksille.

Talvi

Puhelinräpsy on huono, mutta tämä oli ainoa talvikuva, jonka koneeltani Rivaripihasta löysin. Viime talvena yllätyin siitä, miten vihreältä pihamme näytti keskellä talveakin. Kiitos tästä kuuluu vähälumiselle talvelle ja ainavihannille mustikanvarvuille. Ainakin minulla lunta vasten kuultava vihreys antaa toivon kasvukaudesta ajankohtana, joka ei todellakaan kuulu suosikkeihini.

Mitä marjakasveja sinun puutarhastasi löytyy?

Syksy jo saa Rivaripihaan

Viime viikolla puutarhassa saattoi täydellä varmuudella aistia syksyn saapuneen. Soisin mielelläni elokuun olevan varsinainen kesäkuukausi, mutta luonto päättää viisaudessaan välillä toisin. Vaikka vannoutuneelle kesäihmiselle syksyn saapuminen tuo myös tiettyä haikeutta mukanaan, pidän silti kovin myös tästä vuodenajasta – etenkin aurinkoisena ja lämpimänä.

Rivaripihalla tämä syksy näyttää jo nyt kovasti kauniimmalta kuin viime syksy. Lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris) ovat ihania koko kasvukauden: ensin kevään suloisina lehtiruusukkeina, sitten kesän kukkivina kaunokaisina ja lopulta dramaattiseen syysväriin pukeutuneena. Huomasin, että syysväri on kehittynyt hyvin erityisesti niihin yksilöihin, jotka eivät vielä tänä vuonna kukkineet. Täytyykin ensi vuonna kokeilla kukkavanojen poistamista ennen siementen kehittymistä, josko se vaikuttaisi akileijojen lehdistön ruskaan.

Ruska hohkaa myös säleikkövilliviinin (Parthenocissus inserta) lehdistössä. Olen istuttanut yhden villiviinin taimen kallion kupeeseen, jossa se jo kauniisti kiipeää kalliolla kasvavien puiden juuristoja pitkin. Ensi keväänä taidan laittaa sinne vielä yhden tai kaksi taimea lisää komeamman syysloiston toivossa.

Koska suurin osa puutarhasta on mustikanvarpujen (Vaccinium myrtillus) peitossa, pihan varsinainen syystunnelma tulee mustikan lehdistön ruskavärityksestä. Aurinkoisilla alueilla lähes koko varvikko on jo punertava, varjoisilla alueilla vihannan varvikon joukosta pilkistää jokunen punakka yksilö. Vihertävät lehtisuonet punaisella pinnalla, kerrassaan upeaa!

Lisäväriä puutarhaan tuovat kahden suuren pihlajan (Sorbus aucuparia) alati punertuvat marjatertut. Tänä vuonna pihlajanmarjoja riittää, joten toivotan ilolla marjoja syövät herkkusuut pihlajiimme pidoille.

Varsinaisia syyskukkijoita minulla on aika vähän. Orvokit (Viola × wittrockiana) ovat uskollisesti kukkineet joko ruukussa tai avomaalla huhtikuun alusta lähtien. Samoin heinäkuussa kukintansa aloittanut loistosalvia (Salvia nemorosa ’Schwellenburg’) jaksaa edelleen ilahduttaa kirkkaan violetilla kukinnallaan.

Punakosmokset (Cosmos bipinnatus) ovat upeita syyskauden kukkijoita, vaikka en oikein tuosta tillimäisestä lehdistöstä välitäkään. Punakosmos puolustaa kuitenkin rotevakasvuisena yksivuotisena kukkana paikkaansa syyspuutarhassa, sillä se ei sateen loikotuksista ja tuulen puhinoista oikein tunnu välittävän.

Suurena vuokkojen ystävänä olen haikaillut runsaiden syysvuokkoistutusten perään, mutta jo kahtena keväänä laittamistani juurakoista ei edelleenkään näy jälkeäkään. Ostin kesän alennusmyynneistä muutaman valmiin taimen, mutta ne eivät ole juurikaan lehdistöään kasvattaneet. Kukintaa on siis turha odotella tänä vuonna. Hieman pelkään, että minun on vain myönnyttävä siihen, että syystä tai toisesta syysvuokot eivät täällä Rivaripihalla menesty.

Kaikkea syysväritystä kirkastamaan nakkelin valkoisen silkkiunikon (Papaver rhoeas ’Bridal Silk’) siemeniä kukkapenkkeihin juhannuksen tienoilla. Ajoitus oli tänä kesänä oikea, sillä silkkiunikot poksahtelevat kukkaan nyt, kun illat jo hämärtyvät ja täyteläiset värit valtaavat puutarhan. Ostoslistalla on myös jokunen valkokukkainen syysleimu, jotka suunnittelen istuttavani pihan perälle kallion kupeeseen.

Entäpä te hyvät lukijat, onko elokuussa vielä kesää jäljellä vai humiseeko puutarhoissanne jo syksyn sävel?

Rivaripihan peruskasvit

Täällä Rivaripihalla on joukko peruskasveja, joiden ehdoilla rakennan puutarhaani. Koko puutarha-alueen kulmakivi on mustikka (Vaccinium myrtillus), joka hallitsee reilu puolta koko puutarhan pinta-alasta.

Mustikka tuo väriä puutarhaan myös korskeimman kasvukauden ulkopuolella. Jopa lehdettömät varvut ovat kovin koristeellisia.

Toinen hallitseva elementti puutarhassa on pihlaja (Sorbus aucuparia). Rivaripihalla on kaksi suurta pihlajaa ja niiden lisäksi lukuisia pihlajan piiskataimia, joista osa jätetään kasvamaan ja osa annetaan niitä haluaville. Pihlaja on ihana puu koristeellisine lehdistöineen, vaaleine kukkineen ja syksyn punaisine marjoineen. Lisäksi loppusyksyllä maahan putoavat lehdet ovat mielestäni kaunista katetta puiden alle rakennetuille sipulikasvi- ja perennapenkeille.

Puistolemmikit (Myosotis sylvatica) ovat perennapenkeissä loistavia kasvikavereita esimerkiksi tulppaaneille, liljoille ja pioneille.

Lemmikkejä löytyykin Rivaripihalta useissa eri sävyissä. Valkoinen lajike tulee kukkaan huomattavasti myöhemmin kuin sisarensa pinkki ja veljensä sininen.

Lemmikkien ohella myös kevätkaihonkukka (Omphalodes verna) on Rivaripihan vakiokalustoa.

Hyödynnän kevätkaihonkukkaa erityisesti kevään varhaisia sipulikukkia sisältävissä penkeissä, jolloin voin haroa lakastuvia sipulikukkien lehtiä kevätkaihonkukan tuuheiden, herttamaisten lehtien alle piiloon.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisempänä pikkutalvio (Vinca minor), jonka kaunis ’Atropurpurea’-lajike suikertaa mustikanvarpujen, vuokkojen ja villivattujen välissä. Näiden peruskasvien varaan suunnittelen puutarhani tunnelmia ja henkeä.

Olisikin kiva kuulla ja nähdä, mitkä ovat sinun puutarhasi peruskasveja!

Vuokot metsäpuutarhassa

Vuokot pääsevät suosikkilistoillani aivan kärkikahinoihin asti. 1980-luvulla eletystä lapsuudesta mieleeni ovat jääneet varoittelut sinivuokon (Hepatica nobilis) uhanalaisuudesta ja valkovuokon (Anemone nemorosa) myrkyllisyydestä. Nykyisin sinivuokko ei liene rauhoitettu, mutta yhtä kaikki, olen opettanut lapsiani nauttimaan erityisesti luonnonvaraisista kukkijoista osana luontoa.

Mikä ilo ja riemu onkaan saada näitä keväisiä jalokiviä omaan metsäpuutarhaan! Kuvissa näkyvät vuokot eivät ole istuttamiani, vaan ihan luonnonkantaa, muurahaisten ystävällisellä avustuksella levinneitä pieniä kasvustoja sinne tänne varpukasvien sekaan.

Viime keväänä sinivuokkoja näkyi harvakseen yksi siellä ja toinen täällä, mutta nyt olen bongannut jo viisi potentiaalista keskittymää, joihin ajan kanssa saattaa muodostua varsin kauniit sinivuokkomättäät. Sinivuokot tuntuvat viihtyvän erityisesti mustikoiden naapureina.

Valkovuokkoja löysin viime vuonna vain yhdestä paikkaa ja sinne niitä näyttäisi tulevan myös tänä vuonna. Pikkutalvioita (Vinca minor ’Atropurpurea’) varovasti siirrellessäni havaitsin kolme isompaa valkovuokon nuppua. Jos viime vuoden kukinnot lainkaan antavat osviittaa, niitä on tänä vuonna tulossa vielä paljon paljon enemmän.

Ihanaa aikaa tämä kevät! Vaikka toisinaan olen kovin malttamaton kasvun näennäisen hitauden ja koleiden ilmojen suhteen, niin kenties näihin oloihin tottuneet kasvit tietävät täsmälleen, milloin on oikea hetki. Vuokkojen herkkyydestä ja kauneudesta saan varmasti nauttia vielä viikkoja.

Kukkapenkin suunnittelua

Olen viime päivät istunut jälkikasvuni mielestä ”älyttömän kauan” terassilla ja tuijotellut sen vieressä olevaa kukkapenkkiä, jota kutsun terassipenkiksi. Penkki on aikas iso ja koska sitä reunustaa naapurin tonttia vasten suurehko kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus), on sen takareunaan aika mahdoton ulottua. Haaveilen penkistä, jossa keväällä hehkuisivat sipulikukat ja johon kesän myötä kasvaa tuoreeseen kangasmetsään hyvin sointuvia perennoja.

Penkissä on tällä hetkellä sikin sokin krookusta, kevättähteä, hyasintteja ja idänsinililjaa. Lisäksi penkistä puskee piippoja, joiden oletan olevan jonkin sortin narsisseja. Muistaakseni nakkelin penkkiin yhden läntin helmihyasintteja, mutta näitä en ole vielä tunnistanut.

Penkin perusajatuksena olisi, että siinä saa olla väriä, mutta ns. eksoottisen näköisiä kasveja haluaisin tällä metsäisellä pihallamme karttaa. Lisäksi tykkäisin kovasti, jos penkki ei näin kevätaikaan olisi mulloksella, vaan siinä kasvaisi mahdollisesti jotain ikivihreää maanpeitekasvia. Tontilta suikertaa jonkin verran pikkutalviota (Vinca minor ’Atropurpurea’), jota ajattelin yrittää lisätä myös terassipenkkiin.

Sellaista pohdiskelin, että alkusyksystä kuopsuttelen penkin krookukset toisaalle, mutta nuo muut pikkusipulit saisivat jäädä, mitä nyt ehkä uudelleenryhmittelen ne narskut ja hyasintit. Mutta mitä perennaksi? Terassipenkki on siitä haasteellinen, että kiiltotuhkapensas varjostaa noin puolta penkistä kesällä, mutta sen etuala saattaa hyvänä kesänä olla jopa paahteinen.

Tällä hetkellä penkin perukoilla kasvaa muutama sinivuokkovauva ja niille suon kasvurauhan. Lähes lumettoman pakkasjakson selätti havusuojan alla myös sinivaleunikko (Meconopsis betonicifolia). En todellakaan tohdi tonkia sitä toisaalle, sillä se on ihan kohtalaisessa kasvussa. Joten mitäs perennaa näille kaveriksi?

Penkissä saattaisi viihtyä särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis), jonka vaaleanpunaisesta muodosta pidän kovasti. Lisäksi olin ajatellut penkin varjoisiin kohtiin esimerkiksi kotkansiipeä (Matteuccia struthiopteris) tai jotain muuta saniaista, joka varmaankin näyttäisi kauniilta särkyneensydämen kanssa. Saniaisia muuten löytyy tältä tontilta ihan luonnostaankin, mutta ovat sellaisia varsin matalakasvuisia.

Särkyneensydämen alla saattaisi joku sinikukkainen perenna näyttää todella kivalta. Kevätkaihonkukkaa (Omphalodes verna) pihalta löytyy, samoin jonkun sortin lemmikkiä. Kurjenpolvesta kait löytyy jokin sinikukkainen muoto?

Laittakaas te viisaammat hieman ehdotuksia penkin perennoiksi! Penkkiä ympäröivä maasto on tosiaan tuollaista, kuin yllä olevasta kuvasta näkyy. Mustikkaa, pikkutalviota sekä valkokukkaista syreeniä on ihan liki, kauempana siintää naapurin iso kuusi ja meidän pihan suuri mänty hallitsee näkymiä erityisesti terassilla istuskellessa.

Ovenvierustan ruukkuistutus

Taloyhtiötämme ympäröi metsä. Puutarhamme (eli ns. takapiha) rajautuu kallioon ja mäntymetsätilkkuun, etupiha puolestaan rajautuu valtavaan luonnontilaiseen kangasmetsään, josta naapuriemme kanssa saamme talvivarannot täyteen mustikkaa, puolukkaa ja sieniä. Etupihan ovenvierustan ruukkuistutuksissa yritän hakea sopusointua ikkunoista avautuvan metsän kanssa. Syksyllä pistin ruukut täyteen kanervaa (Calluna vulgaris) ja murattia (Hedera helix).

Nyt keväällä oli täysin selvää, että haluaisin ruukkuihin orvokkeja (Viola). Nappasin ruokaostoksilla mukaani violetin eri sävyisiä orvokkeja ja otin kotipihasta karhunsammalta (Polytrichum commune), mustikanvarpuja (Vaccinium myrtillus) ja pikkutalviota (Vinca minor ’Atropurpurea’). Orvokeissa on jo paljon nuppuja, joten toivon, että nämä istutukset kukoistavat jokusen viikon päästä ihan tosissaan.

Aika kivat ruukut taas tuli ja pikkurahalla.

Mitä sinun piharuukuistasi löytyy?

Oi kuusipuu

Noin 100 neliöisen rivitaloasunnon kylkiäisenä tuli isohko metsäpiha, jota lähinnä ihmettelin ensimmäisen asumisvuoden ajan. Piha poikkeaa muiden asuntoyhtiöiden pihoista siinä, että edelliset omistajat eivät – suureksi onnekseni – olleet vetäneet koko pihaa nurmelle. Nyt pihasta noin kolmannes on kitukasvuisella nurmella ja loppu pinta-ala rehottaa mustikkaa, kotkansiipiä, metsävadelmaa ja pihlajan piiskoja.

Pihan perällä kasvoi kaksi valtavaa kuusta, jotka paitsi varjostivat pihaa myös söivät runsaasti pihan pinta-alaa alimmaisten oksien levittäytyessä useiden metrien alalle. Kuuset myös lisäsivät kosteana kesänä pihan hyttyspopulaatiota, josta toki pihapiirissä pesineet pikkulinnut nauttivat kovasti.

Ensin ajattelin vain sietää kuusia, koska ne toivat pihaan salaperäisen metsäistä tunnelmaa. Mutta erityisesti sateisena kesänä kuusten varjostavuus kävi toisinaan hermoille. Kun muiden pihoja hellivät harvinaiset auringonsäteet, meidän pihallamme värjöteltiin varsin kosteissa tunnelmissa. Laatikoista saimme kesän päätteeksi kohtuullisen perunasadon, mutta kesäkurpitsat, mansikat ja avomaan kurkut eivät yksinkertaisesti saaneet tarpeeksi valoa. Aurinkoisilla paikoilla näkyi perhosia, mutta pihallemme ne eivät varjon vuoksi eksyneet.

Lopulta päädyin anomaan sekä taloyhtiöltä että kunnalta lupaa kuusten katkaisuun. Kuuset häädettiin marraskuun lopussa. Kuusten kaadon yhteydessä pihaltamme raksittiin myös villiintynyttä pajukkoa, yksi täysin vinoon kasvanut pihlaja ja muutamia kuivuneita koivunrankoja.

Näkymää katsellessani minulta melkein pääsi poru. Piha näytti ankealta, ja kuusten jälkeensä jättämä aukko paljasti näkymät pihaltamme parkkipaikalle ja tielle. Harmittelin myös sitä, miten mukavuudenhaluni oli ryöstänyt monilta pikkulinnuilta pesäpaikat.

Olen menneet kuukaudet yrittänyt totutella uuteen näkymään, mutta lähipiirin vakuutteluista huolimatta silmäni eivät ole vielä tottuneet. Eniten pohdituttaa se, miten voisin järkevimmällä tavalla tilkitä sitä aukkoa, joka nyt antaa parkkipaikalle. Jokin kiva pensas (mikä?) tai puumaiseksi leikattu sellainen? Tai vaihtoehtoisesti pienikasvuinen hedelmäpuu (mikä?)? Kaavailin myös mahdollisen harjuviljelyn testaamista nyt kun siihen löytyisi materiaaliakin.

Olisiko sinulla ehdotuksia, miten tuohon alimman kuvan vasempaan reunaan jäävää aukkopaikkaa voisi metsäpuutarhalle luonteenomaisesti tilkitä?