Metsäpuutarhan kevätkurjenmiekat

Viime keväänä Rivaripihalla kasvoi ensimmäisen kerran kurjenmiekkoja. Olin aikaisemmin kuvitellut, että kurjenmiekat selviytyisivät vain kivikkopuutarhamaisissa oloissa, mutta väärässä olin.

Maaliskuulla lumipeitteiden alta puskevat lumikurjenmiekat (Iris histroides ’George’) olivat henkeäsalpaava näky. Huhtikuulla myös kevätkurjenmiekat (Iris reticulata ’Harmony’, ’Alida’ ja ’Pauline’) liittyivät mukaan väri-iloitteluun.

Olen lukenut, että nämä pienikokoiset, varhain keväällä kukkivat kurjenmiekat tarvitsevat erinomaisesti vettä läpäisevän kasvualustan. Ajattelin, että ainoa tapa saada kurjenmiekat kukkiviksi asti olisi istuttaa ne ruukkuihin. Istuttelin niitä kuitenkin sinne tänne pitkin pihaa, niin kukkapenkkeihin kuin metsänpohjaankin, kokeillakseni, menestyvätkö kurjenmiekat lainkaan muissa oloissa. Olin todella hämmästynyt, kun etenkin suoraan humukseen istuttamani kevätkurjenpolvet puskivat huhtikuulla metsänpohjasta pintaan ja kukkivat hienosti useamman viikon.

Kurjenpolvet ruukussa

Myös ruukkuihin istuttamani kevätkurjenpolvet olivat menestys. Erityisen onnistuneeksi istutuskokeiluksi tämän tekee se, että ruukut olivat ulkona koko talven. En suojannut niitä pakkasilta tai kosteudelta, vaan ruukut talvehtivat pihapihlajien alla.

Luulen, että ruukkujen pohjalle rakentamani vaaksan korkuinen salaojitus oli näiden ruukkuistutusten pelastus. Rakensin salaojat männynkävyistä. Erotin salaojituksen multakerroksesta vettä läpäisevällä suodatinkankaalla ja varmistin, että ylimääräisen vesi pääsee norumaan ruukusta esteettä ulos. Käytin ruukuissa myös runsaalla hiekalla notkistamaani puutarhamultaa parantaakseni läpäisevyyttä. Tämän vuoden kurjenmiekkaruukut rakensin samalla tavoin kuin viime vuotiset, mutta nyt käytin hamppukuidulla terästettyä kylvömultaa kasvualustana.

Varhaiset kevätkukkijat

Varhaiset kurjenmiekat monine eri värisävyineen ovat aikaisten kevätkukkijoiden aatelistoa talventähtien (Eranthis hyemalis), lumikellojen (Galanthus) ja krookusten (Crocus) rinnalla. Kunhan sipulit muistaa istuttaa hyvin vettä läpäisevään kasvualustaan, voi aikaisin keväällä kokea todellista värien ja muotojen hurmaa.

Kuukauden kasvi: orvokki

Onko teille koskaan käynyt niin, että lempikasvianne tiedusteltaessa huomaatte vaihtavanne sitä aina kasvukauden vaiheen mukaan? Minulle nimittäin on. Osittain tästä syystä Rivaripihalla käynnistyy uuden vuoden kunniaksi Kuukauden kasvi -kirjoitussarja. Kirjoitussarjassa käsittelen kunkin hetken suosikkikasvejani ja valotan syitä, miksi juuri tuo kasvi on minulle niin tärkeä.

Tammikuussa ajatukseni ovat orvokeissa. Tammikuu on kenties hieman outo ajankohta fiilistellä orvokkeja, mutta näissä kasveissa kiteytyy tulevan kasvukauden väriloisto varhaisesta keväästä myöhään syksyyn. Orvokit onnistuvat aina, myös meiltä suurpiirteisimmiltä puutarhureilta.

Ensi viikolla lykkään kookosmultaan ensimmäiset siemenkylvöt. Idätykseen menevät violetti ’Penny Violet’, musta’ Black King’ ja rimpsureunainen sininen ’Gams’. Tarhaorvokkien lisäksi haluan lisätä Rivaripihan tuoksuorvokkivalikoimaa. Kylmäkäsittelyn kautta yritän saada itämään ’Memories’ ja ’Queen Charlotte’ -lajikkeita.

Orvokeissa minua kiehtoo ensinnäkin niiden uskomaton sitkeys. Rivaripihalla jotkut orvokit ovat kehittäneet nuppuja jopa lumipeitteen alla. Orvokit eivät säikähdä kylmää, vaan päinvastoin säätävät volat kaakkoon ja pistävät tallaa pohjaan viileässä. Tästä syystä orvokit ovatkin mitä mainioimpia ruukkukasveja kevään ja syksyn viileydessä.

Orvokeissa ihanaa on myös värikirjo ja tuoksu, joka sopii mainiosti tuoksuyliherkän nuuskuteltavaksi. Nuukaa puutarhuria puolestaan viehättää orvokkien uskomaton uusiutumis- ja lisääntymiskyky. Olen elvyttänyt karrelle palaneita kasveja kukkiviksi leikkaamalla ne maata myöten ja lisäämällä hieman merileväuutetta kasteluveden joukkoon. Lisää kasveja saa helposti siemenkylvöjen kautta.

Orvokeilla on myös uskomaton kyky muuttaa inhokkivärit varsin siedettäviksi. En oikein pidä oranssista, mutta jostain ihmeellisestä syystä oranssit orvokit ovat kerrassaan viehättäviä. Kumma juttu.

Rivaripihan ensimmäiset orvokit olen ostanut aina huhtikuussa. Nyt toivon, että siemenkylvöjen kautta saisin kukkivaksi valtaosan ruukkuihin tulevista orvokeista jo maaliskuun aikana. Peukut pystyyn!

Valloittava vaaleajouluruusu metsäpuutarhassa

Vanhoja valokuvia varmuuskopioidessani törmäsin kuvaan, johon olin ikuistanut kotimaisen vaaleajouluruusun (Helleborus niger) taimen puutarhassani. Olin ostanut tuon jouluruusun lähikaupastani joulukuussa 2015. Näin todella paljon vaivaa, että sain sen pidettyä saviruukussaan hengissä kevääseen asti. Annoin kasville kylmäkylpyjä tuomalla lunta sen juuristolle. Välillä siirsin sen terassille happihyppelylle. Toisinaan kyselin somessa hermostuksissani ohjeita, kun lehdet käpristyivät paperimaisiksi ja murentuivat sormissa palasiksi.

Vasta kun siirsin sen pysyvästi terassin oven viereen lattialle, jossa on lievästi vetoista, jouluruusu alkoi pukata uutta lehteä ja voi silmin nähden hyvin. Tosin kun olin istuttanut jouluruusun pihapihlajien juurelle pykättyihin kohopenkkeihin, kevään 2016 yllätysaurinkoinen huhtikuu korvensi nuo ihanat vihreät lehdet kermanvaaleiksi korpuiksi. Ajattelin, että kasvi löisi tässä vaiheessa viimeistään hanskansa naulaan ja käskisi minun pitää tunkkini.

Yllätys oli melkoinen, kun marraskuun lopussa bongasin pihlajan lähettyviltä uutta kasvustoa, josta ei voinut erehtyä. Vaaleajouluruusuni oli hengissä ja se oli ajatellut kaikista koettelemuksistaan huolimatta kukkia!

Rakensin kasville huolellisesti väljän talvisuojauksen havuista ja kuivuneista tuoksuherneen varsista. Kävin tuon tuosta kuikkimassa, että kasvilla olisi kaikki kunnossa. Huhtikuussa 2017 se ilahduttikin minua varsin kauniilla kukinnallaan.

Vuonna 2017 jouluruusu jaksoi tehdä vain yhden kukan kukkivaksi asti, mutta millainen kaunokainen tuo kukka olikaan! Varsi oli huikean paksu, lehdistö elinvoimainen ja itse kukinto vain parani vanhetessaan.

Tänä vuonna vaaleajouluruusuni otti keväästä kaiken ilon irti. Aavistelin jo viime joulukuussa bongattujen nuppujen perusteella, että kukinta olisi runsaampaa kuin vuosi sitten. Tein jälleen ilmavat talvisuojaukset havuista kasvin päälle ja odottelin kevättä.

Ihana lupaus keväästä saatiin maaliskuun loppupuolella, kun jouluruusun kukat alkoivat väkipakolla puskea tietään ulos hangen läpi. Vaaleajouluruusu vaikutti nauttivan viileästä (no okei, kylmästä) keväästä ja jaksoi kukkia huimat kuusi viikkoa putkeen.

Pidän kovasti tavasta, jolla vaaleajouluruusu ikääntyy. Ainakin tässä minun kohopenkissäni jouluruususta tulee intensiivisen roosa. Myös tähtimäiset siemenkodat ovat superkauniit ja ne pidentävät kasvin koristeellisuutta pitkälle kesäkuuhun.

Tänä vuonna onnistuin keräämään tästä yksilöstä siemeniä ja toivon, että onnistun kasvattamaan juuri tämän kasvin määrää puutarhassani. Ja mikäli lähikaupastani löytyy jälleen juuri tätä samaa kasvia joulukukkamyynnistä, niin mukaani lähtee takuuvarmasti useampikin yksilö.

Metsäpuutarhan parhaat sipulikasvit

Olemme asuttaneet Rivaripihaa nelisen vuotta, joten minulla on vuonna 2019 alkamassa viides puutarhavuosi. Näiden vuosien aikana olen löytänyt sipulikasveja, joita ilman en enää osaisi metsäistä puutarhaani kuvitella. Nämä sipulikasvit ovat osoittautuneet hyviksi valinnoiksi mustikkapohjalla varustetulle mäntykangastontille sekä tyylinsä että kestävyytensä puolesta.

Narsissit Thalia ja Thalia Sun

Pidän orkideanarsissien (Narcissus Triandrus-ryhmä) herkän vaatimattomasta muodosta. Thalia-lajikkeiden ujosti nyökkäävät kukat ovat  kapeahkot ja viehkon tuoksuvat. Rivaripihalla orkideanarsissin eri lajikkeet kukkivat touko-kesäkuussa. Ensimmäiseksi puhkeaa kukkaan vaaleankeltainen ja piskuinen Havera, ja pian tämän jälkimainingeissa Thaliat aloittavat runsaan kukintansa.

Suositulla valkoisella Thalia-lajikkeella on sisar  nimeltä Thalia Sun. Tämän lajikkeen torvi on hennon vaaleankeltainen ja tuo mukavaa kontrastia muuten vaatimattomaan kukintoon. Pidän Thalia Sunista kenties enemmän kuin yksivärisestä. Erityisen hurmaava Thalia Sun on puistolemmikkien ja kevätkaihonkukkien seurassa.

Orkideanarsissien sanotaan olevan hieman talvenarkoja, mutta täällä Rivaripihalla ne ovat kukoistaneet vuodesta toiseen aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Olen istuttanut Thaliani suoraan humusrikkaaseen, hiekansekaiseen metsänpohjaan ja huolehdin vuosittain niiden lannoituksesta kukinta-aikaan luonnonmukaisella luujauholla.

Persiansinililja

Persiansinililjat (Scilla mischtschenkoana) asuttavat pihapihlajien alle rakentamaani kohopenkkiä. Ne ovat huomattavasti rotevampia kuin posliinihyasintit (Puschkinia scilloides), joihin ne toisinaan sekoitetaan.

Tähtimäiset kukat ovat hennon vaaleansiniset. Kukat avautuvat heti kukkavarren noustessa maasta. Kukinnan edetessä kasvista kuitenkin kasvaa reilu vaaksan mittainen yksilö.

Erityisen kauniita persiansinililjat ovat yhdistettyinä pinkkeihin kukkiin. Yritin lisätä shokkipinkkiä himalajanesikkoa (Primula rosea ’Gigas’) pihlajapenkkeihin pari vuotta sitten, mutta tänä keväänä en nähnyt niistä vilaustakaan. Keväthurman varmistaakseni istuttelin tänä syksynä hempeän vaaleanpunaista pikkusinililjaa (Scilla bifolia ’Rosea’) persiansinililjojen väleihin.

Kevätkurjenmiekka

Tänä keväänä ihastuin suorilta kevätkurjenmiekkojen (Iris reticulata) intensiivisen väriseen kukintaan. Olen istuttanut kevätkurjenmiekkoja penkkiin, jonka mullosta peittää suht tiivis pikkutalviokasvusto. Tanakat sipulikasvit jaksavat puskea maanpeittokasvin läpi ilman vaurioita.

Istutin kevätkurjenmiekkoja myös suoraan metsänpohjaan. Suureksi yllätyksekseni myös ne nousivat todella upeasti ja kukkivat useamman viikon, vaikka kevät oli kaikkea muuta kuin leppeä.

Rivaripihan kasvuolosuhteet huomioiden suhtaudun kevätkurjenmiekkojen kasvatukseen yksivuotisina. Niinpä siis kykin jälleen tänä syksynä istutuspuuhissa ja lykkäsin liki sata kurjenmiekan sipulia penkkeihin ja metsänpohjaan. Toivottavasti talvi on suotuisa ja ensi keväänä saan taas nauttia hengästyttävästä väriloistosta.

Idänsinililja

Idänsinililja (Scilla siberica) on minulle kaikkea muuta kuin arkinen kevätkukkija. Kaikista aikaisista kevätkukkijoista juuri idänsinililjat viihtyvät erittäin hyvin Rivaripihalla. Jo näiden neljän vuoden aikana olen nähnyt, miten kasvustot suurenevat sivusipulien ja siemenlisäyksen ansiosta.

Erityisen kauniilta idänsinililjat näyttävät metsänpohjassa humuksen ja mustikanvarpujen keskellä. Olen istuttanut sipulit 3–5 kasvin ryhmiin suhteellisen harvaan, jotta skillojen kukinta-aikaan lähes joka puolella puutarhaa olisi sinisiä jalokivikimppuja.

Vaikka pidänkin kovasti isänsinililjan tummansinisestä perusmuodosta, olen myös ostanut niille kaveriksi vaaleammansinistä ’Spring beauty’ -lajiketta. Toivon, että ensi keväänä skilloja olisi pihalla jopa pienien kevätkimppujen tarpeiksi.

Kirjopikarililja

Alkuun arastelin kirjopikarililjan eksoottista ruutukuviota ja ajattelin, ettei kasvi kenties sovi luonnonmukaiselle Rivaripihalle. Toisin kuitenkin kävi, kun kokeiluna istutin kymmenisen sipulia huonokuntoiselle nurmikonpläntillemme.

Kirjopikarililjan kellomainen kukinto on todella kaunis huojuessaan kevättuulten mukana. Tänä syksynä hamstrasin alennuksesta pari sataa sipulia lisää ja istuttelin niitä kostealle pohjoispuolen etupihalle, joka kasvaa harvaa nurmea. Lisäsin kirjopikarililjoja myös terassia lähinnä  olevaan kukkapenkkiin, jossa kasvaa keväisin mm. erilaisia vuokkoja.

Yhden huonon puolen kirjopikarililjoista kuitenkin keksin. Ne vetävät liljakukkoja puoleensa kuin valo vaaksiaisia. En ole aikaisempina vuosina liljakukkoja pihaltani tavannut, mutta kirjopikarililjojen myötä listin niitä useampia kevään aikana.

Tähtitulppaanit

Istutin tähtitulppaaneja (Tulipa humilis) ensimmäisen kerran vuosi sitten ja se oli menoa se. Vaikka tähtitulppaanit ovatkin lyhytvartisia, niiden olemus ja intensiteetti värin suhteen ei kalpene korkeampien tulppulajikkeiden rinnalla.

Olen istuttanut tähtitulppaaneja perennojen väliin kohopenkkeihin. Lähinaapureina tähtitulppaaneilla on jouluruusuja, kärhöjä, purppuraheisiangervo ja kellukoita.

En voisi kuvitella Rivaripihan kevättä ilman sipulikasveja. Vaikka täällä viihtyy jonkun verran aikaisin keväällä kukkivia perennoja (esimerkiksi pikkutalvio, kevätkaihonkukka, vaaleajouluruusu ja tuoksuorvokki), sipulikasvit virittävät kasvukauden alkuun kunnon värifanfaarilla. Näitä kuvia katsellessa usko ensi kevään ihanuuteen sen kuin vahvistuu.

Piippahattuja näkyvissä

Ja ei, en viittaa otsikoinnilla tonttuihin, menninkäisiin tai muihinkaan puutarhan taikaeläviin vaan sipulikasvien piippoihin, joita on pieneksi harmikseni alkanut puskea esiin useammasta paikasta.

Meillä täällä etelärannikolla talvi on ollut leuto ja sateinen. Ensimmäiset vihreät piipot huomasin jo ennen marraskuun puoliväliä. Luullakseni tuo yksilö on rohkea persiansinililja (Scilla mischtschenkoana), joka kuvittelee selviävänsä rannikon lumettomasta talvesta ja viimasta ilman minkäänlaisia suojauksia.

Kukkapenkistä puskee myös jotain todella tanakkaa sipulikasvin kasvua. Tämä voi olla jotain narsissia, joita tässä penkissä on useampaakin lajiketta. Tête-à-tête narsissithan (Narcissus ’Tête-à-tête’) ovat kukkineet Rivaripihalla jo syyskuusta.

Helmililjat (Muscari armeniacum) ovat meidän puutarhassamme noudattaneet omaa mysteeriaikatauluaan jo kolmatta vuotta. Ensimmäisenä vuonna helmililjat kukkivat syksyllä, toisena vuonna heinäkuussa. Tänä vuonna bongasin muutaman kukan keväällä, mutta pääkukinta ajoittui taas syksyyn. Myös nämä maahan upottamani uudet sipulit ottivat ja tekivät lehdet heti muutama viikko istutusten jälkeen. Luulen, että saan jälleen kerran heittää hyvästit keväällä sinisenä kukkivalle lahokannon ympäristölle.

Myös ruukkuihin istutetut pikkusipulit, kuten kevätkurjenmiekat (Iris reticulata), krookukset (Crocus) ja helmililjat (Muscari armeniacum) ovat ottaneet varaslähdön kevääseen. Olen hyväksynyt sen, että en pysty sipulikasvien kanssa milloinkaan pelaamaan varman päälle. Nyt todellakin toivon joko runsaita ja pysyviä lumisateita tai mahdollisimman leutoa talvea, jotta saisin nauttia mahdollisimman monipuolisesta kevätpuutarhasta kaikkine istuttamine sipulikasveineen.

 

 

Rivaripihan kolmas puutarhakevät

En ole kirjoittanut kuukausiin. Kun elämä pyörii viestintään keskittyvän kokopäivätyön, pienistä lapsista huolehtimisen ja väitöskirjan viimeistelyn ympärillä, niin puutarhasta on tullut yksi niistä ainoista asioista, jossa voi sivuuttaa analysoinnin, raportoinnin, perustelemisen ja yleisen diskuteeraamisen tyystin. Olen tämän vuoden aikana kaivannut hiljaisuutta enemmän kuin mitään, ja puutarha on sitä minulle tarjonnut. Instagramissa sentään olen jaksanut olla aktiivinen.

Vaan nyt on välitilinpäätöksen aika ja aloitan muistelun keväästä. Rivaripihan kolmatta puutarhavuotta on leimannut kylmyys ja märkyys. Meillä pyrytti vielä huhtikuun lopussa lunta ihan kiitettävästi ja välistä tuntui kuin koko kevättä ei olisi kunnolla ollutkaan. Kylmyys siirsi monien tavallisesti keväällä kukkivien kasvien huippuhetkeä useammalla viikolla eteenpäin. Toisia kasveja en tavannut puutarhastani tänä vuonna laisinkaan.

Sipulikasvien kukinta ei ollut läheskään niin räväkkää kuin vuosi takaperin. Krookukset (Crocus) ja idänsinililjat (Scilla siberica) ilahduttivat varmalla kukinnallaan, mutta esimerkiksi tulppaanit ja laukat epäonnistuivat lähes täysin. Tulppaanit pukkasivat pätkää vartta ja epämuodostunutta lehteä, kukkia ne eivät meinanneet lainkaan jaksaa.

Yllättävin tulppaanien onnistujajoukko oli kerrannaiskukkainen tulppaani ’Copper Image’, joka keräsi naapuruston vanhojen rouvien varauksettomat ylistykset etupihalla kukkiessaan. ’Copper Imagesta’ innostuneena laitoin tänä syksynä maahan mummokalsarien väristä ’La Belle Epoqueta’ ja tummaa ’Black Heroa’. Nähtäväksi jää, pääsenkö ensi keväänä nauttimaan tulppujen pionimaisesta kukinnasta.

Perennapuolella lähes varmoina pitämiäni kevätkukkijoita sai etsiskellä luupin kanssa. Valkoisia ja vaaleanpunaisia puistolemmikkejä (Myosotis sylvatica) en muista tänä vuonna tavanneeni lainkaan, sinisiä sentään oli jonkun verran. Myöskään pikkutalviot (Vinca minor) eivät innostuneet samanlaiseen väri-iloitteluun kuin männä vuosina.

Kevätperennoista yllättäjäpalkinnon saa tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris). Maaliskuullahan aprikoin, mahtaako tarhakylmänkukka tänä vuonna kukkia, kun vuonna 2016 se jätti kukinnan väliin.  Ja totta maar, upeaa kukintaahan ne luotia muistuttavat kukka-aiheet ennakoivat! Viileässä kevätsäässä tämä pörhistelijä jaksoi hehkua useamman viikon. Ostin Slovakian reissultani pussillisen valkoisen tarhakylmänkukan siemeniä, jotka pistin syyskylvönä hyvin läpäisevään ja kalkkipitoiseen maahan. Piskuisia siementaimia odottelen syntyväksi ensi keväänä.

Kevätyllätyksen tarjosi myös Äiteeltä saamani hämyvuokko (Anemone nemorosa ’Robinsoniana’), jonka toivon valtaavan alaa mustikanvarpujen alustoilta. Hämyvuokossa ihastuttaa kaikki: nuokkuva kukkamuoto, kaksivärinen tausta ja tummanvihreät lehdet, joiden reunoissa on aavistus purppuraa.

Hyasintteja (Hyacinthus orientalis) en muistanut tänä syksynä istutella paraatipenkkiini lainkaan. Saattaisikohan kaupoista vielä löytää sipuleita? Roudasta ei vielä ole tietoakaan, joten ehkä maahan voisi vielä haudata lupauksen ihanasta tuoksusta, joka minulle merkkaa kevättä joulun sijaan.

Jouluruusu kukkapenkissä

Ostin marraskuussa 2015 lähikaupasta kotimaista tuotantoa olleen vaaleajouluruusun (Helleborus niger). Tässä jouluruusussa minua kiehtoi valtava, yksinkertainen japanilaistyyppinen kukinto.

Jouluruusuparka koki kovia kuivassa ja liian lämpimässä sisäilmassa. Raasku kuivatti ja pudotti yksitellen kaikki lehtensä ja jossakin vaiheessa kukkaruukussa oli vain pieni ruskea tynkä näkyvissä. Siirrettyäni sen lattiatasoon terassin oven viereen, se alkoi kasvattaa muutamia hassuja lehtiä. Onneksi uskoin monia puutarhablogeja, keskustelupalstojen viestejä ja äitiäni, jotka kaikki kannustivat hautaamaan juurakon perennapenkin multiin.

Marraskuussa bongasin pihlajanlehtikatteen alta nämä piskuiset nuput. Olin haltioissani.

Suojasin jouluruusun ilmavasti kuivettuneiden tuoksuherneiden varsilla ja havuilla ja kinosin lunta peitteeksi aina muistaessani.

 

Hellyyden osoitukset ovat kannattaneet ja nyt jouluruusu alkaa palkita herkällä kukinnallaan. Nupun kehittyminen on kestänyt viikkoja. Vasta tänään tämä ensimmäinen nuppu on hissukseen alkanut avautua.

En muista, että ruukussa ollessaan jouluruusulla olisi ollut häivähdys pinkkiä verholehdissään. Kenties maaperän koostumus vaikuttaa väritykseen.

Olen aivan hurmaantunut noista koristeellisista heteistä ja emeistä. Jos hyvin käy, niin kevään kuluessa tuolta aukeaa vielä ainakin viisi vastaavaa kukkaa lisää! Ja kukinnon loputtua tähtimäiset siemenkodat ovat varsin upeita ilmestyksiä nekin!

Kevään merkkejä Rivaripihalla

Jokusella asteella lämmenneet päivät ja aurinko ovat saaneet Rivaripihalla ihmeitä aikaan. Nurmen, karikkeen ja sammaleen seasta pilkottaa vaikka mitä piippoja.

Ostin viime keväänä kerrattukukkaisen puistolumikellon (Galanthus nivalis ’Flore pleno’) sipuleita ”vihreänä”, eli suoraan kukinnan jälkeen. Tökkäsin ne heti ostopäivänä paraatipenkkiin muhevan maan syliin. Näyttäisi siltä, että lumikellot nousevat terhakkaina jopa jään läpi. Mielenkiinnolla odottelen tämän lajikkeen kukkimista.

Täysin metsän pohjalle istuttamani puistolumikellot alkavat myös nousta karikkeen seasta. Toivon kovasti, että nämä innostuisivat leviämään puutarhassa.

Maasta nousee myös jotain kookkaampaa. Mitäköhän nämä lienevät? Tähän paikkaan istuttaneeni kirjopikarililjan (Fritillaria meleagris) sipuleita, mutta nämä piipot ovat huomattavasti kookkaampia kuin kirjopikarililjan piipot. Onkohan minulla mennyt sipulit syksyllä sekaisin ja olenkin epähuomiossa nakellut tähän tulppuja? Kevät näyttää.

Terassipenkistä nousee kevätkaihonkukkaa (Omphalodes verna). Olen iloinen, että tämä kevätkukkija viihtyy meillä, sillä sen herttamaiset lehdet ovat todella kauniit koko kasvukauden. Yritin viime vuonna lisätä kevätkaihonkukkaa rönsyistä. Kohta pitäisi selvitä, oliko lisäysyritys onnistunut.

Ja niitä pioninpiippoja pukkaa ihan urakalla. Vedin viime kesänä pionipenkin nurmettomaksi, mutta niin vain siellä kasvaa jotain pitkää kortta. Miten ihmeessä tämän saisi pelkälle mullokselle? Viime vuonna piippoja oli yhteensä 25, mutta nuppuja avautui vain neljä. Katselen vielä tämän kesän, miten pionit natsaavat puutarhan tunnelmaan. Jos fiilikset jatkuvat viime vuotisissa merkeissä, lahjon lähipiiriä juurakoilla ja keksin jotain metsäistä pihamme korkeimmalle kohdalla.

 

 

 

 

Kukkiiko tarhakylmänkukka tänä vuonna?

Nyt on jännät paikat! Hoksasin tänään, että tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris) on puskenut ainakin neljä alkua ylös kallionkielekkeelle rakentamastani pikkupenkistä. Viime vuonna huokailin saman ilmiön edessä, mutta suureksi harmikseni tuolloin nousseista aluista vain yksi selvisi syksyyn asti ja sekään kasvi ei kukkinut; lehteä vain pukkasi. Kun kaivoin viime vuotiset kuvat muistia virkistämään, huomasin, että aluthan ovat tänä vuonna aivan toisenlaisen näköiset. Olisikohan tarhakylmänkukka viimeinkin kukkimassa?!

Kun kuvia vertailee, niin tuo ylempi vuodelta 2016 on selvästi lehteä pukkaava pikkutaimi. Alemmassa, eli tämän vuoden kuvassa, puolestaan avautuvasta versosta pukkaa tuollainen krookuksen kukka-aihetta muistuttava luoti. Odottavan aika on tunnetusti pitkä, mutta olisipa todella hauskaa, mikäli nämä tänä keväänä innostuisivat kukkimaan!

Kevätkylvöjä: Orvokkeja ruukkuihin

Ihailin näitä pikkukukkaisia sarviorvokkeja (Viola cornuta) jo viime vuonna. Orvokit ovat kestävyydessään, leviämisessään ja värivalikoimissaan ehdottomasti kukkarakkauksieni kärkikahinoissa mukana. Näissä Sorbeteissa minua viehättää erityisesti viileä värimaailma. Nyt olin ajoissa liikkeessä ja tilasin Sorbetit Exotic Gardenilta. Ja eikun multiin.

Sorbettien siemenet itivät hieman hitaammin kuin omasta puutarhasta kerättyjen sarvi- ja tarhaorvokkien siemenet, mutta hiljaa hyvä tulee. Nyt neljästä purkista kurottelee kohti valoa terhakoita orvokintaimia, joiden toivon päätyvän ruukkuistutusten helmiksi.

Mitä tarkoittaa F1 siemenissä?

Ostamissani siemenpussukoissa oli merkintä F1, eli Sorbettien siemenet ovat hybridisiemeniä. Tämä käsittääkseni tarkoittaa sitä, että F1 koodilla varustetuista siemenistä kasvatettujen kasvien jälkeläisistä ei välttämättä kasva emokasvinsa kaltaisia yksilöitä. F1-hybridien jälkeläisissä siis tietyt ominaisuudet rapautuvat, sitä enemmän mitä useampia jälkeläisiä kasvatetaan. Jos (ja kun) kerään aikanaan omista Sorbeteistani siemeniä talteen, saattaa kylvöjen tuotoksina syntyäkin täysin toisen värisiä sarviorvokkeja. Mutta ainakin tulevana kesänä saan nauttia vadelmanpunaisista ja tummanvioleteista pikkuorvokeista.