En ole kirjoittanut kuukausiin. Kun elämä pyörii viestintään keskittyvän kokopäivätyön, pienistä lapsista huolehtimisen ja väitöskirjan viimeistelyn ympärillä, niin puutarhasta on tullut yksi niistä ainoista asioista, jossa voi sivuuttaa analysoinnin, raportoinnin, perustelemisen ja yleisen diskuteeraamisen tyystin. Olen tämän vuoden aikana kaivannut hiljaisuutta enemmän kuin mitään, ja puutarha on sitä minulle tarjonnut. Instagramissa sentään olen jaksanut olla aktiivinen.
Vaan nyt on välitilinpäätöksen aika ja aloitan muistelun keväästä. Rivaripihan kolmatta puutarhavuotta on leimannut kylmyys ja märkyys. Meillä pyrytti vielä huhtikuun lopussa lunta ihan kiitettävästi ja välistä tuntui kuin koko kevättä ei olisi kunnolla ollutkaan. Kylmyys siirsi monien tavallisesti keväällä kukkivien kasvien huippuhetkeä useammalla viikolla eteenpäin. Toisia kasveja en tavannut puutarhastani tänä vuonna laisinkaan.
Sipulikasvien kukinta ei ollut läheskään niin räväkkää kuin vuosi takaperin. Krookukset (Crocus) ja idänsinililjat (Scilla siberica) ilahduttivat varmalla kukinnallaan, mutta esimerkiksi tulppaanit ja laukat epäonnistuivat lähes täysin. Tulppaanit pukkasivat pätkää vartta ja epämuodostunutta lehteä, kukkia ne eivät meinanneet lainkaan jaksaa.
Yllättävin tulppaanien onnistujajoukko oli kerrannaiskukkainen tulppaani ’Copper Image’, joka keräsi naapuruston vanhojen rouvien varauksettomat ylistykset etupihalla kukkiessaan. ’Copper Imagesta’ innostuneena laitoin tänä syksynä maahan mummokalsarien väristä ’La Belle Epoqueta’ ja tummaa ’Black Heroa’. Nähtäväksi jää, pääsenkö ensi keväänä nauttimaan tulppujen pionimaisesta kukinnasta.
Perennapuolella lähes varmoina pitämiäni kevätkukkijoita sai etsiskellä luupin kanssa. Valkoisia ja vaaleanpunaisia puistolemmikkejä (Myosotis sylvatica) en muista tänä vuonna tavanneeni lainkaan, sinisiä sentään oli jonkun verran. Myöskään pikkutalviot (Vinca minor) eivät innostuneet samanlaiseen väri-iloitteluun kuin männä vuosina.
Kevätperennoista yllättäjäpalkinnon saa tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris). Maaliskuullahan aprikoin, mahtaako tarhakylmänkukka tänä vuonna kukkia, kun vuonna 2016 se jätti kukinnan väliin. Ja totta maar, upeaa kukintaahan ne luotia muistuttavat kukka-aiheet ennakoivat! Viileässä kevätsäässä tämä pörhistelijä jaksoi hehkua useamman viikon. Ostin Slovakian reissultani pussillisen valkoisen tarhakylmänkukan siemeniä, jotka pistin syyskylvönä hyvin läpäisevään ja kalkkipitoiseen maahan. Piskuisia siementaimia odottelen syntyväksi ensi keväänä.
Kevätyllätyksen tarjosi myös Äiteeltä saamani hämyvuokko (Anemone nemorosa ’Robinsoniana’), jonka toivon valtaavan alaa mustikanvarpujen alustoilta. Hämyvuokossa ihastuttaa kaikki: nuokkuva kukkamuoto, kaksivärinen tausta ja tummanvihreät lehdet, joiden reunoissa on aavistus purppuraa.
Hyasintteja (Hyacinthus orientalis) en muistanut tänä syksynä istutella paraatipenkkiini lainkaan. Saattaisikohan kaupoista vielä löytää sipuleita? Roudasta ei vielä ole tietoakaan, joten ehkä maahan voisi vielä haudata lupauksen ihanasta tuoksusta, joka minulle merkkaa kevättä joulun sijaan.
Jää nähtäväksi, miten nämä karvakamut selviytyvät ja kasvavat.
Rivaripiha 