Instagramissa ja YouTubessa olen törmännyt lahjoituspuutarhureihin. Lahjoituspuutarhan (engl. Donation Garden) ideana on, että puutarhuri kasvattaa ja vaalii valitsemiaan kasveja ja lahjoittaa nämä sitten veloituksetta eteenpäin muiden iloksi. Koska minulla on nyt mahdollisuus ensimmäistä kertaa kasvattaa jotakin hieman isommassa mittakaavassa, suunnittelen lahjoituspuutarhan perustamista.

Asun pienellä, seniorivoittoisella paikkakunnalla. Ikääntyneiden naapurieni kanssa jutellessani olen todennut, että monella heistä ei ole perhettä lähipaikkakunnilla. He ovat usein kotihoidon varassa. Korona on entisestään supistanut heidän sosiaalisia verkostojaan, kun seurakunnan tai marttojen toiminta on ollut katkolla. Sama juttu heillä, jotka asuvat kuntamme hoivayksikössä.

Koska rakastan puutarhurointia ja koska haluan tehdä mielekästä vapaaehtoistyötä, ajattelin yhdistää nämä kaksi mielenkiinnon kohdetta perustamalla lahjoituspuutarhan. Haluan kasvattaa helpohkoja leikkokukkia ja lahjoittaa kuukausikimppuja naapuruston iäkkäille ja paikalliseen hoivayksikköön. Ajattelin myös, että hoivayksikössä esikasvatetut ruukut voisivat ilahduttaa. Ne, jotka kykenevät vielä ulkoilemaan ja pystyvät tekemään pieniä töitä vaikka pöydän ääressä, voisivat ilahtua ruukkupuutarhan hoidosta.

Olen laatinut alustavan suunnitelman kasvatettavista leikoista, hankkinut tarvittavat siemenet ja välineet ja valmistaudun esikasvatuskauteen. Näistä lisää seuraavassa postauksessa.

Mutta miltäs noin äkkiseltään lahjoituspuutarhan idea kuulostaa?
Erinomainen idea. Monessa hoivakodissa vanhukset eivät pääse ulos juuri ollenkaan. Silloin leikkokukat yhteisissä tiloissa tai omassa huoneessa varmasti piristävät.
Isäni on ollut hoivakodissa kuukauden. Vein jo yhden kimpun hänen solunsa ruokapöydälle ja ajattelin tehdä siitä näin talviaikaankin säännöllisen tradition. Kesällä sitten oman puutarhan kesäkukkia.
TykkääLiked by 1 henkilö
Se on jännää, miten jo yksikin kimppu pöydällä piristää tuntuvasti ja tuo lämpöä ja kauneutta tilaan. 🙂 Täytyy vielä kysellä paikallisesta hoivayksiköstä, onko heillä joitakin rajoitteita kasvien suhteen. Lahjoituskimpuissa ajattelin suosia mahdollisimman siitepölyttömiä lajikkeita.
TykkääTykkää
Aivan mahtava idea! Sydämesi on kultaa 💛
Hyvää ystävänpäivää!
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi kiitos, ja ihanaa ystävänpäivää sinullekin! 💚
TykkääTykkää
Olet hyväsydäminen ja kultainen!
TykkääTykkää
Paluuviite: Lahjoituspuutarhan kevät | Rivaripiha