Monien puutarhatoverien tavoin olen jo aloittanut ensi vuoden puutarhasuunnitelmat. Mielessäni on yksi sana, joka saa ohjata ensi vuoden puutarhatoimintaa ja se on METSÄ.
Olen kerännyt Pinterestiini paljon inspiraatiokuvia metsäpuutarhaan sopivista kasveista ja niiden yhdistelmistä. Erityisen paljon silmää miellyttävät erilaiset köynnöskasvit, saniaiset ja kukkivat maanpeitekasvit yhdistettyinä suuriin kiviin ja lahoaviin puunrunkoihin, joita Rivaripihalta onneksi löytyy jonkin verran.

Halki, poikki, pinoon ja eikun versomaan.
Metsäpuutarhan suunnitteluun liittyy muutama suuri haaste. Kukkien ystävänä metsäpuutarhaan hurahtaminen tietenkin tarkoittaa sitä, että paljon ihanuuksia tulee jättää kauppoihin tai toisten puutarhurien kasvatettavaksi. Ongelma ei siis ole se, mitähän puutarhaan istuttaisi, vaan pikemminkin se, mitä ei istuteta. Toisaalta tyylipuhdas metsäpuutarha saattaa olla tummanpuhuva ja tasaisen vihreä. Oman haasteensa asettaa siis myös se, miten löytää värikkäistä kukista juuri ne lajikkeet, jotka täydentävät metsäpuutarhan henkeä.
Ja vaikka metsäpuutarhaa tehdäänkin, niin kyllä sinne koristeitakin saa laittaa. Olen pinnannut muistiin metsäpuutarhaan istuvia koriste- ja sisustusratkaisuja, jotka huokuvat metsän henkeä, luonnon omia materiaaleja tai asioita, joissa näkyy luonnon vaikutus. Tällä hetkellä kannontynkiin tehdyt kukkaistutukset houkuttelevat kovasti, samoin vanhoihin lyhtyihin pykätyt valuvat pikkuasetelmat.
Haluan myös pienentää puutarhani muutaman neliön nurmikkopinta-alaa entisestään, joten olen kerännyt talteen ideoita maanpeitekasveista ja erilaisista pintaratkaisuista. Koska kulman takaa löytyy pränikät urheilukentät erilaisine palloilukenttineen ajattelin, ettei yksinomaan lasten leikkien vuoksi kannata säilyttää nurmikkoa, joka on lähinnä murheenkryyni. Mutta mistä löytää askeleenkestävä maanpeitekasvi, se onkin toinen juttu se.
Jos teillä, hyvät lukijat, on puutarhaan liittyviä Pinterest-tauluja, linkatkaapa tilejänne kommenttiosioon, niin tulen seuraamaan. Entä millaisia puutarhasuunnitelmia teillä on vuodelle 2017?