Pikkuiset kynttilälyhdyt

Pidän kovasti metallisista kynttilälyhdyistä, joita olen keräillyt puutarhaani  jo useampia. Ehdoton lempparini on äidiltä saamani kauniisti patinoitunut lyhty. Tänä kesänä lyhtyä pitkin kiipeili köynnöskrassi (ei niin onnistunut ratkaisu), ensi kesänä lyhdyn nurkilla saa majailla muratit ja tuoksuherneet.

dsc06655

Puutarhassa on tällä hetkellä niin paksut kinokset lunta, että en pääse napsimaan kuvia vanhoista öljylampuista, joita niitäkin on kertynyt jokunen. Sen sijaan terassin vierellä kasvavasta kiiltotuhkapensaasta löytyy muutama pieni tuikkulyhty, joista sain pari räpsyä

dsc07416

Luonnon elementeille altistuessaan metalli saa pintaansa kauniita kerroksia. Tämä pikkuruinen tuikkulyhty oli uudenkarheana kiiltävä, mutta nyt, vajaa kaksi vuotta myöhemmin lyhdyn pinta näyttää itse asiassa kaarnalta. Lasiseinäisessä tuikussa lämpökynttiläkin tuikkii iloisesti useamman tunnin.

dsc07418

Lyhtynä  tämä pieni metalliverkkotuikku ei toimi lainkaan, sillä pienikin tuulenvire sammuttaa kynttilän liekin alta aikayksikön. Ruosteen patinoima tuikku on kuitenkin suloinen. Saisinkohan tuohon tuikkupesään kasvamaan jonkun pienen kasvin ensi kesäksi? Maahumalahan ei suuria vaadi, samoin suikeroalpiakin voisi kokeilla.

dsc07422

Rakastan pieniä maakuntakirppiksiä, koska niistä teen yleensä kivoja löytöjä sopuhintaan. Tämän kauniin kynttilälyhdyn löysin Parkanosta parilla hassulla eurolla. Tässä lyhdyssä öljykynttilä jaksaa kylminä päivinä lepatella jopa kolme vuorokautta putkeen.

Suomen talvessa todellakin tarvitaan lisävaloa ja lyhdyt ovat oiva ratkaisu tähän, mikäli kynttilöiden ainainen sytyttely sormet kohmeessa ei haittaa. Haluaisin myös löytää jostakin aurinkokennokäyttöiset koristevalot, jotka voisin ripustaa kiiltotuhkapensaaseen ja pihapihlajaan. Löytyisikö teiltä suosituksia?

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Pikkuiset kynttilälyhdyt

  1. Tosi kauniita lyhtyjä sinulla. Minäkin olen hiukan heikkona lyhtyihin, mutta laiska tarpomaan ulkona sytyttämään niitä, joten parina viime vuotena olen pistänyt ledvalosarjan kolmeen lyhtyyn. Ei ole yhtä kaunis kuin oikea kynttilä, mutta palaa aina :)

    Sain muutama vuosi sitten lahjaksi Airamin valkoisen aurinkokennolyhdyn. Olen kovasti tykännyt siitä, mutta ihan talvellahan se ei toimi. Jossain vaiheessa marraskuuta vein sen varastoon. Ajattelen, että ehkä se pysyy kauemmin toimivana, jos en pidä sitä ulkona kaikissa sateissa silloin kun valo ei kumminkaan riitä sen toimintaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s