Lahjoituspuutarhan kevät

Kirjoittelin helmikuussa suunnitelmistani perustaa uudelle plotille pieni lahjoituspuutarha. Lahjoituspuutarhan istutussuunnitelma rakentuu vahvasti satokausiajattelun ympärille, jota olen jo harjoitellut Rivaripihaa pykätessäni. Satokausiajattelun ydintä lahjoituspuutarhassani on se, että kasvatan plotillani kestävästi vain sellaisia leikoiksi kelpaavia kukkia, heiniä ja oksia, mitkä siellä viihtyvät ja sen mukaan, mikä kunakin vuodenaikana on luontevasti ja luonnollisesti mahdollista.

Silmäilläänpä ensiksi lahjoituspuutarhan kevättä. Koska uudella plotilla kiertelee valkohäntäpeuroja poikueineen, täytyy minun huomioida tämä tontin erityispiirre istutussuunnitelmia ja kasvivalintoja tehdessäni. Kevään pääsato tuottuu erilaisista narsisseista (Narcissus), jotka eivät todistetusti nelijalkaisille maistu.

Olen kasvatellut Rivaripihalla narsisseja vuodesta 2015. Ne ovat osoittautuneet varsin luotettaviksi ja helpoiksi kevätkukkijoiksi, jotka ilahduttavat vuosi vuodelta yhä lisääntyvillä kukkavarsillaan. Erilaisia narsisseja on nykyisin varsin mukavasti saatavilla, eivätkä sipulien hinnat kohoa liian korkeaksi edes hieman erikoisemmilla lajikkeilla.

Erilaisia narsisseja löytyy nykyisin niin paljon, että ne jaetaan jopa neljääntoista toisistaan poikkeavaan ryhmään. Eri ryhmiin kuuluvia narsisseja on varsin helppoa yhdistellä toisiinsa kimpuiksi. Monet narskut myös tuoksuvat miellyttävästi.

Narsisseille kivoja kimppukavereita saa muun muassa helmihyasinteista (Muscari) tai tarhahyasinteista (Hyacinthus orientalis). Muscarien eri sävyiset siniset syventävät narskujen keltaisia tai oranssihtavia sävyjä. Vaaleanpunaiset puolestaan tuovat hempeyttä ja herkkyyttä asetelmiin. Tarhahyasinteista pidän oikeastaan enemmän jokusia vuosia vanhoina, jolloin ne eivät ole niin tymäkän tiiviitä. Rivaripihan ensimmäiset hyasintit on istutettu vuoden 2015 syksyllä. Sieltä ne metsänpohjasta nousevat yhä edelleen tervehtimään kevätaurinkoa

Keväisestä lahjoituspuutarhasta pitää löytyä myös napakat kasvustot pikkutalviota (Vinca minor) ja murattia (Hedera helix). Näiden kasvien vihannat varvut tuovat kivaa vaihtelua kukkakylläisiin kimppuihin. Rivaripihalla kasvaa paria hyvin kestävää murattia, joista otan pistokkaita lahjoituspuutarhaa varten. Lisäksi aion ostaa muutamia risareunaisia muratteja (Hedera helix ’Sagittifolia’), joihin ihastuin viime kesänä tavattomasti. Syksyllä penkkiin istuttamani yksilöt ovat selvinneet talvesta loistavasti, mutta ovat vielä liian pieniä jaettavaksi.

Miltäs kuulostaa? Tuleeko mieleesi jotain muuta peuravarmaa kevätkasvia, jota minun kannattaisi istutella narsissien seuraksi?

Suunnitelmissa lahjoituspuutarha

Instagramissa ja YouTubessa olen törmännyt lahjoituspuutarhureihin. Lahjoituspuutarhan (engl. Donation Garden) ideana on, että puutarhuri kasvattaa ja vaalii valitsemiaan kasveja ja lahjoittaa nämä sitten veloituksetta eteenpäin muiden iloksi. Koska minulla on nyt mahdollisuus ensimmäistä kertaa kasvattaa jotakin hieman isommassa mittakaavassa, suunnittelen lahjoituspuutarhan perustamista.

Asun pienellä, seniorivoittoisella paikkakunnalla. Ikääntyneiden naapurieni kanssa jutellessani olen todennut, että monella heistä ei ole perhettä lähipaikkakunnilla. He ovat usein kotihoidon varassa. Korona on entisestään supistanut heidän sosiaalisia verkostojaan, kun seurakunnan tai marttojen toiminta on ollut katkolla. Sama juttu heillä, jotka asuvat kuntamme hoivayksikössä.

Koska rakastan puutarhurointia ja koska haluan tehdä mielekästä vapaaehtoistyötä, ajattelin yhdistää nämä kaksi mielenkiinnon kohdetta perustamalla lahjoituspuutarhan. Haluan kasvattaa helpohkoja leikkokukkia ja lahjoittaa kuukausikimppuja naapuruston iäkkäille ja paikalliseen hoivayksikköön. Ajattelin myös, että hoivayksikössä esikasvatetut ruukut voisivat ilahduttaa. Ne, jotka kykenevät vielä ulkoilemaan ja pystyvät tekemään pieniä töitä vaikka pöydän ääressä, voisivat ilahtua ruukkupuutarhan hoidosta.

Olen laatinut alustavan suunnitelman kasvatettavista leikoista, hankkinut tarvittavat siemenet ja välineet ja valmistaudun esikasvatuskauteen. Näistä lisää seuraavassa postauksessa.

Mutta miltäs noin äkkiseltään lahjoituspuutarhan idea kuulostaa?

Mitä Rivaripihalle kuuluu?

Rivaripiha on täällä blogin puolella elänyt hiljaiseloa, vaikka Instagramista käy ilmi, että puutarhatauolla ei olla oltu. Olen pitänyt kirjoittamisesta taukoa ihan siitä syystä, että luen ja kirjoitan työkseni. Vuonna 2019 väittelin filosofian tohtoriksi ja tuona samana vuonna työllistyin tutkimushankkeeseen, joka on imaissut mukaansa. Koska päivät ovat kuluneet koneella, ei vapaa-ajalla ole juurikaan ollut haluja istua läppäri sylissä naputtelemassa.

Rivaripiha henkii edelleen luonnonmukaisuutta. Teen paljon siemenkylvöjä ja nautin kukkapenkkien niittymäisestä runsaudesta, jossa vuodenaikojen vaihtelu saa näkyä. Olen hylännyt ajatukset säntillisistä puutarhapenkeistä ja panostan istutusten suunnittelussa ilmavuuteen ja leppeisiin muistoihin lapsuuden värikkäistä heinikoista.

Tietoiset monimuotoisuuden lisäämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat lisänneet erilaisten öttiäisten sekä kaksi- ja nelijalkaisten määrää pihassamme. Suurin saavutus lienee siilin talvehtiminen pihamme reunalla, juuri siellä paikassa mihin kasasin lahopuuta, heinänkorsia, syksyn lehtiä ja sammalta kekokokoelmaksi. Oravat, metsähiiret ja erilaiset siivekkäät ovat puutarhamme vakiovieraita.

Vuonna 2020 teimme suuren ratkaisun ja ostimme oman talon 5000 neliön puutarhatontilla naapurikunnasta. Emme kuitenkaan ole hylkäämässä Rivaripihaa, vaan pidämme kahta kotia ainakin siihen asti, kunnes lapset ovat tarpeeksi vanhoja ja vastuullisia liikkumaan itsekseen. Viikonloput ja loma-ajan vietämme talolla, arkipäivät Rivaripihalla. Luulen, että siirrän Rivaripihan rungolliset marjapensaat ja pensasmustikat talolle ja panostan täällä marjoihin, jotka kelpaavat linnuille. Rivaripihaltahan löytyy pihlaja- ja koristeomenapuita. Myös punalehtiruusu on tullut siihen ikään, että se tekee jo kivasti kiulukoita. Vielä olisi kiva saada jokin koristeellinen marjapuu. Olen miettinyt marjapihlajaa, pylväspihlajaa, jossa on keltaiset marjat tai lumimarjaa, joka tekee vaaleanpunaisia marjoja.

Vuonna 2021 huomioni siis hajoaa kahden eri puutarhan hoitoon. Olen kuitenkin päättänyt, että talolla en vielä tee mitään dramaattista, vaan haluan rauhassa katsoa, mitä kasveja vanhalta pihalta nousee, miten valo pihalla kulkee ja taittuu ja millaista tuhoa peurat ja jänikset tontilla tekevät. Rivaripihalla tutkailen, mitä tälle pihalle sopimattomia kasveja voisin siirtää talolle ja merkkailen muistiin paikkoja, johon voisin istuttaa ikivihreitä pensaita tai havuja, narsisseja ja kurjenpolvia.

Mitä uusi vuosi tietää sinun puutarhassasi?

Kasvukauden kasvibudjetti

Uskaltaakohan tätä edes julkisesti sanoa ääneen, koska tästä joutuu kuitenkin tilille. Olen ajatellut, että tämän kauden kasvibudjettini olisi enintään vain 50 euroa. Tämä pitäisi sisällään kaikki kasvit; juurakot, taimet, sipulit, kaikki. Tämän 50 euron päälle minulla on Äiteeltä joululahjaksi saamani lahjakortti Ruoveden Viherrinki-myymälään. Tämä riittäköön.

Katse kulutuskäyttäytymiseen

Olen jo pidempään miettinyt sitä, miten puutarhuroinnistakin on tullut yksi varsin hyvin tuottava kulutuskulttuurin muoto. Kantar TNS:n Kotipuutarhatutkimuksen mukaan suomalaiset käyttivät vuonna 2017 huimat 562 miljoonaa euroa puutarha-alan palveluihin ja tuotteisiin. Vuoden 2018 tulokset julkaistaan varmaankin muutaman kuukauden sisällä, mutta uskoisin summan tuosta vielä kasvaneen.

Kotimaisen puutarhabisneksen kukoistaminen sinänsä on minusta oikein upea asia. Minua kuitenkin vaivaa omassa kulutuskäyttäytymisessäni se, että harrastukseen on alkanut kiinnittyä elementtejä, jotka koen ongelmallisiksi sekä henkilökohtaisen talouden että laajemmin yhteiskunnallisen vastuullisuuden näkökulmasta. Olen reilu kymmenen vuotta sitten pyristellyt irti turhasta shoppailusta ja kirppistelystä. Olen ollut tyytyväinen, kun kotimme ei enää tursua tavaraa. Viime vuonna kuitenkin huomasin, miten kuluttamisen eetos on kuin varkain hiipinyt myös puutarhaharrastukseni kylkiäiseksi.

Mihin sitä rahaa kuluu?

En edes uskalla laskea, kuinka paljon olen näiden neljän vuoden aikana käyttänyt rahaa puutarha-alan tuotteisiin. Joka ikinen vuosi olen ostanut säkkikaupalla erilaisia kasvualustoja, kuorikatetta ja lannoitteita. Olen myös haalinut työkaluja, ruukkuja, kasvitukia ja koristeita. Oma osansa on myös kulunut rakennusmateriaaleihin, puutarhakalusteisiin ja kaasugrilliin tykötarpeineen. Niin ja ne puut, pensaat, taimet, juurakot, sipulit ja siemenet. Tässä lähes kilpavarustelua muistuttavassa hamstrauksessa minua kismittää yksi perusarvojani vastaan kinnaava piirre: vastuullisuuden puute.

Harrastus vastuullisemmaksi

Yritän asteittain korjata kulutuskäyttäytymistäni vastuullisemmaksi, mutta puutarhaan liittyvien ostosten kohdalla minun tulee vielä skarpata ihan tosissani. Yritän kovasti vähentää muovin kulutusta perheemme kohdalla, mutta valitettavan moni puutarhaan liittyvä ostos kulkeutuu kotiin muoviin pakattuna. Kun harrastuksen etenemisen myötä tieto lisääntyy, huomaan myös, etteivät kaikki puutarha-alan yritykset toimi vastuullisesti. Olen tajunnut ostaneeni kotimaisista puutarha-alan verkkokaupoista kasveja, jotka eivät millään muotoa pärjää meidän oloissamme, vaikka niitä vyöhykkeillä I–III menestyviksi perennoiksi kovasti mainostetaan. Perennoja ne ovatkin eteläisessä Ruotsissa tai Tanskassa, mutta eivät meidän leveyksillämme. Minua myös kalvaa tieto, miten paljon vettä ja sähköä ammattimainen taimituotanto vaatii.

Yritän puutarhaharrastuksessani siirtyä askeleen kohti omavaraisuutta ja vierasvaraisuutta (Äitee, jakopaloja otetaan vastaan!). Tänä vuonna valtaosa puutarhaan istutettavista kasveista tuleekin kevään siemenkylvöistä, mikäli saan ne onnistumaan. Suuri osa siemenistä on lähituotantoa joko omalta pihalta, Äiteen perämettältä tai Instagramissa kohdatuilta puutarhatuttavilta. Muistan myös lahjoa muita puutarhan ystäviä siemen- tai taimiyllätyksillä. Huomion kohdistaminen kasvishoppailusta puutarhaan kokonaisuutena auttaa myös keskittymään siihen, mitä puutarhani ihan oikeasti mahtaa tarvita sekä ekologisuuden että viihtyvyyden kannalta.

Uskallatko sinä asettaa itsellesi kasvukauden kasvibudjettia?

Metsäpuutarhan talvi

Viides puutarhavuoteni on alkanut. Miten kovasti odotankaan, että pääsen taas kykkimään tiluksille, ihmettelemään kasveja ja tunkemaan sormeni multaan! Olen näiden vuosien aikana huomannut, että puutarhaan suunnatut silmäni havaitsevat yksityiskohtien ja yksittäisten kasvien lisäksi yhä suurempia kokonaisuuksia. Vaikka edelleen mietinkin metsäiselle tontille sopivia kasvivalintoja suht tarkkaan, pohdiskelen myös, millaisilla valinnoilla voisin lisätä Rivaripihan mielenkiintoa aktiivisen kasvukauden ulkopuolellakin.

Englannin kielessä on tavoittelemalleni lopputulemalle aivan oma terminsä: winter interest. On oikeastaan todella outoa, että täällä Suomessa emme juurikaan kiinnitä huomiota talveen yhtenä merkittävänä puutarhan vuodenaikana, semminkin kun talvi tuppaa täällä kestämään liki puolet vuodesta. Minun Rivaripihani on todella pieni, mutta muutaman seikan huomioimisella olen mielestäni onnistunut lisäämään puutarhani mielenkiintoisuutta aktiivisen kasvukauden ulkopuolella.

Linnut

Kyllä. Linnut ja muut vipeltäjät todella lisäävät puutarhan mielenkiintoa talvikuukausien aikana. Olen pyrkinyt vähentämään talven tympäisevyyttä houkuttelemalla puutarhaani lisää elämää talviruokinnan ja suojapaikkojen avulla.

Rivaripihalta löytyy useampia ruokinta-automaatteja niin linnuille kuin oravillekin. Linnut voivat herkutella myös erilaisilla tali- ja rasvaseoksilla. Pensasmaisilla kasvustoilla olen pystynyt lisäämään suojapaikkoja ruokailemaan tuleville lintusille.

Omaa silmääni miellyttävät kovasti nämä rasva-siemenseoksella täytetyt kookospähkinät, joita ainakin Hankkija ja Kodin tavaratalo myyvät. Käytämme perheessämme uudelleen lintujen tyhjentämät kookospähkinät siten, että huolellisen puhdistuksen jälkeen täytämme pähkinänkuoret itsetehdyllä rasva-siemen-pähkinäseoksella. Myös itsetehty seos tuntuu maistuvan linnuille oikein hyvin.

Kivet ja kallio

Olen siitä onnellisessa asemassa, että rivitalopihaamme rajaa muhkea ja sammaloitunut kallio, joka itsessään on upea katseenvangitsija. Kun ostimme asuntomme, koko kallio oli valtavien kuusien peitossa. Saimme kunnalta ja taloyhtiöltämme luvan puiden poistamiseen, joka avarsi näkymiä ja paljasti kallionseinämän kaikessa komeudessaan.

Pihaa rajaava kallio on puolestaan inspiroinut minua ronttaamaan tontille lisää kiviä. Omalta tontilta löytyneiden kivien lisäksi olen metsästänyt niitä niin Tori.fi:stä kuin tuttavien tiluksiltakin.

En voi vastustaa jäkälin ja sammalein patinoituneita kiviä, jotka lisäävät Rivaripihan mielenkiintoa etenkin silloin, kun kasvit eivät vielä pane parastaan.

Havut

Tuoreen kangasmetsän hengessä olen lisännyt Rivaripihalle erilaisia havuja. Osa havuista on vielä niin pieniä, että ne peittyvät lumen alle. Mutta varsinkin lumettomina kausina pienetkin havut lisävät kivasti puutarhan katsetta kosiskelevia kohtia.

Olen myös istuttanut havuja suuriin ruukkuihin ja toivon kovasti, että ne säilyvät hengissä ensimmäisestä talvestaan. Ruukuilla pystyn helposti luomaan pystysuuntaisia linjoja puutarhaan ja saan pienehkönkin havun näyttämään varsinaista kokoaan huomattavasti suuremmalta. Havuruukuissa suosin katteina käpyjä, kiviä ja köynnöstäviä tai versoilevia kasveja.

Ruukut

Ja kun ruukuista kerran tuli puhe, niin listataanpa nekin yhdeksi elementiksi, jolla voi lisätä kasvukauden ulkopuolista mielenkiintoa. Elämää nähneet betoni- ja terrakottaruukut ovat mielestäni kertakaikkisen ihania. Nuo kuvan betoniruukut patinoituvat yhden kasvukauden aikana.

Etenkin suuret, laadukkaat ja pakkasta kestävät ruukut ovat hintava sijoitus uutena ostettuina, mutta olen tehnyt hulppeita löytöjä Tori.fi:stä. En voinut uskoa silmiäni, kun eräs espoolainen herrasmies antoi ilmaiseksi valtavia italialaisia terrakottaruukkuja. Minä onnekas satuin saamaan nuo ruukut ja mies sai kiitokseksi kahvi- ja pullakassin.

Olisi kiva kuulla, millä tavoin sinä lisäät mielenkiintoa puutarhaasi etenkin kasvukauden ulkopuolella?

Metsäpuutarhan kevätkurjenmiekat

Viime keväänä Rivaripihalla kasvoi ensimmäisen kerran kurjenmiekkoja. Olin aikaisemmin kuvitellut, että kurjenmiekat selviytyisivät vain kivikkopuutarhamaisissa oloissa, mutta väärässä olin.

Maaliskuulla lumipeitteiden alta puskevat lumikurjenmiekat (Iris histroides ’George’) olivat henkeäsalpaava näky. Huhtikuulla myös kevätkurjenmiekat (Iris reticulata ’Harmony’, ’Alida’ ja ’Pauline’) liittyivät mukaan väri-iloitteluun.

Olen lukenut, että nämä pienikokoiset, varhain keväällä kukkivat kurjenmiekat tarvitsevat erinomaisesti vettä läpäisevän kasvualustan. Ajattelin, että ainoa tapa saada kurjenmiekat kukkiviksi asti olisi istuttaa ne ruukkuihin. Istuttelin niitä kuitenkin sinne tänne pitkin pihaa, niin kukkapenkkeihin kuin metsänpohjaankin, kokeillakseni, menestyvätkö kurjenmiekat lainkaan muissa oloissa. Olin todella hämmästynyt, kun etenkin suoraan humukseen istuttamani kevätkurjenpolvet puskivat huhtikuulla metsänpohjasta pintaan ja kukkivat hienosti useamman viikon.

Kurjenpolvet ruukussa

Myös ruukkuihin istuttamani kevätkurjenpolvet olivat menestys. Erityisen onnistuneeksi istutuskokeiluksi tämän tekee se, että ruukut olivat ulkona koko talven. En suojannut niitä pakkasilta tai kosteudelta, vaan ruukut talvehtivat pihapihlajien alla.

Luulen, että ruukkujen pohjalle rakentamani vaaksan korkuinen salaojitus oli näiden ruukkuistutusten pelastus. Rakensin salaojat männynkävyistä. Erotin salaojituksen multakerroksesta vettä läpäisevällä suodatinkankaalla ja varmistin, että ylimääräisen vesi pääsee norumaan ruukusta esteettä ulos. Käytin ruukuissa myös runsaalla hiekalla notkistamaani puutarhamultaa parantaakseni läpäisevyyttä. Tämän vuoden kurjenmiekkaruukut rakensin samalla tavoin kuin viime vuotiset, mutta nyt käytin hamppukuidulla terästettyä kylvömultaa kasvualustana.

Varhaiset kevätkukkijat

Varhaiset kurjenmiekat monine eri värisävyineen ovat aikaisten kevätkukkijoiden aatelistoa talventähtien (Eranthis hyemalis), lumikellojen (Galanthus) ja krookusten (Crocus) rinnalla. Kunhan sipulit muistaa istuttaa hyvin vettä läpäisevään kasvualustaan, voi aikaisin keväällä kokea todellista värien ja muotojen hurmaa.

Kevään siemenkylvöt

Olen viimeiset viikot miettinyt ankarasti kevään siemenkylvöjä. Koska minulla ei ole taimetustilaa juuri nimeksikään, suosin siemenkylvöissä pakon sanelemana ”throw and grow” -menetelmää. Suorakylvöt sopivat meikäläisen pirtaan kaikkein parhaiten, mutta joitakin lajikkeita kylvän sisätiloissa varhaisemman kukinnan takaamiseksi.

Punakosmos

Viime vuonna kylvin punakosmokset (Cosmos bipinnatus ’Velouette’) huhti- toukokuussa kasvatusnappeihin. Lyhyen esikasvatuksen jälkeen ruukutin kosmokset nappeineen ja siirsin ne ulos jatkamaan kasvuaan. Kun kasvit olivat noin puoli metrisiä, istutin ne ruukuista kukkapenkin tyhjiin rakosiin.

Lämmin kesä takasi sen, että kosmokset kukkia loimottivat jo heinäkuun alusta lähtien. Oma kosmospelto oli todella viehättävä. Viikoittainen kastelu merileväuutteella kyllästetyllä vedellä ja lakastuvien kukkien poisto takasivat upean ja pitkälle syksyyn kestäneen kukinnan. Tänä vuonna kylvän uuden satsin Velouettea, sillä rakastan juuri tämän lajikkeen monivärisyyttä.

Auringonkukka

Viime keväänä poikaseni oli piilotellut minulta salaa auringonkukan siemeniä pitkin puutarhaa. Oli ihana yllätys, kun sieltä täältä avautui kukkia, jotka olivat kovasti pörrinkäisten mieleen.

Poikasen sissipuutarhurointi sai minut pinkaisemaan siemenkaupoille, sillä olin Instagramissa nähnyt toinen toistaan upeampia auringonkukkalajikkeita. Hamstrasin täksi vuodeksi lyhyeen esikasvatukseen auringonkukat (Helianthus) Double dandyn, Ms Marsin, Sonjan ja Ruby sunsetin. Osan siemenistä poikanen saa jälleen piilottaa pitkin maita ja mantuja siltä varalta, että minun esikasvatukseni eivät onnistuisikaan.

Yksivuotinen lupiini

Ihka ensimmäisenä puutarhakeväänäni erehdyin kylvämään komealupiinia (Lupinus polyphyllus) kukkapenkkiini. Se otti ja valloitti penkin alta aikayksikön, joten viime vuonna tartuin lapioon ja kaivoin peijakkaan juurineen päivineen ylös. Pidän kuitenkin lupiineista kovasti. Aikomuksenani on kokeilla, ratkaisisiko yksivuotinen lupiini (Lupinus hartwegii) kaipuuni sopuisasti.

Yksivuotiset lupiinit ovat hyvin samankaltaisia kuin kuvassa näkyvä komealupiini. Huomattavin ero nähdäkseni on se, että yksivuotinen lupiini kasvaa vain noin 40 senttimetriä korkeaksi.

Laareistani löytyy vielä useita muita siemenpakkauksia. Täytyy ajatuksella pohtia piha läpi, mihin kohtaan puutarhaa ja kuinka paljon yksivuotisia tänä vuonna mahtuu. Köynnökset laitan suorakylvönä suuriin ruukkuihin huhti-toukokuussa kevään lämpötiloista riippuen. Kesällä Rivaripihalla köynnostelee päivänsineä, hyasinttipapua ja tuoksuherneitä.

Kuukauden kasvi: orvokki

Onko teille koskaan käynyt niin, että lempikasvianne tiedusteltaessa huomaatte vaihtavanne sitä aina kasvukauden vaiheen mukaan? Minulle nimittäin on. Osittain tästä syystä Rivaripihalla käynnistyy uuden vuoden kunniaksi Kuukauden kasvi -kirjoitussarja. Kirjoitussarjassa käsittelen kunkin hetken suosikkikasvejani ja valotan syitä, miksi juuri tuo kasvi on minulle niin tärkeä.

Tammikuussa ajatukseni ovat orvokeissa. Tammikuu on kenties hieman outo ajankohta fiilistellä orvokkeja, mutta näissä kasveissa kiteytyy tulevan kasvukauden väriloisto varhaisesta keväästä myöhään syksyyn. Orvokit onnistuvat aina, myös meiltä suurpiirteisimmiltä puutarhureilta.

Ensi viikolla lykkään kookosmultaan ensimmäiset siemenkylvöt. Idätykseen menevät violetti ’Penny Violet’, musta’ Black King’ ja rimpsureunainen sininen ’Gams’. Tarhaorvokkien lisäksi haluan lisätä Rivaripihan tuoksuorvokkivalikoimaa. Kylmäkäsittelyn kautta yritän saada itämään ’Memories’ ja ’Queen Charlotte’ -lajikkeita.

Orvokeissa minua kiehtoo ensinnäkin niiden uskomaton sitkeys. Rivaripihalla jotkut orvokit ovat kehittäneet nuppuja jopa lumipeitteen alla. Orvokit eivät säikähdä kylmää, vaan päinvastoin säätävät volat kaakkoon ja pistävät tallaa pohjaan viileässä. Tästä syystä orvokit ovatkin mitä mainioimpia ruukkukasveja kevään ja syksyn viileydessä.

Orvokeissa ihanaa on myös värikirjo ja tuoksu, joka sopii mainiosti tuoksuyliherkän nuuskuteltavaksi. Nuukaa puutarhuria puolestaan viehättää orvokkien uskomaton uusiutumis- ja lisääntymiskyky. Olen elvyttänyt karrelle palaneita kasveja kukkiviksi leikkaamalla ne maata myöten ja lisäämällä hieman merileväuutetta kasteluveden joukkoon. Lisää kasveja saa helposti siemenkylvöjen kautta.

Orvokeilla on myös uskomaton kyky muuttaa inhokkivärit varsin siedettäviksi. En oikein pidä oranssista, mutta jostain ihmeellisestä syystä oranssit orvokit ovat kerrassaan viehättäviä. Kumma juttu.

Rivaripihan ensimmäiset orvokit olen ostanut aina huhtikuussa. Nyt toivon, että siemenkylvöjen kautta saisin kukkivaksi valtaosan ruukkuihin tulevista orvokeista jo maaliskuun aikana. Peukut pystyyn!

Kahden kattilan hernepasta

Kenties paras, helpoin ja nopein hernepastan ohje tulee tässä. Ei tahnojen tekemistä, ei massiivista pilkkomista, ei paahtamista. Vain kaksi kattilaa. Aperitiivina lyhyt tarina.

Olemme perheessämme vähentäneet tuntuvasti lihansyöntiä viime kesästä lähtien. Perheen aikuiset ovat käytännössä kasvissyöjiä, joskin käytämme vastuullisesti kalaa ja kananmunia. Lapsemme saavat kotioloissa pääsääntöisesti kasvisruokaa, mutta koulussa ja päiväkodissa ovat sekasyöjiä. Syyt muutokseen ovat moninaiset: Minä olen huolissani ilmastosta ja suvun syöpätilastojen vaikutuksesta omaan ja lasteni terveyteen. Siippa puolestaan kantaa huolta tuotantoeläinten kohtelusta ja pohtii ihmisen oikeutta riistää lajityypillinen elämä toiselta tuntevalta lajilta.

Lapsillemme meidän vanhempien ruokatottumusten muutos on ollut yllättävän kova paikka. Lapsinäkökulman voi ymmärtää, kun tietää, että 5- ja 8-vuotiaiden ehdottomia lempiruokia ovat pasta bolognese, lihapullat, jauhelihatacot ja kanapitat. Niinpä meidän vanhempien tehtävä on kehittää kasvisruokia, jotka saavat suut napsaamaan ja liharuuat unohtumaan edes hetkeksi.

Ja avot: nyt on Sannan keittiössä loihdittu Kahden kattilan hernepasta, jota on vesi kielellä pyydetty useampaan otteeseen lounaaksi tai päivälliseksi. Hitaasti lämpenevä esikkokaan ei tarvinnut kuin yhden maistelukerran, jonka jälkeen annos kelpuutettiin vakkariksi arkiruokien listoille.

Kahden kattilan hernepastan ohje

(2 aikuista + 2 lasta)

300 g kuivaa spaghettia tai muuta mieleistä pastaa
vettä
50 g voita
oliiviöljyä
1–2 valkosipulin kynttä
1 ps kotimaisia pakasteherneitä tai 200 g tuoreita herneitä
mustapippuria
sormisuolaa
sitruunamehua
parmesan-juustoa

1. Mausta pastan keitinvesi kunnolla suolalla. Laita pasta kiehuvaan veteen. Pasta on kyllin kypsää, kun siinä on purutuntumaa jäljellä.
2. Pastan kypsyessä kuori ja pilko valkosipuli ohuiksi viipaleiksi. Kuullota viipaleet kevyesti kasarissa voi-öljyseoksessa. Älä ruskista!
3. Lisää pakasteherneet kasariin ja kuullota hetki. Heitä joukkoon pari ruokalusikallista pastan keitinvettä. Mausta mieleiseksesi mustapippurirouheella, sormisuolalla ja lorauksella sitruunamehua.
4. Pyöräytä herneet kypsän pastan joukkoon, raasta annoksen päälle parmesan-juustoa ja tarjoile heti.
5. Hämmästele, kuinka nopeasti tämä herkkupasta katoaa innokkaiden ruokailijoiden suihin.

Rachael Gorjestani

Jonathan Pielmayer

Hyvinvointia puutarhasta

Kun neljä vuotta sitten ostimme Rivaripihan omaksenne, en saattanut aavistaakaan, millainen hyvinvoinnin lähde pienestä puutarhasta minulle muotoutuisi. Puutarhan hyvää tekevä vaikutus konkretisoitui minulle todenteolla talvella 2016, kun möyrin syvällä kaamosmasennuksessa ja tajusin kaipaavani puutarhaani todella paljon. Parissa vuodessa Rivaripihasta oli tullut minulle ikään kuin salaa monellakin tapaa tärkeä.

Oma tila

Ärsykkeille herkkänä introverttina kaipaan paljon omaa tilaa ja rauhaa, jotta voin ladata akkujani arjen kuormasta selvitäkseni. Puutarha on osoittautunut oivaksi paikaksi löytää tilaa ja hiljaisuutta pikkulapsiperheen arjessa. Vaikka perheemme nuorimmainen – se papupata – viihtyy erinomaisesti puutarhassa, saan hänelle pikkutehtäviä antamalla sopivasti myös omaa tilaa ja aikaa hengähtää.

Oma tila tarkoittaa myös konkreettista tilaa, jossa asiat on järjestetty minun mieleni mukaan. Kodin sisätiloissa joutuu tekemään paljon kompromisseja muiden hyväksi ja makumieltymysten huomioimiseksi. Puutarha on kuitenkin alusta alkaen ollut minun ”huoneeni”, jonka ”sisustusratkaisuissa” minun ei tarvitse huomioida muiden tarpeita ja mieltymyksiä. Pihakalliomme takana oleva leikkipuisto mahdollistaa myös sen, ettei puutarhassa tarvitse huomioida lasten tarpeita – keinut, hiekkikset, karusellit ja muut kun löytyvät heti rajan takaa.

Luovuuden koekenttä

En aikaisemmin ole pitänyt itseäni visuaalisesti luovana ihmisenä. Puutarhan myötä olen kuitenkin löytänyt tämän luovuuden lajin myös itsestäni. Mietin paljon puutarhani luontaista metsäpuutarhan henkeä kasvivalintoja pohtiessani. Mallailen kasviyhdistelmiä ja tunnustelen, miten erilaiset värit, lehtimuodot ja pintarakenteet toimivat yhdessä.

Luovuus korostuu myös silloin, kun otan puutarhastani valokuvia. Valokuvien myötä mietin valoa, puutarhan rakenteita, kasvivalintoja ja eri vuodenaikojen ilmettä. En ajattele puutarhaani joskus valmiina tilana, vaan näen sen ennemminkin luovuuden koekenttänä, joka muuntuu ja muokkaantuu minun ja luonnon yhteistyön seurauksena.

Hetkeen kiinnittymistä

Ruuhkavuosien pyörityksessä tarvitsen asioita, jotka ovat tässä ja nyt. Esimerkiksi siementen kylväminen, pikkuisten taimien kouliminen ja uudelleen istuttaminen ovat ihanan automaattista puuhaa, jossa sormet käyvät hetkeen keskittyen. Siemenkylvöissä ja taimien käsittelyssä on mielestäni jotain samaa kuin käsitöissä, joita harrastan etenkin talvikuukausina. Vaikka pienten taimien käsittelyssä vaaditaan voimakasta keskittymistä juuri siihen hetkeen, työtä tehdään kuitenkin tulevaisuutta – tulevan kasvukauden kukkaloistoa – ajatellen. Samoin käsitöissä mieli on tiukasti kiinni ohjeen seuraamisessa, vaikka tavoitteena on se maailman ihanin neulepaita tai -takki.

Ulkoilmaa, valoa ja liikuntaa

Kun puutarhurointi on talviaikaan tauolla, ajattelen puutarhaani päivittäin, teen suunnitelmia tulevalle kasvukaudelle ja unelmoin erilaisista pikkuprojekteista, joita puutarhassani voisin toteuttaa. Huomaan myös kaipaavani ulkoilmaa ja luontaista liikuntaa, jota puutarhurointi minulle suo.

Ulkoilun ja hyötyliikunnan lisäksi puutarhuroinnissani on kyse valon määrän maksimoinnista. Elän puoliteholla lokakuusta maaliskuun puoliväliin johtuen suurelta osin eteläisen rannikkoseudun synkän harmaasta kaamoksesta. Kun päivät pitenevät ja kevään valon myötä puutarhassa vietettävä aika kasvaa, kohenee myös mielialani.

Voi rakas Rivaripihani, en voisi enää ajatella elämää ilman sinua ja hyvää tekevää vaikutustasi!