Valloittava vaaleajouluruusu metsäpuutarhassa

Vanhoja valokuvia varmuuskopioidessani törmäsin kuvaan, johon olin ikuistanut kotimaisen vaaleajouluruusun (Helleborus niger) taimen puutarhassani. Olin ostanut tuon jouluruusun lähikaupastani joulukuussa 2015. Näin todella paljon vaivaa, että sain sen pidettyä saviruukussaan hengissä kevääseen asti. Annoin kasville kylmäkylpyjä tuomalla lunta sen juuristolle. Välillä siirsin sen terassille happihyppelylle. Toisinaan kyselin somessa hermostuksissani ohjeita, kun lehdet käpristyivät paperimaisiksi ja murentuivat sormissa palasiksi.

Vasta kun siirsin sen pysyvästi terassin oven viereen lattialle, jossa on lievästi vetoista, jouluruusu alkoi pukata uutta lehteä ja voi silmin nähden hyvin. Tosin kun olin istuttanut jouluruusun pihapihlajien juurelle pykättyihin kohopenkkeihin, kevään 2016 yllätysaurinkoinen huhtikuu korvensi nuo ihanat vihreät lehdet kermanvaaleiksi korpuiksi. Ajattelin, että kasvi löisi tässä vaiheessa viimeistään hanskansa naulaan ja käskisi minun pitää tunkkini.

Yllätys oli melkoinen, kun marraskuun lopussa bongasin pihlajan lähettyviltä uutta kasvustoa, josta ei voinut erehtyä. Vaaleajouluruusuni oli hengissä ja se oli ajatellut kaikista koettelemuksistaan huolimatta kukkia!

Rakensin kasville huolellisesti väljän talvisuojauksen havuista ja kuivuneista tuoksuherneen varsista. Kävin tuon tuosta kuikkimassa, että kasvilla olisi kaikki kunnossa. Huhtikuussa 2017 se ilahduttikin minua varsin kauniilla kukinnallaan.

Vuonna 2017 jouluruusu jaksoi tehdä vain yhden kukan kukkivaksi asti, mutta millainen kaunokainen tuo kukka olikaan! Varsi oli huikean paksu, lehdistö elinvoimainen ja itse kukinto vain parani vanhetessaan.

Tänä vuonna vaaleajouluruusuni otti keväästä kaiken ilon irti. Aavistelin jo viime joulukuussa bongattujen nuppujen perusteella, että kukinta olisi runsaampaa kuin vuosi sitten. Tein jälleen ilmavat talvisuojaukset havuista kasvin päälle ja odottelin kevättä.

Ihana lupaus keväästä saatiin maaliskuun loppupuolella, kun jouluruusun kukat alkoivat väkipakolla puskea tietään ulos hangen läpi. Vaaleajouluruusu vaikutti nauttivan viileästä (no okei, kylmästä) keväästä ja jaksoi kukkia huimat kuusi viikkoa putkeen.

Pidän kovasti tavasta, jolla vaaleajouluruusu ikääntyy. Ainakin tässä minun kohopenkissäni jouluruususta tulee intensiivisen roosa. Myös tähtimäiset siemenkodat ovat superkauniit ja ne pidentävät kasvin koristeellisuutta pitkälle kesäkuuhun.

Tänä vuonna onnistuin keräämään tästä yksilöstä siemeniä ja toivon, että onnistun kasvattamaan juuri tämän kasvin määrää puutarhassani. Ja mikäli lähikaupastani löytyy jälleen juuri tätä samaa kasvia joulukukkamyynnistä, niin mukaani lähtee takuuvarmasti useampikin yksilö.

Advertisement

Metsäpuutarhan parhaat sipulikasvit

Olemme asuttaneet Rivaripihaa nelisen vuotta, joten minulla on vuonna 2019 alkamassa viides puutarhavuosi. Näiden vuosien aikana olen löytänyt sipulikasveja, joita ilman en enää osaisi metsäistä puutarhaani kuvitella. Nämä sipulikasvit ovat osoittautuneet hyviksi valinnoiksi mustikkapohjalla varustetulle mäntykangastontille sekä tyylinsä että kestävyytensä puolesta.

Narsissit Thalia ja Thalia Sun

Pidän orkideanarsissien (Narcissus Triandrus-ryhmä) herkän vaatimattomasta muodosta. Thalia-lajikkeiden ujosti nyökkäävät kukat ovat  kapeahkot ja viehkon tuoksuvat. Rivaripihalla orkideanarsissin eri lajikkeet kukkivat touko-kesäkuussa. Ensimmäiseksi puhkeaa kukkaan vaaleankeltainen ja piskuinen Havera, ja pian tämän jälkimainingeissa Thaliat aloittavat runsaan kukintansa.

Suositulla valkoisella Thalia-lajikkeella on sisar  nimeltä Thalia Sun. Tämän lajikkeen torvi on hennon vaaleankeltainen ja tuo mukavaa kontrastia muuten vaatimattomaan kukintoon. Pidän Thalia Sunista kenties enemmän kuin yksivärisestä. Erityisen hurmaava Thalia Sun on puistolemmikkien ja kevätkaihonkukkien seurassa.

Orkideanarsissien sanotaan olevan hieman talvenarkoja, mutta täällä Rivaripihalla ne ovat kukoistaneet vuodesta toiseen aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Olen istuttanut Thaliani suoraan humusrikkaaseen, hiekansekaiseen metsänpohjaan ja huolehdin vuosittain niiden lannoituksesta kukinta-aikaan luonnonmukaisella luujauholla.

Persiansinililja

Persiansinililjat (Scilla mischtschenkoana) asuttavat pihapihlajien alle rakentamaani kohopenkkiä. Ne ovat huomattavasti rotevampia kuin posliinihyasintit (Puschkinia scilloides), joihin ne toisinaan sekoitetaan.

Tähtimäiset kukat ovat hennon vaaleansiniset. Kukat avautuvat heti kukkavarren noustessa maasta. Kukinnan edetessä kasvista kuitenkin kasvaa reilu vaaksan mittainen yksilö.

Erityisen kauniita persiansinililjat ovat yhdistettyinä pinkkeihin kukkiin. Yritin lisätä shokkipinkkiä himalajanesikkoa (Primula rosea ’Gigas’) pihlajapenkkeihin pari vuotta sitten, mutta tänä keväänä en nähnyt niistä vilaustakaan. Keväthurman varmistaakseni istuttelin tänä syksynä hempeän vaaleanpunaista pikkusinililjaa (Scilla bifolia ’Rosea’) persiansinililjojen väleihin.

Kevätkurjenmiekka

Tänä keväänä ihastuin suorilta kevätkurjenmiekkojen (Iris reticulata) intensiivisen väriseen kukintaan. Olen istuttanut kevätkurjenmiekkoja penkkiin, jonka mullosta peittää suht tiivis pikkutalviokasvusto. Tanakat sipulikasvit jaksavat puskea maanpeittokasvin läpi ilman vaurioita.

Istutin kevätkurjenmiekkoja myös suoraan metsänpohjaan. Suureksi yllätyksekseni myös ne nousivat todella upeasti ja kukkivat useamman viikon, vaikka kevät oli kaikkea muuta kuin leppeä.

Rivaripihan kasvuolosuhteet huomioiden suhtaudun kevätkurjenmiekkojen kasvatukseen yksivuotisina. Niinpä siis kykin jälleen tänä syksynä istutuspuuhissa ja lykkäsin liki sata kurjenmiekan sipulia penkkeihin ja metsänpohjaan. Toivottavasti talvi on suotuisa ja ensi keväänä saan taas nauttia hengästyttävästä väriloistosta.

Idänsinililja

Idänsinililja (Scilla siberica) on minulle kaikkea muuta kuin arkinen kevätkukkija. Kaikista aikaisista kevätkukkijoista juuri idänsinililjat viihtyvät erittäin hyvin Rivaripihalla. Jo näiden neljän vuoden aikana olen nähnyt, miten kasvustot suurenevat sivusipulien ja siemenlisäyksen ansiosta.

Erityisen kauniilta idänsinililjat näyttävät metsänpohjassa humuksen ja mustikanvarpujen keskellä. Olen istuttanut sipulit 3–5 kasvin ryhmiin suhteellisen harvaan, jotta skillojen kukinta-aikaan lähes joka puolella puutarhaa olisi sinisiä jalokivikimppuja.

Vaikka pidänkin kovasti isänsinililjan tummansinisestä perusmuodosta, olen myös ostanut niille kaveriksi vaaleammansinistä ’Spring beauty’ -lajiketta. Toivon, että ensi keväänä skilloja olisi pihalla jopa pienien kevätkimppujen tarpeiksi.

Kirjopikarililja

Alkuun arastelin kirjopikarililjan eksoottista ruutukuviota ja ajattelin, ettei kasvi kenties sovi luonnonmukaiselle Rivaripihalle. Toisin kuitenkin kävi, kun kokeiluna istutin kymmenisen sipulia huonokuntoiselle nurmikonpläntillemme.

Kirjopikarililjan kellomainen kukinto on todella kaunis huojuessaan kevättuulten mukana. Tänä syksynä hamstrasin alennuksesta pari sataa sipulia lisää ja istuttelin niitä kostealle pohjoispuolen etupihalle, joka kasvaa harvaa nurmea. Lisäsin kirjopikarililjoja myös terassia lähinnä  olevaan kukkapenkkiin, jossa kasvaa keväisin mm. erilaisia vuokkoja.

Yhden huonon puolen kirjopikarililjoista kuitenkin keksin. Ne vetävät liljakukkoja puoleensa kuin valo vaaksiaisia. En ole aikaisempina vuosina liljakukkoja pihaltani tavannut, mutta kirjopikarililjojen myötä listin niitä useampia kevään aikana.

Tähtitulppaanit

Istutin tähtitulppaaneja (Tulipa humilis) ensimmäisen kerran vuosi sitten ja se oli menoa se. Vaikka tähtitulppaanit ovatkin lyhytvartisia, niiden olemus ja intensiteetti värin suhteen ei kalpene korkeampien tulppulajikkeiden rinnalla.

Olen istuttanut tähtitulppaaneja perennojen väliin kohopenkkeihin. Lähinaapureina tähtitulppaaneilla on jouluruusuja, kärhöjä, purppuraheisiangervo ja kellukoita.

En voisi kuvitella Rivaripihan kevättä ilman sipulikasveja. Vaikka täällä viihtyy jonkun verran aikaisin keväällä kukkivia perennoja (esimerkiksi pikkutalvio, kevätkaihonkukka, vaaleajouluruusu ja tuoksuorvokki), sipulikasvit virittävät kasvukauden alkuun kunnon värifanfaarilla. Näitä kuvia katsellessa usko ensi kevään ihanuuteen sen kuin vahvistuu.

Puutarhavuoden onnistujat TOP 5

Hups, edellisestä kirjoituksesta on liki vuosi aikaa. Kokopäivätyön ja pikkulapsiperheen tetris on välistä niin kiihkeätempoista, että toisinaan sitä joutuu jättämään keskittymistä ja aikaa vievät harrastukset vähemmälle huomiolle.

Puutarhurointia en ole jättänyt, ja tämän harrastuksen jatkumisesta kielii säännöllisesti päivittynyt Rivanripihan Sannan Instagram-kuvagalleria. Silmäilin tämän poikkeuksellisen kuuman ja kuivan puutarhavuoden kuvia ja nappasin sieltä viisi Rivaripihan kukkeinta kasvia. Tässä puutarhani onnistujat vuodelta 2018:

SIJA 5: AKILEIJAT (Aquilegia)

Akileijakasvustot runsastuvat vuosi vuodelta. Tänä vuonna minua ilahduttivat erityisesti ’Barlow’-lajikkeet ja mummon myssyjä muistuttavat ’Petticoat pink’- ja ’Tower light blue’ -lajikkeet.

Lehtoakileijojen lisäksi valkoinen kääpiöjapaninakileija (Aquilegia flabellata var pumila ’Alba’) ja tunnistamaton, kenties jaloakileija (Aquilegia caerulea hybrida ’Mc Kana’) kukkivat tänä kesänä hyvin kauniisti. Kääpiöjapaninakileijaa yritän lisätä siemenestä terassipenkin reunuskasviksi, niin suloinen se on.

SIJA 4: PALAVA RAKKAUS (Lychnis chalcedonica)

Tämän vuoden super yllättäjä oli vaaleanpunainen palava rakkaus ’Carnea’. Tämä pitkän huiskea kaunotar aloitti kukintansa varhain kesäkuussa. Kukintaa riitti aivan marraskuun ensimmäiselle viikolle asti – kiitos uskollisen ohikukkineiden kukintojen poistamisen.

Rakkauteni tätä kasvia kohtaan leimahti kuluneen kasvukauden aikana niin suureksi, että nyt on hakusessa kasvin valkoinen ’Alba’-lajike.

SIJA 3: KÄRHÖT (Clematis)

Rivaripihalla oli todellinen kärhöjen kesä. Vaikka sainkin olla alituiseen kastelemassa nuoria kasveja, kaikki vaivannäkö kesäkuumalla todellakin kannatti.

Kenties parhaiten kukkivat pienikukkaiset kello-, viini- ja tiukukärhöt. Näiden lisäksi lumikärhö ’Paul Farges’ oli kukinnassaan täysin omaa huikeaa luokkaansa. Äitini luona ihastuin herkkään pensaskärhöön (Clematis recta) ja toivonkin, että löydän tuon kauniin kasvin myös Rivaripihalle.

Ensi keväänä saakin jännätä, miten alppikärhöt (Clematis alpina) ’Pink flamingo’, ’Cecile’ ja ’Helsingborg’ lähtevät kasvuun.

SIJA 2: PUNAKOSMOS (Cosmos bipinnatus ’Velouette’)

Olen ennenkin kasvattanut kosmoksia siemenestä, mutta tänä vuonna Mustilan puutarhan arvontavoittona valitsemani ’Velouette’-lajike on kuin minulle tehty. Sen moniväristen kukkien väriskaala liukuu aivan tumman viininpunaisesta puhtaaseen valkoiseen.

Pidän kovasti siitä, että yhdestä paketista siemeniä saa näin moniulotteisen kukkatarhan aikaiseksi.

Kosmoksetkin kukkivat heinäkuun puolivälistä ensimmäisiin yöpakkasiin asti, kun muisti ahkerasti nyppiä pois ohikukkineet kukinnot. Ja kyllä, ensi vuoden siemenet tästä lajikkeesta on jo hamstrattu.

SIJA 1: MAKSARUOHOT (Sedum / Hylotelephium)

Rivaripihan kasvikuninkaallisen titteli menee ansaitusti maksaruohoille. Nämä ryhdikkäästi vartensa kantavat kaunokaiset ovat hurmaavia keväällä pilkistävistä lehtiruusukkeista aina ruskan käsittelemiin täysimittaisiin kasveihin saakka. Erityisen häikäisevä tänä vuonna on ollut komeamaksaruoho (Hylotelephium) ’Herbstfreude’.

Aurinkoisella harjumaastollamme viihtyy useampikin lajike. Olen haalinut aika tavalla tummalehtisiä syysmaksaruohoja. Hakusessa on vielä jokin valkokukkainen lajike.

Olipa muuten vaikea valita vain viisi kulunutta kesää värittänyttä kasvia. Erinomaisesti esiintyneitä kasveja tänä vuonna olivat myös monet kurjenpolvet, pionit, varjoliljat, kevätkurjenmiekat ja jouluruusut.

Taidankin jossakin vaiheessa tehdä ihan oman postauksensa kevätpuutarhan parhaista kukkijoista. Siihen postaukseen saadaankin useampi uusi sipulikasvituttavuus.

Piippahattuja näkyvissä

Ja ei, en viittaa otsikoinnilla tonttuihin, menninkäisiin tai muihinkaan puutarhan taikaeläviin vaan sipulikasvien piippoihin, joita on pieneksi harmikseni alkanut puskea esiin useammasta paikasta.

Meillä täällä etelärannikolla talvi on ollut leuto ja sateinen. Ensimmäiset vihreät piipot huomasin jo ennen marraskuun puoliväliä. Luullakseni tuo yksilö on rohkea persiansinililja (Scilla mischtschenkoana), joka kuvittelee selviävänsä rannikon lumettomasta talvesta ja viimasta ilman minkäänlaisia suojauksia.

Kukkapenkistä puskee myös jotain todella tanakkaa sipulikasvin kasvua. Tämä voi olla jotain narsissia, joita tässä penkissä on useampaakin lajiketta. Tête-à-tête narsissithan (Narcissus ’Tête-à-tête’) ovat kukkineet Rivaripihalla jo syyskuusta.

Helmililjat (Muscari armeniacum) ovat meidän puutarhassamme noudattaneet omaa mysteeriaikatauluaan jo kolmatta vuotta. Ensimmäisenä vuonna helmililjat kukkivat syksyllä, toisena vuonna heinäkuussa. Tänä vuonna bongasin muutaman kukan keväällä, mutta pääkukinta ajoittui taas syksyyn. Myös nämä maahan upottamani uudet sipulit ottivat ja tekivät lehdet heti muutama viikko istutusten jälkeen. Luulen, että saan jälleen kerran heittää hyvästit keväällä sinisenä kukkivalle lahokannon ympäristölle.

Myös ruukkuihin istutetut pikkusipulit, kuten kevätkurjenmiekat (Iris reticulata), krookukset (Crocus) ja helmililjat (Muscari armeniacum) ovat ottaneet varaslähdön kevääseen. Olen hyväksynyt sen, että en pysty sipulikasvien kanssa milloinkaan pelaamaan varman päälle. Nyt todellakin toivon joko runsaita ja pysyviä lumisateita tai mahdollisimman leutoa talvea, jotta saisin nauttia mahdollisimman monipuolisesta kevätpuutarhasta kaikkine istuttamine sipulikasveineen.

 

 

Pihlajapenkki vuonna 2018

Rivaripihalla kasvaa kaksi vanhahkoa pihlajaa (Sorbus aucuparia) keskellä tonttia. Kun muutimme tänne, pihlajia ympäröi sankka mustikanvarpujen matto. Näin heti sieluni silmin, että pihlajien ympäristöä voisi monipuolistaa, joten ensimmäisenä puutarhakesänä kolmasosa mustikanvarvuista sai häädön pihlajien ympäriltä. Olen kuluneiden kolmen vuoden aikana hissukseen hakenut pihlajapenkiksi nimetyn alueen henkeä ja luulen, että ensi vuosi on ensimmäinen, kun minun ei tarvitse täyttää penkin koloja yksivuotisilla kesäkukilla.

Kevät polkaisee käyntiin auringontähden (Eranthis hyemlis ’Schwefelglanz’) aloittaessa shown. Kevään edetessä persiansinililja (Scilla mischtschenkoana) ja himalajanesikko (Primula rosea ’Gigas’) muodostavat kerrassaan herkullisen liiton. Seuraavana penkistä nousee englanninsinililjaa (Hyacinthoides non-scripta) ja rohtoimikkää (Pulmonaria officinalis ’Dark vader’).

Ennen kuin akileijat alkavat tykityksensä, pihlajapenkissä pitäisi kukkia perhosorvokki (Viola sororia) ’Rubra’ ja pihlajia vasten kiipeilevä alppikärhö (Clematis alpina) ’Helsingborg’. Väripalettia raikastaa valkoiset suvikellon (Leucojum aestivum) kukinnot.

Keskikesä on yhtä sinisen juhlaa, kun penkin valtaavat ensiksi ’Blue Barlow’-lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris). Muutamaa viikkoa myöhemmin päästään ihailemaan loistokurjenmiekka (Iris sibirica) ’Concord Crushin’ kukintaa, jota kehystävät nietospensaan (Deutzia ’Yuki Cherry Blossom’) herkän vaaleat kukinnot.

Loppukesällä penkin väritys alkaa mehevöityä, kun komeamaksaruohokasvusto (Hylotelephium ’Herbstfreude’) alkaa saavuttaa täyden mittansa purppuraheisiangervon (Physocarpus opulifolius ’Little Devil’) rinnalla. Haluaisin myös löytää purppuraheisiangervon eteen upeanväristä ’Dark beauty’ kanervaa (Calluna vulgaris).

En meinaa millään malttaa odottaa kevättä ja nähdä, miten suunnittelemani istutus toimii käytännössä. Ensi kesänä tarkoituksenani on suunnitella ja rakentaa pieni vesiaihe pihlajapenkin oikealla puolella sijaitsevaan painanteeseen, jolloin myös pitäisi suunnitella vesiaihetta ympäröivä istutus pihlajapenkkiin mallaavaksi. Ihania aikoja siis edessä!

 

 

 

 

Syksy Rivaripihalla

Rivaripihan syksyä luonnehti muutama aivan erityinen asia. Ensimmäinen seikka, mikä minulle tästä puutarhasyksystä jäi mieleen, on värit. Jostain ihmeellisestä syystä Rivaripihalle ilmestyi syksyllä punaista, oranssia ja keltaista, vaikka olen tietoisesti näitä värejä vältellyt perennaistutuksissani.

Ylimmäisessä kuvassa näkyvät syyshohdekukat (Helenium ’Loysder Wieck’) osoittautuivat eriväriseksi kuin tuotemerkinnässä ollut valokuva antoi ymmärtää. Tuotekuvassa kukinto oli todella tumma, sellainen sekoitus violettia, burgundia ja rusehtavaa, mutta kovin puna-keltavoittoiselta ostamani taimet näyttävät.

Keväällä esikasvatin kesäpäivänhattuja (Rudbeckia hirta var. pulcherrina ’Cherry brandy’), joiden piti olla burgundinpunaisia. Kuinka ollakaan, kaikki osoittautuivat keltaisiksi. Mitä tuuria!

Pihlajanmarjojen lisäksi pihamaata punastutti mustikoiden ruska, ja välistä ihmettelinkin, mitä puutarhani johdonmukaisesti suunnitellulle kylmälle värimaailmalle on päässyt käymään.

Täytynee talven aikana miettiä, miten paikkailisin tilannetta paremmin omia mieltymyksiä vastaavaksi. Ruskasta pidän kovasti, mutta punaiset ja keltaiset kukat ovat edelleen pannassa.

Toinen syksyä leimannut asia oli pienen piharakennuksemme valmistuminen. Kävin siipan kanssa melkoisen väännön väristä. Hänen konservatiivista makuaan olisi miellyttänyt neutraali punamulta tai ruskea (!), minä halusin ehdottomasti hiilenmustan, koska koin sen sointuvan kauniisti pihaamme rajaavaa kalliota vasten. Lisäksi mielestäni pihan vihreys saa syvyyttä tuosta mustasta maalista. Lopulta siippa taipui tummaan ja on kuin onkin todella tyytyväinen lopputulokseen.  Istutin jo pari kärhöä mökkerön itä- ja eteläpuolille. Taidan myös siirtää aidan vierustalta säleikkövilliviinin (Parthenocissus inserta) piharakennuksen seinustalle.

Kolmas syksyä luonnehtinut asia on ollut Rivaripihan tunnelma. Puutarhassamme on mielestäni hyvä henki. Pihalla viihtyy paljon erilaisia lintuja ja orava käy säännöllisesti ruokailemassa sille varta vasten hankitulla ruoka-automaatilla. Olemme myös seuranneet metsähiiren seikkailuja ja ihmetelleet tikanpojan edesottamuksia harakkakolmikon kanssa. Kesällä tarkkailimme sammakoita, heinäsirkkoja, perhosia, erilaisia kovakuoriaisia ja toukkia. Yllätimmepä pihastamme myös supikoiran. Siiliä varten olen kasannut kallion vierustalle ison oksista, sammaleesta ja lehdistä kootun keon, jonne siipukka voisi rakentaa talvipesän.

Viihdyn nykyisessä asuinpaikassamme Länsi-Uudenmaan rannikolla erinomaisesti. Vaikka välistä haikailen lasikuistia, katettua terassia ja isompia tiluksia, jossa olisi tilaa kasvihuoneelle, luonnonkukkaniitylle ja puulämmitteiselle saunalle, en voisi ainakaan tässä vaiheessa kuvitella jättäväni Rivaripihaa taakseni. Koen, että olen aloittanut jotain uutta ja jännittävää, jonka kehittymistä haluan seurata vielä useamman tovin.

Talvi on koittamassa, mutta katseeni on jo visusti keväässä ja tulevan vuoden puutarhasuunnitelmissa. Niistä lisää myöhemmin.

Puutarhavuoden onnistujat

Kylmän ja kostean kevään ja kesän vaikutus näkyi Rivaripihalla yllättävän selkeästi. Esimerkiksi kurjenmiekoista en saanut tänä kesänä nauttia lainkaan. Samoin pionien kukinta oli kovin laimeaa edellisvuoteen verraten ja suorakylvöt epäonnistuivat lähes täysin. Siinä missä toisten kasvien loisto oli kovin laimeaa, niin muutamat kasvilajit suorastaan ilottelivat viileässä ja kosteassa kelissä. Kuvassa näkyvä kellukka (Geum ’Mai Tai’) oli yksi kukoistajista. Ensimmäinen Mai Tain kukka avautui varhain kesäkuussa ja säänöllinen kuihtuvien kukkien nyppiminen edesauttoi kukintaa pitkälle elokuuhun asti.

Myös erilaiset kurjenpolvet (Geranium) eivät olleet moksiskaan menneen kesän olosuhteista. Olen jostain lukenut, että jos kukkavarret leikkaa heti kukinnan jälkeen, niin kurjenpolvet ilahduttavat vielä toisella syyskukinnalla. Tänä vuonna en uskaltanut kukkavarsia vielä leikellä, koska kasvini ovat hyvin nuoria, mutta ensi vuonna kenties kokeilen tätä kikkaa.

Myös Rivaripihalla luonnostaan viihtyvät saniaiset ottivat varsinaisen kasvuspurtin. Lisäsin jo olemassa olevien saniaisten joukkoon vielä japaninhiirenporrasta (Athyrium niponicum ’Pictum’) ja kanadanhiussaniaista (Adiantum aleuticum). Toivon kovasti, että nämä selviäisivät talvesta.

 

Koko kesän kukinnallaan ilahdutti myös kiiltomalva (Malva sylvestris ’Blue Fountain’). Yritin metsästää tästä siemeniä, mutta mielestäni siemenkodat kumisivat tyhjyyttään. Mahdoinkohan olla liian myöhään liikenteessä? Kiiltomalvan kaunis ja pitkäkestoinen kukinta innosti minua kokeilemaan syyskylvön kautta, josko maurinmalva viihtyisi näillä kulmilla.

Tässäpä Rivaripihan kesän 2017 komeimmat. Seuraavassa postauksessa luon vielä katsauksen tämän vuoden syksyyn.

Akileijat Rivaripihalla

Rivaripihan kesä- ja heinäkuu oli yhtä akileijojen juhlaa. Kukkipa alppiakileija ihan syyskuuhun asti. Jos muut perennat eivät oikein jaksaneet iloitella kylmässä ja kosteassa, niin akileijat eivät ilmoista pahastuneet. Paraatipenkissä hurmasivat kilvan kuvassa näkyvät sinivioletti ja suurehkokukkainen alppiakileija (Aquilegia alpina), vaaleanpunainen lehtoakileija (Aquilegia vulgaris) ’Pink petticoat’ sekä haaleansinilila lehtoakileija ’Tower light blue’.

Paraatipenkin reunassa muutama japaninakileija (Aquilegia flabellata var. pumila ’Alba’) innostui kukkaan asti. Ostin ensimmäisenä puutarhakesänä pari kukkivaa taimea, joista ei toisena vuotena, ankaran talven jälkeen, näkynyt jälkeäkään. Onneksi sentään kukista oli varissut siemeniä penkkiin, jotta lajike onnistui säilymään.

Pihlajapenkkiin olen kylvänyt erilaisia ’Barlow’-lajikkeita. Kuvassa näkyvä on todella intensiivinen ja upea lehtoakileija ’Blue Barlow’.

Penkistä löytyy myös ’Nora Barlow’ ja ’Black Barlow’. Etsin vielä ’Bordeaux Barlowia’, joka on huikean viininpunainen, ja ’White Barlow’ tietenkin olisi omiaan raikastamaan syvänsävyisten akileijojen kukintaa.

Näiden jalostettujen akileijalajikkeiden lisäksi pihalla pompsahtelee sieltä täältä lehtoakileijan valkoista ja sinistä maatiaiskantaa. Jotkut eivät pidästä akileijoista siksi, että ne leviävät kovin helposti siemenestä eivätkä välttämättä näytä emokasviensa kaltaisilta. Minua tämä ei haittaa. Päinvastoin, yhtään akileijaa ei riivitä rikkana ylös maasta täällä Rivaripihalla.

Jos sinulla on vinkata kauniita akileijalajikkeita, niin huikkaapa ehdotuksesi kommentteihin. Akileijoihin ihastunut kiittää!

Rivaripihan kolmas puutarhakevät

En ole kirjoittanut kuukausiin. Kun elämä pyörii viestintään keskittyvän kokopäivätyön, pienistä lapsista huolehtimisen ja väitöskirjan viimeistelyn ympärillä, niin puutarhasta on tullut yksi niistä ainoista asioista, jossa voi sivuuttaa analysoinnin, raportoinnin, perustelemisen ja yleisen diskuteeraamisen tyystin. Olen tämän vuoden aikana kaivannut hiljaisuutta enemmän kuin mitään, ja puutarha on sitä minulle tarjonnut. Instagramissa sentään olen jaksanut olla aktiivinen.

Vaan nyt on välitilinpäätöksen aika ja aloitan muistelun keväästä. Rivaripihan kolmatta puutarhavuotta on leimannut kylmyys ja märkyys. Meillä pyrytti vielä huhtikuun lopussa lunta ihan kiitettävästi ja välistä tuntui kuin koko kevättä ei olisi kunnolla ollutkaan. Kylmyys siirsi monien tavallisesti keväällä kukkivien kasvien huippuhetkeä useammalla viikolla eteenpäin. Toisia kasveja en tavannut puutarhastani tänä vuonna laisinkaan.

Sipulikasvien kukinta ei ollut läheskään niin räväkkää kuin vuosi takaperin. Krookukset (Crocus) ja idänsinililjat (Scilla siberica) ilahduttivat varmalla kukinnallaan, mutta esimerkiksi tulppaanit ja laukat epäonnistuivat lähes täysin. Tulppaanit pukkasivat pätkää vartta ja epämuodostunutta lehteä, kukkia ne eivät meinanneet lainkaan jaksaa.

Yllättävin tulppaanien onnistujajoukko oli kerrannaiskukkainen tulppaani ’Copper Image’, joka keräsi naapuruston vanhojen rouvien varauksettomat ylistykset etupihalla kukkiessaan. ’Copper Imagesta’ innostuneena laitoin tänä syksynä maahan mummokalsarien väristä ’La Belle Epoqueta’ ja tummaa ’Black Heroa’. Nähtäväksi jää, pääsenkö ensi keväänä nauttimaan tulppujen pionimaisesta kukinnasta.

Perennapuolella lähes varmoina pitämiäni kevätkukkijoita sai etsiskellä luupin kanssa. Valkoisia ja vaaleanpunaisia puistolemmikkejä (Myosotis sylvatica) en muista tänä vuonna tavanneeni lainkaan, sinisiä sentään oli jonkun verran. Myöskään pikkutalviot (Vinca minor) eivät innostuneet samanlaiseen väri-iloitteluun kuin männä vuosina.

Kevätperennoista yllättäjäpalkinnon saa tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris). Maaliskuullahan aprikoin, mahtaako tarhakylmänkukka tänä vuonna kukkia, kun vuonna 2016 se jätti kukinnan väliin.  Ja totta maar, upeaa kukintaahan ne luotia muistuttavat kukka-aiheet ennakoivat! Viileässä kevätsäässä tämä pörhistelijä jaksoi hehkua useamman viikon. Ostin Slovakian reissultani pussillisen valkoisen tarhakylmänkukan siemeniä, jotka pistin syyskylvönä hyvin läpäisevään ja kalkkipitoiseen maahan. Piskuisia siementaimia odottelen syntyväksi ensi keväänä.

Kevätyllätyksen tarjosi myös Äiteeltä saamani hämyvuokko (Anemone nemorosa ’Robinsoniana’), jonka toivon valtaavan alaa mustikanvarpujen alustoilta. Hämyvuokossa ihastuttaa kaikki: nuokkuva kukkamuoto, kaksivärinen tausta ja tummanvihreät lehdet, joiden reunoissa on aavistus purppuraa.

Hyasintteja (Hyacinthus orientalis) en muistanut tänä syksynä istutella paraatipenkkiini lainkaan. Saattaisikohan kaupoista vielä löytää sipuleita? Roudasta ei vielä ole tietoakaan, joten ehkä maahan voisi vielä haudata lupauksen ihanasta tuoksusta, joka minulle merkkaa kevättä joulun sijaan.

Jouluruusu kukkapenkissä

Ostin marraskuussa 2015 lähikaupasta kotimaista tuotantoa olleen vaaleajouluruusun (Helleborus niger). Tässä jouluruusussa minua kiehtoi valtava, yksinkertainen japanilaistyyppinen kukinto.

Jouluruusuparka koki kovia kuivassa ja liian lämpimässä sisäilmassa. Raasku kuivatti ja pudotti yksitellen kaikki lehtensä ja jossakin vaiheessa kukkaruukussa oli vain pieni ruskea tynkä näkyvissä. Siirrettyäni sen lattiatasoon terassin oven viereen, se alkoi kasvattaa muutamia hassuja lehtiä. Onneksi uskoin monia puutarhablogeja, keskustelupalstojen viestejä ja äitiäni, jotka kaikki kannustivat hautaamaan juurakon perennapenkin multiin.

Marraskuussa bongasin pihlajanlehtikatteen alta nämä piskuiset nuput. Olin haltioissani.

Suojasin jouluruusun ilmavasti kuivettuneiden tuoksuherneiden varsilla ja havuilla ja kinosin lunta peitteeksi aina muistaessani.

 

Hellyyden osoitukset ovat kannattaneet ja nyt jouluruusu alkaa palkita herkällä kukinnallaan. Nupun kehittyminen on kestänyt viikkoja. Vasta tänään tämä ensimmäinen nuppu on hissukseen alkanut avautua.

En muista, että ruukussa ollessaan jouluruusulla olisi ollut häivähdys pinkkiä verholehdissään. Kenties maaperän koostumus vaikuttaa väritykseen.

Olen aivan hurmaantunut noista koristeellisista heteistä ja emeistä. Jos hyvin käy, niin kevään kuluessa tuolta aukeaa vielä ainakin viisi vastaavaa kukkaa lisää! Ja kukinnon loputtua tähtimäiset siemenkodat ovat varsin upeita ilmestyksiä nekin!