Kun neljä vuotta sitten ostimme Rivaripihan omaksenne, en saattanut aavistaakaan, millainen hyvinvoinnin lähde pienestä puutarhasta minulle muotoutuisi. Puutarhan hyvää tekevä vaikutus konkretisoitui minulle todenteolla talvella 2016, kun möyrin syvällä kaamosmasennuksessa ja tajusin kaipaavani puutarhaani todella paljon. Parissa vuodessa Rivaripihasta oli tullut minulle ikään kuin salaa monellakin tapaa tärkeä.
Oma tila
Ärsykkeille herkkänä introverttina kaipaan paljon omaa tilaa ja rauhaa, jotta voin ladata akkujani arjen kuormasta selvitäkseni. Puutarha on osoittautunut oivaksi paikaksi löytää tilaa ja hiljaisuutta pikkulapsiperheen arjessa. Vaikka perheemme nuorimmainen – se papupata – viihtyy erinomaisesti puutarhassa, saan hänelle pikkutehtäviä antamalla sopivasti myös omaa tilaa ja aikaa hengähtää.
Oma tila tarkoittaa myös konkreettista tilaa, jossa asiat on järjestetty minun mieleni mukaan. Kodin sisätiloissa joutuu tekemään paljon kompromisseja muiden hyväksi ja makumieltymysten huomioimiseksi. Puutarha on kuitenkin alusta alkaen ollut minun ”huoneeni”, jonka ”sisustusratkaisuissa” minun ei tarvitse huomioida muiden tarpeita ja mieltymyksiä. Pihakalliomme takana oleva leikkipuisto mahdollistaa myös sen, ettei puutarhassa tarvitse huomioida lasten tarpeita – keinut, hiekkikset, karusellit ja muut kun löytyvät heti rajan takaa.
Luovuuden koekenttä
En aikaisemmin ole pitänyt itseäni visuaalisesti luovana ihmisenä. Puutarhan myötä olen kuitenkin löytänyt tämän luovuuden lajin myös itsestäni. Mietin paljon puutarhani luontaista metsäpuutarhan henkeä kasvivalintoja pohtiessani. Mallailen kasviyhdistelmiä ja tunnustelen, miten erilaiset värit, lehtimuodot ja pintarakenteet toimivat yhdessä.
Luovuus korostuu myös silloin, kun otan puutarhastani valokuvia. Valokuvien myötä mietin valoa, puutarhan rakenteita, kasvivalintoja ja eri vuodenaikojen ilmettä. En ajattele puutarhaani joskus valmiina tilana, vaan näen sen ennemminkin luovuuden koekenttänä, joka muuntuu ja muokkaantuu minun ja luonnon yhteistyön seurauksena.
Hetkeen kiinnittymistä
Ruuhkavuosien pyörityksessä tarvitsen asioita, jotka ovat tässä ja nyt. Esimerkiksi siementen kylväminen, pikkuisten taimien kouliminen ja uudelleen istuttaminen ovat ihanan automaattista puuhaa, jossa sormet käyvät hetkeen keskittyen. Siemenkylvöissä ja taimien käsittelyssä on mielestäni jotain samaa kuin käsitöissä, joita harrastan etenkin talvikuukausina. Vaikka pienten taimien käsittelyssä vaaditaan voimakasta keskittymistä juuri siihen hetkeen, työtä tehdään kuitenkin tulevaisuutta – tulevan kasvukauden kukkaloistoa – ajatellen. Samoin käsitöissä mieli on tiukasti kiinni ohjeen seuraamisessa, vaikka tavoitteena on se maailman ihanin neulepaita tai -takki.
Ulkoilmaa, valoa ja liikuntaa
Kun puutarhurointi on talviaikaan tauolla, ajattelen puutarhaani päivittäin, teen suunnitelmia tulevalle kasvukaudelle ja unelmoin erilaisista pikkuprojekteista, joita puutarhassani voisin toteuttaa. Huomaan myös kaipaavani ulkoilmaa ja luontaista liikuntaa, jota puutarhurointi minulle suo.
Ulkoilun ja hyötyliikunnan lisäksi puutarhuroinnissani on kyse valon määrän maksimoinnista. Elän puoliteholla lokakuusta maaliskuun puoliväliin johtuen suurelta osin eteläisen rannikkoseudun synkän harmaasta kaamoksesta. Kun päivät pitenevät ja kevään valon myötä puutarhassa vietettävä aika kasvaa, kohenee myös mielialani.
Voi rakas Rivaripihani, en voisi enää ajatella elämää ilman sinua ja hyvää tekevää vaikutustasi!
Rivaripiha 
Allekirjoitan ihan kaiken tässä postauksessa. Puutarha on paikka, jossa mieli virkistyy. Kitkitpä rikkaruohoja tai ihailit upeaa ruusua, aina hyvä mieli.
TykkääTykkää
Veit sanat suustani! Kunpa täällä Suomessa kasvukausi olisi edes himppasen pidempi!
TykkääTykkää
Ihana kirjoitus, koen asiat hyvin samansuuntaisesti… kuormitun arjen pyörityksessä ja työhön liittyvissä ihmiskokntakteissa ja tarvitsen vastapainoksi omaa tilaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Puutarhasi vaikuttaa juuri sellaiselta, että olet luonut sitä herkällä kädellä, itseäsi ja luontoa kuunnellen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kauniista sanoistasi, Maria! Puutarha todellakin on henkireikä meille, jotka kuormitumme arjen hyörinässä. Ihan jokaisella tulisi silloin tällöin olla mahdollisuus työntää sormet multaan, hämmästellä luonnon moninaisuutta ja kokea kasvun huikaiseva ihme ja kauneus. :)
TykkääTykkää
Olipa ihana kirjoitus 💚. Sai ikään kuin tutustua sinuun hiukan lähemmin. Olen kovasti introvertti minäkin ja nykyisin vietän suurimman osan ajastani yksin. Tykkään kyllä ihmisistä, mutta ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan toimiminen vie paljon voimia. Ihanaa kuitenkin, kun voi näin vaihtaa ajatuksia toisten puutarhaihmisten kanssa. Ja puutarhaihmisiä on kyllä kaikkein mukavinta tavatakin.
TykkääLiked by 1 henkilö
En tiedä, onko se ikä vai mikä, mutta introverttiuteni on kovasti korostunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sosiaalisuus kysyy paljon enemmän voimia kuin joskus pari kolmekymppisenä. Puutarhuroinnissa on huimasti elementtejä, jotka ainakin minulla lisäävät levollisuutta ja hyvinvointia paikoin yltiöärsykkeisessä arjessa.
TykkääTykkää
Ihan sama kokemus, että vöhän reilu kolmekymppiseen asti voimat riittivät paremmin sosiaalisuuteen. Nykyään viihdyn yksin ihan kummallisen hyvin.
TykkääTykkää
Hienosti kirjoitettu! Täällä perämettällä ei kovin paljoa ole suotu ajatusta kasvivalintoihin suhteessa ympäröivään luontoon. Se sitten näkyy perennapenkkieni sekamelskassa. Mutta aina voi ottaa opiksi ja alkaa suunnittelemaan vähän paremmin. JK
TykkääTykkää
No mutta onhan sulla aivan ihania luonnon ja istutusten yhdistelmiä esimerkiksi siellä takapihan portaikon vieressä. Kalliokielot siinä suuren kiven juurella ovat kuin kotonaan, kärhö, joka kiipeää sitä kelottunutta havua pitkin, toinen kärhö suurten saniaisten kupeessa jne! Juuri noista ideoistasi olen saanut paljon inspiraatiota tähän omaan puutarhaani. :)
TykkääTykkää