Vuokot pääsevät suosikkilistoillani aivan kärkikahinoihin asti. 1980-luvulla eletystä lapsuudesta mieleeni ovat jääneet varoittelut sinivuokon (Hepatica nobilis) uhanalaisuudesta ja valkovuokon (Anemone nemorosa) myrkyllisyydestä. Nykyisin sinivuokko ei liene rauhoitettu, mutta yhtä kaikki, olen opettanut lapsiani nauttimaan erityisesti luonnonvaraisista kukkijoista osana luontoa.
Mikä ilo ja riemu onkaan saada näitä keväisiä jalokiviä omaan metsäpuutarhaan! Kuvissa näkyvät vuokot eivät ole istuttamiani, vaan ihan luonnonkantaa, muurahaisten ystävällisellä avustuksella levinneitä pieniä kasvustoja sinne tänne varpukasvien sekaan.
Viime keväänä sinivuokkoja näkyi harvakseen yksi siellä ja toinen täällä, mutta nyt olen bongannut jo viisi potentiaalista keskittymää, joihin ajan kanssa saattaa muodostua varsin kauniit sinivuokkomättäät. Sinivuokot tuntuvat viihtyvän erityisesti mustikoiden naapureina.
Valkovuokkoja löysin viime vuonna vain yhdestä paikkaa ja sinne niitä näyttäisi tulevan myös tänä vuonna. Pikkutalvioita (Vinca minor ’Atropurpurea’) varovasti siirrellessäni havaitsin kolme isompaa valkovuokon nuppua. Jos viime vuoden kukinnot lainkaan antavat osviittaa, niitä on tänä vuonna tulossa vielä paljon paljon enemmän.
Ihanaa aikaa tämä kevät! Vaikka toisinaan olen kovin malttamaton kasvun näennäisen hitauden ja koleiden ilmojen suhteen, niin kenties näihin oloihin tottuneet kasvit tietävät täsmälleen, milloin on oikea hetki. Vuokkojen herkkyydestä ja kauneudesta saan varmasti nauttia vielä viikkoja.
Rivaripiha 